lauantai 13.8.2022 | 02:16
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Historiallisten muutosten todistaja – Pietarsaaressa kasvanut journalisti Charlotta Buxton muutti nuorena Britanniaan mukanaan sanelukone ja kassi

Kristian Sundqvist
Ti 26.7.2022 klo 18:28

Charlotta Buxton on Helsingissä vuonna 1984 syntynyt, mutta Pietarsaaressa yksivuotiaasta aikuisuuteen kasvanut suomalainen journalisti-kirjailija. Nyttemmin hän on jo pitkään asunut Iso-Britanniassa.

Buxton työskentelee ruotsalaisen Svenska Dagbladetin Lontoon-kirjeenvaihtajana ja kirjoittaa artikkeleita myös Suomeen Hufvudstadsbladetille. Miksi Britannia?

– Minulla on aina ollut tietty kiinnostus ja rakkauskin [Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin] Yhdistynyttä kuningaskuntaa kohtaan ja kävimme Britanniassa usein lomalla kun olin pieni. Brittiläinen musiikki, kirjallisuus ja myös politiikka ovat aina kiehtoneet.

Sikäläinen politiikka näyttäytyi meikäläisittäin kiehtovana jo nuorelle Charlottalle.

”Monet fiksut ihmiset ovat yhä sitä mieltä, että brexit oli oikea ratkaisu.”

– Se parlamentin touhun kummallisuus, istuntosalissa huutavat parlamentaarikot ja sellainen.

Charlotta Buxton suunnitteli lähtevänsä heti lukion jälkeen Britanniaan opiskelemaan, mutta tie vei kuitenkin Helsingin yliopistoon yhteiskunnallisten ja journalististen opintojen pariin.

– Opiskelin sitten brittiläistä politiikkaa Manchesterissa vuoden ajan. Palasin Suomeen ja työskentelin vuoden ajan ruotsinkielisellä Ylellä.

Ihmisen on kuitenkin syystä seurata kutsumustaan.

– Päätin, että minäpä muutan Lontooseen ja katson, pärjäänkö siellä freelance-journalistina. Matkaan otin pienen matkalaukun ja sanelukoneen. Tämä oli vuotta 2009 ja siellä yhä ollaan.

Rohkea ratkaisu todellakin kannatti.

– Tämä on ollut ja on monella tapaa historiallista aikaa työskennellä journalistina Britanniassa. Brexit, Skotlannin mahdollinen itsenäistyminen, kuningatar Elisabetin valtakauden vääjäämätön päättyminen. Olen ammatillisesti onnekas saadessani olla paikan päällä.

Joku voisi tosin sanoa, että Britanniassa eletään aina historiallista aikaa.

Esimerkiksi 1980-luvulla olisi suomalaisella toimittajalla ollut raportoitavana thatcherismin mukanaan tuoma pakkomodernisoituminen monine lieveilmiöineen, 90-luvulla New Labourin nousu valtaan ja alati edennyt kansainvälistyminen ja niin edelleen.

– Britannia tosiaan on aina muutoksen tilassa, mutta se muutos on yleensä aika hidasta. Brexit oli sikäli poikkeus. Britanniassa hyvin harvoin äänestetään tuollaisen todella massiivisen muutoksen puolesta.

Brexit, niin. Onko siitä Suomeen välittynyt turhan mustavalkoinen kuva? Läheskään kaikki EU-eron puolesta äänestäneet kun eivät suinkaan ole millään mittapuulla tyhmiä tai muukalaisvihamielisiä.

– Tämä on tosiaan paljon monimutkaisempi asia [kuin minä se on Suomeen näyttäytynyt]. Hyvin monenlaiset ihmiset äänestivät brexitin puolesta hyvin monenlaisista syistä. Joillain oli sangen järkeviä syistä äänestää brexitiä.

– Olen työssäni toimittajana yrittänyt tasapuolisesti ymmärtää ja kuvata, mitä kaikkea siellä taustalla oli. Nythän olemme nähneet, että brexit on aiheuttanut varsin paljon ongelmia etenkin kaupankäynnissä ja saa nähdä miten asiat etenevät. Mutta monet fiksut ihmiset ovat yhä sitä mieltä, että brexit oli oikea ratkaisu.

Brittiläiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun kuuluu, että asioista puhutaan ja kirjoitetaan toista mieltä olevien mielien pahoittamista juuri varomatta.

Charlotta Buxtonin brexit-aiheinen essee- ja reportaasikirja Landet som äter sig självt: Att leva med brexit (Maa joka syö itseään: Elämää brexitin kanssa) on nimensä puolesta mainittua keskusteluperinnettä kunnioittava.

Mutta mikä maa itseään syö, pelkästään Englanti vai koko valtio?

– UK (Yhdistynyt kuningaskunta) kokonaisuudessaan. Tarkoitan valtakunnan jakautuneisuutta ja toisaalta sitä, että ihmiset saman perheen sisälläkin ovat alkaneet riidellä keskenään [politiikasta]. Ja yhtäkkiä tuli brexit-asia, josta kaikilla piti olla mielipide.

– Ja kysymys on laajempikin kuin brexit, eli että mistä tällainen riitainen pohjavire oikein kumpuaa. Eli miksi maassa on tällä hetkellä niin paljon jakautuneisuutta.

Tämän artikkelin kirjoittaja työskenteli Englannissa journalistina vuosina 2005-2012. Tuona verraten lyhyenä aikana tuntui kuin englantilainen kansallistunto olisi hiljalleen löytänyt itseään.

Englantilainen identiteetti on perinteisesti ollut varsin laimea ja epämääräinen ja tullut esille lähinnä suurimmissa urheilulajeissa eli jalkapallossa, rugbyssa ja kriketissä.

– Itse asiassa kirjoitin ennen brexit-kirjaani kirjan brittiläisestä identiteetistä ja siitä, kuinka tuo identiteetti on muutoksessa, Buxton kertoo.

Hänen mukaansa yhä useampi britti tuntee itsensä ensisijaisesti englantilaiseksi, walesilaiseksi tai skotiksi.

– Sen sijaan ensisijaisesti brittiläiseksi itsensä tuntevat ovat usein toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajataustaisia brittiläisen kansanyhteisön maista. Eli vanhasta brittiläisestä imperiumista tulleilla on brittiläinen identiteetti siinä kun englantilaisilla on yhä vahvemmin englantilainen identiteetti.

Suomalaisellekin maahanmuuttajalle voi olla huomattavasti helpompi päästä sisään brittiläisyyteen kuin englantilaisuuteen?

– Ehdottomasti. Brittiläisyys on paljon inklusiivisempaa. Englantilaisuuteen taas täytyy syntyä ja kasvaa. Ja englantilaisuus on myös ikävä kyllä tavallaan sidoksissa rasismiin.

Tuosta väittämästä – vaikka olisi tottakin – saattaisi moni englantilainen loukkaantua?

– Epäilemättä ja tarkennan sillä, että jos siis olet englantilainen ja rasisti, niin luultavasti otat englantilaisuuden osaksi sitä identiteettiä. Mutta ehdottomasti vain pieni vähemmistö [englantilaisista] edustaa tällaista ajattelua.

Charlotta Buxton hyvin tietää, että brittiläisessä yhteiskunnassa mikään ei ole yksinkertaista eikä brittiläistä politiikkaa voi ennustaa. Tämä pätee myös Suomessakin kiinnostusta herättäneeseen Skotlannin itsenäistymispyrkimyksiin.

Silti on pakko kysyä tätäkin asiaa seuranneelta Buxtonilta arvausta siitä, voiko Skotlannin itsenäistyminen lähitulevaisuudessa toteutua. Asia on myös Lontoossa kokoontuvan brittiparlamentin käsissä, sen kun pitäisi säätää laki uudesta itsenäistymiskansanäänestyksestä.

– Kyllä se [itsenäistyminen] mahdollista on. Mutta toinen kysymys on, että mitä ihmettä tapahtuisi sen jälkeen.

Skotlannin ja Englannin välille voisi tulla kova valtakunnanraja, jollaista siinä ei ole ollut satoihin vuosiin. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta, mutta niinpä tuntui myös brexit.

Charlotta Buxton sai viime viikolla Pietarsaaren Zontakerhon Tyttö Pietarsaaresta -kunnianosoituksen.

Yhä useampi britti tuntee itsensä ensisijaisesti englantilaiseksi, walesilaiseksi tai skotiksi.

#