perjantai 27.1.2023 | 07:37
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Jake Rakennus vihreän aallon harjalla: Pietarsaaren Vuoden yrittäjät panostavat kestävään rakentamiseen ja ovat saaneet tukevan jalansijan Kokkolasta

Pentti Höri
La 21.1.2023 klo 19:30

Kun yritys on panostanut kestävän kehityksen rakentamiseen, ja vielä hallitusti pystynyt kasvattamaan sekä liikevaihtoaan että tulostaan, ei ole mitenkään outoa, että sen nimi löytyy tuoreimpana Pietarsaaren Vuoden yrittäjänä palkittujen listalta.

Jake Rakennus Oy sai tunnustuksensa lauantaina Pietarsaaren yrittäjägaalassa. Se tuli parahiksi synttärilahjaksi, sillä syksyllä perheyritys täyttää 20 vuotta.

– Tämä tuli vähän yllätyksenä, mutta hyvältä se tuntuu. Haluan painottaa, että tämä ei ole omistajien, vaan koko henkilökunnan palkinto. Meillä on hyvä tiimi, huippuhenkilökunta ja mukava fiilis, toimitusjohtaja ja yksi omistajista, Johan Asplund sanoo.

– Myös yhteistyökumppaneiden avulla on iso merkitys. Pohjanmaan alueella luotettavia kumppaneita löytyy joka kylästä, velipoika, osaomistaja ja myyntipäällikkö Jonny Asplund jatkaa.

"Kaikki me seitsemän omistajaa tykkäämme alasta. Innostusta sekä kasvun ja kehittämisen mahdollisuuksia löytyy."

Johan Asplund

Toimitusjohtaja

Firman perustajiin kuuluu myös serkku Kenneth Asplund. Jake on sommiteltu alkuperäisosakkaiden nimien alkukirjaimista. Omistajapohjaa on myöhemmin laajennettu suvun ja yrityksen osaajilla niin, että heitä on kaikkiaan seitsemän.

Asplundit ovat toki iloisia menestyksestä ja siitä, että tulossa on noin 20 miljoonan euron tilauskannan perusteella yrityksen kaikkien aikojen vuosi. Samalla he muistuttavat, ettei mikään rakennusalan yritys voi tuudittautua jatkuvasti ylöspäin jyrkkeneviin käyriin. Tämä ala jos mikä on äärimmäisen suhdanneherkkä.

He ovat tosin tehneet töitä sen eteen, että urakkaa riittäisi tasaisesti. Jake Rakennus on erikoistunut kolmeen segmenttiin: teollisuus-, julkiseen- ja asuntorakentamiseen.

– Satsaamme vähän isompiin kohteisiin. Mietimme paljon sitä, millaista projektia kannattaa alkaa laskemaan ja mihin aikaan, Johan Asplund kertoo.

– Teollisuusrakentaminen on ollut oikea panostus. Kun yritys on kasvanut, olemme yhtäkkiä pystyneet tarjoamaan isompia hankkeita, Jonny Asplund sanoo.

Pietarsaaren satamaan tänä vuonna valmistuva Baltic Yachtsin tehdaslaajennus on kelpo esimerkki siitä, mitä Jake Rakennuksen sanoiksi puettu visio "kestävän rakentamisen edelläkävijä Pohjoismaissa" pitää sisällään. 7 000 neliömetrin hallin hiilijalanjälki minimoidaan.

Pietarsaaren vuoden yrittäjät

2022 Jake Rakennus Bygg Oy

2021 Ab Korv-Görans Kebab Oy

2020 Ab Mäklarbyrå J. Riska Meklaritoimisto Oy

2019 Sirico Electronics Oy

2018 JS Fastighetsservice-Kiinteistöhuolto Ab Oy

2017 Elkamo Oy Ab

2016 Rörman Oy Ab

2015 T&V Kuusisto Oy

2014 Noolan Oy Ab

2013 Rakennusliike PedeCon Oy

2012 Mediapteekki, Tapio Sundell

2011 Jeppis Gym, Tapio Hepokangas

Siinä käytetään Green Beam -teräspalkkeja, jotka on valmistettu 95-prosenttisesti kierrätysteräksestä. Peltielementit tulevat niin ikään uusiomateriaalista, ja jopa katto käsitellään ilmastoystävällisellä pinnoitteella.

– Pyrimme jokaisessa projektissa vähentämään ympäristövaikutuksia sekä suunnittelun että materiaalivalintojen avulla.

Jake Rakennuksen vetäjät lausuvat kiitoksen sanoja myös Kokkolaan päin. Yrityksen koko historian liikevaihdosta jopa puolet on tullut naapurikaupungista sekä teollisuus- että asuntorakentamisen muodossa.

– Kokkolan suurteollisuusalueelle olemme tehneet neljä merkittävää kohdetta. Alueella tapahtuva rakentaminen ja laajennukset kiinnostavat meitä todella paljon, Johan Asplund sanoo.

– Suurin osa asuntotuotannostamme on tapahtunut Kokkolassa. Olemme saaneet sieltä todella tärkeän liikevaihtovolyymin, Jonny Asplund toteaa.

Yritys on jo muutaman vuoden ajan satsannut myös CLT-rakentamiseen. Pietarsaaren Solkullaan valmistunut rivitaloalue alkaa laajenemaan tämä vuoden aikana. Myös puukerrostalot ovat mielenkiintoinen tulevaisuuden ala.

– Asuntotuotannossa olemme oppineet käyttämään puuta. Olemme myös tehneet tutkimusta puurakentamisesta, mikä ei ole enää uutta, mutta harva sitä tekee kovin tehokkaasti tai edes osaa. Seuraavasta kolmesta kerrostalohankkeestamme ainakin kaksi on puusta, elleivät kaikki, myyntipäällikkö Asplund kertoo.

Jake Rakennus työllistää tällä hetkellä 22 ihmistä. Talotekniikan osaajia on palkattu niin, että suuntaus KVR-urakoihin on paitsi mahdollinen, myös strateginen valinta.

– Kokonaisvastuu-urakoissa hoidamme piirustukset, suunnittelun, rakennuslupahakemukset, tekniikkasuunnittelun ja rakentamisen avaimet käteen -periaatteella. Tämä on meidän vahvinta osaamistamme, toimitusjohtaja Asplund sanoo.

Kysymykseen Jake Rakennuksen tulevaisuuden näkymistä Asplundit vastaavat tähän tapaan:

– Kaikki me seitsemän omistajaa tykkäämme alasta. Innostusta sekä kasvun ja kehittämisen mahdollisuuksia löytyy. Tavoitteenamme on kasvaa edelleen, mutta tehdä se hallitusti, ja olla myös eturintamassa uusien materiaalien ja rakennusmenetelmien osalta. Siihen satsaamme paljon, Johan sanoo.

– Rakentaminen on kirjaimellisesti tekemistä tuleville sukupolville. Kysymys on siitä, millaisen jäljen haluaa jättää. Vihreä aalto on nyt hyvin korkeasti esillä tällä alueella ja Kokkolassa. Kun saa olla rakentamassa tehtaita sen tyyppisille toimijoille, se motivoi ja antaa tarkoituksen nousta aamulla ylös ja lähteä töihin, Jonny kuvailee.

#