Paikallisuutiset

Työväenopisto on Maria Huddille jo valmiiksi läheinen – Opiston uusi apulaisrehtori vastaa suurelta osin rehtorin perinteisistä hommista ja opettaakin

Paljon on suomenkielinen Pietarsaari viime vuosikymmeninä kuihtunut niin kulttuurisesti kuin väestöllisesti. Eräs yhä virkeinä sinnittelevistä instituutioista on suomenkielinen työväenopisto.

Uusia tuuliakin opiston osalta silti puhaltaa. Pietarsaaren ruotsinkielisen ja suomenkielisen työväenopiston ja Wava-opiston hallinto suunnitellaan yhdistettävän ja organisaatioita niin sanotusti virtaviivaistetaan.

Muutosten muassa keskittyy suomenkielisen työväenopiston rehtori Päivi Rosnell yhä enemmän tehtäviinsä kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden päällikkönä. Niinpä opistolle perustettiin uusi apulaisrehtorin virka, johon alkukesästä valittiin pietarsaarelainen tuplamaisteri (liikuntatieteet ja kasvatustiede)Maria Hudd.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren Sanomat jutteli Huddin kanssa perjantaina 5. elokuuta, jolloin hänen ensimmäinen työviikkonsa virassa alkoi lähetä loppuaan. Pahamaineista uudessa työpaikassa aloittamisen stressistä hän ei myöntänyt pahasti kärsivänsä.

Kuka on Maria Hudd ammatillisessa mielessä?

– Täältä Pietarsaaresta valmistuin lukiosta, sen jälkeen lähdin Rovaniemelle liikunnanohjaajaksi opiskelemaan. Sieltä amk-tutkintoon valmistuttuani jäin tänne [Pietarsaareen] liikunnanopettajan sijaisuuteen. Olenkin tehnyt todella paljon opettajansijaisuuksia yläkouluilla ja lukiossa, liikuntaa, terveystietoa ja sen sellaista.

Hudd ei kuitenkaan jäänyt hyvin työllistyvän sijaisopettajan ansaan eli muodollisesti pätemättömäksi, vaan luki kaksikin tutkintoa ja laajensi ammatillista spektriään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Paljon olen tehnyt ja kehittänyt perusopetuksen ja lukion asioita. Kokkolassa olin hankekoordinaattorina, joka toi mukanaan kehittämistyötä ja verkostoitumista koko Suomen alueella.

Aivan viimeksi Hudd on työskennellyt luokanopettajana Pietarsaaressa ja Uudessakaarlepyyssä.

Maria Hudd kuuluu niihin pietarsaarelaisiin, jotka lähtivät satojen kilometrien päähän opiskelemaan, mutta palasivat.
Maria Hudd kuuluu niihin pietarsaarelaisiin, jotka lähtivät satojen kilometrien päähän opiskelemaan, mutta palasivat. Kuva: Kristian Sundqvist

Suomenkielistä työväenopistoa Maria Hudd kuvaa suorastaan aikuisikänsä toiseksi olohuoneeksi, niin paljon aikaa hän on opiston kurssien parissa viihtynyt opettajana ja oppilaana.

– Vuodesta 2003 lähtien olen opistolla vetänyt erilaisia kuntojumppia, vesijumppaa, lapsi-aikuinen -jumppaa, perhekerhoja ja kaikkea sellaista, hyvin liikunnallista toimintaa siis. Ja olen itsekin ollut monilla erilaisilla kursseilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Juuri noin – ja ainoastaan noin – opisto pysyy elinvoimaisena, toiminta kun koostuu kurssien vetäjistä ja kurssilaisista. Ja kuten Huddin esimerkki osoittaa voi yksi ihminen helposti olla molempia.

Hudd iloitsee siitä, että apulaisrehtorin toimenkuvan kuuluu myös opetustyötä. Hän kokee itsensä sekä opettajaksi että kehittäjäksi.

– Kyllähän tämä on hienoa päästä omaan kaupunkiin kehittämään tätä toimintaa yhdessä työväenopiston henkilökunnan kanssa.

Mutta onko Pietarsaaren suomenkielisillä syytä pelkoon, kun työväenopisto itsenäisenä hallinnollisena yksikkönä lakkaa?

– Uskon, että se pysyy edelleen vahvana suomenkielisenä työväenopistona. Siellä saadaan jatkossakin hyvää ja laadukasta opetusta, Maria Hudd sanoo.

Hallinnollinen puoli ei muutenkaan juuri näy opiston palvelujen käyttäjälle. Toisaalta isompi yksikkö voi myös tuoda niitä kuuluisia synergiaetuja.

– Näen, että organisaatioiden fuusioituminen ja yhdistyminen voisi tuoda lisää resursseja tilojen ja ohjelmien puolesta, kun ei ole niin paljoa päällekkäisyyksiä. Se olisi hyvä asia ja olemme kuitenkin saman kaupungin alla.

– Kielellisyyden osalta uskon, että se [suomen kielen asema] pysyy vahvana ja siitä pidetään huolta, Hudd vakuuttaa.

Siviilielämän puolella Maria Huddin perhe koostuu aviomiehestä ja kahdesta lapsesta. Ja eräästä karvaisesta tulokkaasta.

– Kesällä saatiin sellainen pieni sekarotuinen koira, että sitä ihmetellessä aika menee. Villakoiraa ja cavalierking-spanielia ja sellaista, vaalea pieni pallero, jolla riittää luonnetta ja vauhtia.

Pietarsaaren seutu miellyttää Maria Huddia ulkoilumielessäkin.

– Tykkään samoilla luonnossa, tällä seudulla on ihania paikkoja ja perheen kanssa kuljetaan ja tehdään paljon yhdessä esimerkiksi Fäbodassa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä