Paikallisuutiset

Pietarsaari vietti synttäreitään kaiken kansan kesken – kaupungin perustamisen 370-vuotispäivää juhlittiin Koulupuistossa arviolta 3 000 hengen voimin

Sunnuntaina oli kulunut tasan 370 vuotta siitä, kun kuningatar Kristiina antoi Jacob de la Gardielle lahjakirjan, joka vahvisti oikeuden kaupungin perustamiseen Pohjanmaan Pedersören läänitykselle. Pietarsaaren syntymäpäivää juhlittiin Koulupuistossa monipuolisella ohjelmalla ja kaupungin tarjoamilla pullakahveilla.

Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginhallituksen puheenjohtajaOwe Sjölund, joka puheessaan korosti, ettei kaupunki ole mitään ilman asukkaitaan ja että saamme kaikki olla ylpeitä elävästä keskustastamme ja niistä helmistä mitä kaupungista löytyy.

JuontajaJohan Fagerudd tosin keskeytti Sjölundin puheen, kun paikalle ilmestyi vielä arvovaltaisempia vieraita, nimittäin itse kuningatar Kristiina marssi rummutuksen tahdissa kulkueensa kanssa paraatipaikalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren oppaat järjestivät yleisölle aikamatkan 1600-luvulle ja toivat historian merkkihenkilöt paikalle kertomaan kaupungin synnystä. Ohjelman aikana katsojat saivat myös nauttia Eva ja Johannes Ahlvikin sekä Mikael Svarvarin ja yhtyeensä ihastuttavasta ja taidokkaasta musisoinnista. Lavalle astui hetkeksi myös Robin Käldström saksofoninsa kanssa.

”Tällä tavoinhan me suomalaiset juhlitaan. Ei meillä ole tarvetta ilotulituksille tai räiskeelle, vaan parasta on juhlallisen harras tunnelma.” Rami Lehtola juhlavieras

Yleisö pääsi ihastelemaan myös JKG:n tanssiesityksistä sekä näkivät pienen näytteen juhlavuottaan viettävän Pietarsaaren Näyttämön tulevasta esityksestä Elmo. Sen lisäksi Teater Jacob toi lavalle otteen viime kevään revyystä paljastaen suunnitelman, kuinka kokkolalaiset saadaan pysymään Kokkolassa.

Ohjelman hauskimmasta osuudesta vastasi ehkä stand up -koomikko Kent från Jeppis, jonka nasevat kommentit osuivat yleisön nauruhermoon.

– Kentillä oli tosi hauskaa komiikkaa ja olipas muutenkin ihanan pietarsaarelaiset juhlat, kommentoivatTytti jaRami Lehtola, jotka olivat saapuneet paikalle nauttimaan ohjelmasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tällä tavoinhan me suomalaiset juhlitaan. Ei meillä ole tarvetta ilotulituksille tai räiskeelle, vaan parasta on juhlallisen harras tunnelma, Rami lisäsi hymyillen.

Ohjelmaa oli järjestäjien arvion mukaan seuraamassa päivän aikana varmasti noin 3 000 henkilöä ja kahvia ja pullaa kului kiitettävästi.

– Meillä on kapasiteetti keittää 6 000 litraa kahvia,Krister Mård Endivosta kertoi. Endivo vastasi tarjoilujen suunnittelusta ja toteuttamisesta puistossa.

– Kahvin lisäksi löytyy 5 000 kanelipullaa ja saman verran piparkakkuja. Kaupungin eri leipomot ovat uurastaneet tarjoilujen järjestämisessä. Meitä on 15 henkilöä paikan päällä, joista 6 on uusia kaupunkilaisia Ukrainasta, Mård jatkaa iloisena.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan ja sääkin suosi siinä mielessä, ettei ohjelman aikana alkanut sataa kaatamalla, pieni ripottelu ei haitannut ollenkaan, ohjelman suunnittelijat ja Pietarsaaren kaupungin edustajatMilla Kallioinen jaMarja-Leena Hyytinen totesivat.

– Me olemme yhdessä pohtineet, minkälaiset juhlat järjestetään, ja ohjelman juontanut Johan Fagerudd antoi oman taiteellisen silauksensa. Mikään ei mennyt vikaan, ja pienistä teknisistä ongelmistakin selvittiin hienosti. Onneksi lyhyt sähkökatko osui juuri siirryttäessä 1600-luvulta takaisin nykypäivään, naiset naureskelivat.

Paikalle juhlistamaan kaupungin syntymäpäiviä olivat myös saapuneetAnne Hepomäki jaPasi Säilä, jotka molemmat kommentoivat, että on kiva, kun kaupunki on järjestänyt kaupunkilaisille juhlat.

– Silloin pitää kyllä tulla paikalle, kun kerran järjestetään ohjelmaa, ja pullakin oli hyvää, Anne totesi.

//Juttuun korjattu Robin Käldströmin ja Anne Hepomäen nimet oikeaan muotoon klo 9.43.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä