tiistai 10.12.2019 | 16:13
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Reisjärvellä jatketaan syksyllä koulunkäyntiä Leppälahdessa ja Rauhanyhdistyksellä

Ti 8.5.2018 klo 11:10 [päivitetty ti 11:10]

Satu Kangas-Viljamäki

Reisjärvi

Kalajan ja Leppälahden koulujen lakkauttamisen kuulemistilaisuus pidettiin maanantai-iltana Kisatien koululla.

– Olemme kokoustaneet terveystarkastaja Pelkosen kanssa ja saaneet luvan jatkaa koulua nykyisissä tiloissa, eli Leppälahdessa ja Rauhanyhdistyksellä vielä ensi syksyn, Reisjärven kunnan sivistysjohtaja Markku Puronhaara kertoi.

Samalla, kun Kalajan ja Leppälahden koulut lakkautetaan, kyseisten koulujen oppilaat siirtyvät Niemenkartanon koulun oppilaiksi.

Niemenkartanon koulu kasvaa 250 oppilaan kouluksi, missä samat ikäluokat opiskelevat samoissa luokissa, eikä yhdysluokkia enää muodosteta. Koko koulu muuttuu kaksisarjaiseksi, ja kouluun syntyy 12 perusryhmää, 2 esiopetusryhmää ja yksi pienryhmä.

– Ensimmäisen vuoden ajan Niemenkartanossa jo opiskelevat oppilaat muodostavat vuosiluokkansa A-ryhmän, Kalaja ja Leppälahti B-ryhmän. Tämä siksi, että kyläkoulut ovat tähän asti opiskelleet yhdysluokissa vuorolukua ja nyt heidän täytyy saada kiinni ikäluokkaopetuksen tietotaidot, Niemenkartanon koulun johtaja Jarmo Viljamäki kertoi.

Tämän hetkisen suunnitelman mukaan 1.-3. luokan oppilaat aloittavat koulunsa ensi syksynä Rauhanyhdistyksellä ja 4.-6. luokan oppilaat Leppälahdessa.

– Tämä ihan sen takia, että ensimmäisen luokan oppilaat saavat varmasti pitää aapisensa. Se on pienelle koululaiselle niin tärkeä, emmekä me voi Leppälahden koulun kohdalla olla varmoja siitä, mitä oppilaat lopulta saavat ottaa sieltä mukaansa, kun uusi valmistuu, Puronhaara perusteli suunnitelmaa.

Kuulemistilaisuudessa olleet vanhemmat toivoivat, että Leppälahdelle etsittäisiin vielä vaihtoehtoisia tiloja ja että koulu voitaisiin sulkea mahdollisimman pian.

– Me kaikki teemme parhaamme, jotta lapsillamme olisi hyvä ja turvallinen koulutie. Meillä kaikilla on ihan varmasti sama päämäärä, Reisjärven kunnan kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja Oili Kiviranta vakuutti.

#