Paikallisuutiset
Runoilijoiden polku lumoaa – Lappforsin Kiiskistä lähtevä viiden kilometrin reitti täytti kymmenen vuotta, mutta on yhä varsin tuntematon
Runoutta, menneen maailman maaseutua, luontoa, suoranaista luonnonmystiikkaa?
Tällaisista asioista herkistyville löytyy pala maanpäällistä taivasta Pedersören Ylä-Lappforsin Kiiskistä. Kuuluisan vaelluspolun eli 50 kilometriä pitkän Saukonreitin kyljessä nimittäin kiertää kymmenen kertaa lyhyempi Runoilijoiden polku.
Viiteenkin kilometriin mahtuu vaikka mitä, mutta keitä olivat reitille nimensä ja paljon muutakin antaneet runoilijat?
Kirjailijapariskunta Hjalmar Krokfors (1904-1981) ja Viola Renvall (1905-1998) muuttivat Kiiskin uuteen koulutaloon vuonna 1937. Krokfors oli toiminut kyläkoulun opettajana Kiiskissä jo vuodesta 1926, mutta uuden koulun myötä pariskunnan luonnonläheinen ilmaisu puhkesi täyteen kukkaansa.
Syy on helppo ymmärtää. Kiiskisenjärveä reunustavalle mäelle rakennettu koulu ympäristöineen on itsessäänkin kuin sadusta. Koulun takapihalta alkavassa metsässä pääsee suomalaiseen luontoon sellaisena kuin se tällaisessa rehevänkosteassa ympäristössä vielä 1930-luvulla kaiketi yleensä oli.
Naavaa roikkuu kuusitaatoissa kuin vanhojen viisaiden partoja, satavuotiaiksi sallittujen koivujen kyljet ovat miltei mustia. Tuolla on tuulenkaadossa jalkapallon kokoisia kääpiä, tuolla taas maa valkoisenaan pikkuisia kukkia, jotka kaiken tämän onnellinen todistaja on muistavinaan lapsuudestaan.
Tulee väkisinkin mieleen, että Runoilijoiden polku viittaa ei vain Viola Renvalliin ja Hjalmar Krokforsiin. Jos ei tällä polulla kulkijan mieli herkeä runolliseksi, niin tuskin koskaan.
Ei sillä, etteikö tämä polku herättäisi hengen pyrkimyksiä huomattavasti maanläheisempiä tarpeita, suoranaisia himoja.
Rikas maa kun työntää povestaan (polulla käytiin sunnuntaina 7. elokuuta) suurimpia ja maistuvimpia mustikoita, joita kuvitella saakka. Mättäät ovat sinisenään ja varret raskaina. Ja hiljattaisten mahtisateiden nostattamia sieniä! Haperoita näkyy useampaakin sorttia, isoja ja ehjiä.
Entä vesiluonto? Kiiskenjärven rantamaisemista polku kulkee kapeahkon kannaksen yli seudun vesireittien valtasuonelle eli Ähtävänjoelle.
Tässä kohtaa hiipii väkisinkin mieleen ihmisten maailman todellisuus; joki on monesta kohtaa voimaloiden katkoma, vaelluskalat eivät enää nouse, dinosauruksia vanhempi laji eli jokihelmisimpukka on kuolemassa sukupuuttoon.
Vanhimmat joessa yhä elävät ja siinä syntyneet raakut ovat aloittaneet elämänsä 1800-luvulla. Lajia yritetään elvyttää palautusistutuksin, mutta joki on kiitos ihmisen toiminnan nykyään liettyneempi eli raakuille epäedullisempi.
Niin, leppoisa puolentoista tunnin käyskentelykävely Runoilijoiden polulla nostattaa väkisin myös ekologisia ajatuksia.
Niin kovin kaukana ei ole aika, jolloin ihminen pystyi tai joutui elämään luonnon kanssa sopusoinnussa. Ähtäväjoen rannalta löytyy ammoin hylätty puinen soutuvene, se kasvaa monenlaista rantaheinää ja sientä ja on jo miltei palautunut luontoon.
Sadan metrin päässä tuosta lojuu modernimpi vesipeli eli 1980-luvun lasikuituvene. Se ei tuohon jätettynä hajoa kuin tuhansien vuosien mittaan ja silloinkin mikromuoveiksi, jotka kiertävät ekosysteemissä vielä tuhansia vuosia.
Metsän helmoihin jääneet vanhan maatalousyhteiskunnan jäänteet kertovat toisaalta siitä, miten kovaa on näillä rannoilla täytynyt menneinä aikoina olla. Pikkuruiset töllit, talousrakennusten jäänteet, elämä, jossa puolet syntyneistä korjasi tuoni jo ennen aikuisikää.
Vieläkin julmempaa on historia näilläkin seuduilla ollut. Yksi opastetauluista muistuttaa isostavihasta, jonka aikana Venäjän joukot surmasivat ja häpäisivät seudun asukkaita.
Kuvankaunis Brockabon siltapaikka – puinen kävelysilta Ähtävänjoen yli – liittyy tuohon historiaan ja toisaalta myös Viola Renvallin säkeisiin. Silta sijaitsee kivenheiton verran sivussa Runoilijoiden polulta, mutta kannattaa siellä tietysti poiketa.
Paljon jäi tässä artikkelissa kertomatta vuoden 2012 heinäkuussa avatusta Runoilijoiden polusta, mutta niin kuuluukin. Polku kuuluu nähdä, kuulla, haistaa, tuntea ja maistaa.
