maanantai 4.7.2022 | 05:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

UPM:n ensimmäinen sellulasti laivataan uuteen vähäpäästöiseen alukseen Pietarsaaressa

Pirkko Högkulla
Ke 15.6.2022 klo 11:57

Pietarsaaren satamassa lastattiin tiistaina 14. kesäkuuta ensimmäinen sellulasti Lady Marie Christine -laivaan, joka yhtenä UPM:n merikuljetusten uusista aluksista käyttää polttoaineena nesteytettyä maakaasua (LNG) tai laivapolttoainetta.

Sellulasti puretaan Puolan Stettinissä ja Hollannin Flushingissa, joista havu- ja koivusellupaalit jatkavat matkaa asiakkaille Euroopan eri maihin.

MV Lady Marie Christinen kapteeni Jaime J.E. Van Der Horde vastaanotti Pietarsaaren Sataman viirin ensimmäisen käynnin kunniaksi. Viirin luovittivat Pietarsaaren Satama Oy:n toimitusjohtaja Juha Hakala ja Euroports Pietarsaari Oy:n operatiivinen johtaja Pauli Rautiainen.

UPM ottaa vuoden 2022 aikana käyttöön Euroopan merikuljetuksiinsa seitsemän huippumodernia, kestävän kehityksen mukaista alusta, joista yhtiö solmi vuonna 2019 pitkäaikaisen rahtaussopimuksen hollantilaiseen Spliethoff-konserniin kuuluvien suomalaisen Bore Oy Ab:n ja hollantilaisen Wijnne Barendsin kanssa. Ensimmäinen uusista aluksista aloitti liikennöinnin huhtikuussa, yhtiö kertoo tiedotteessa.

– Uusi LNG-laivasto kuluttaa vähemmän polttoainetta kuin nykyiset laivamme. Ne myös edesauttavat meitä ja asiakkaitamme pääsemään asetettuihin päästövähennystavoitteisiin. Osana UPM:n työtä kestävän kehityksen eteen etsimme jatkuvasti uusia keinoja parantaa laivastomme energiatehokkuutta ja vähentää päästöjä sekä polttoainekulutusta, sanoo UPM:n maailmanlaajuisesta rahtiliikenteestä vastaava johtaja Lauri Rikala.

Nesteytetyn maakaasun käyttäminen laivojen polttoaineena täyttää uudet CO2-päästövaatimukset. Kokonaispäästöt laskevat ja typenoksidipäästöille asetetut rajat alittuvat. Modernit alukset on suunniteltu vastaamaan digiajan tarpeisiin. Niiden huipputeknologialla mitataan päästöjä, vähennetään polttoaineen kulutusta, helpotetaan miehistön työtä ja lisätään turvallisuutta, tiedotteessa todetaan.

Uuden laivaston myötä UPM:stä tuli ensimmäinen metsäteollisuustoimija, jonka kuljetukset hoituvat pääasiallisesti kestävän kehityksen mukaisilla aluksilla.

– Olemme UPM:ssä sitoutuneet vähentämään toimitusketjumme kasvihuonepäästöjä 30 prosentilla vuoden 2030 loppuun mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi on ratkaisevan tärkeää sijoittaa nykyaikaisiin aluksiin, jotka täyttävät tiukimmatkin ympäristövaatimukset. Näin autamme myös asiakkaitamme pienentämään oman toimintansa ympäristöjalanjälkeä, sanoo Rikala.

Pietarsaaren Satama Oy:n toimitusjohtaja Juha Hakala sanoo tiedotteessa Pietarsaaren Sataman iloitsevan siitä, että alusten LNG-tankkaus on Pietarsaaressa nyt mahdollista ja turvallista yhteistyössä asiakkaiden kanssa tehdyn kehitystyön ansiosta.

– Olemme tyytyväisiä, että olemme saaneet olla mukana päästöjen vähentämisessä ja aiomme jatkossakin tehdä osuutemme vihreässä siirtymässä, Hakala toteaa.

UPM:n aikarahtaamat uudet alukset liikennöivät säännöllisesti muun muassa Puolaan, Ruotsiin, Saksaan, Alankomaihin, Iso-Britanniaan, Ranskaan ja Espanjaan.

Etelään kuljetetaan sellun lisäksi muitakin UPM:n tuotteita, kuten paperia, sahatavaraa ja vaneria, ja pohjoiseen taas UPM:n tuotannossa tarvittavia raaka-aineita, kuten kaoliinia, haketta ja kuitupuuta. Kuukausittain alukset tekevät yli 20 merimatkaa ja kuljettavat yli 100 000 tonnia lastia.

Usein UPM:n laivojen matkassa siirtyy myös muiden toimijoiden lastia. Yhtiön kansainvälisestä meriliikenteestä ja satamatoiminnasta vastaava UPM Logistics liikennöi yhdeksää aikarahdattua alusta Euroopan reiteillään.

UPM kertoo tiedotteessa olevansa ensimmäinen rahtaajan roolissa toimiva suomalaisyritys, joka on sitoutunut purkamaan merikuljetustensa jätevedet maihin ja hyödyntämään jätevesien käsittelyssä erilaisia kiertotalousratkaisuja.

Yhtiö antoi sitoumuksen Baltic Sea Action Groupille maailman merien päivänä, 8.6.2022. Uuteen malliin siirrytään UPM:n toiminnan kannalta merkittävimmissä satamissa Raumalla, Haminassa, Kotkassa ja Pietarsaaressa.

Lisäksi UPM pyrkii selvittämään mahdollisuuksia hyödyntää laivaperäisistä jätevesistä syntyvien kierrätysravinteiden käyttöä omissa jätevedenpuhdistamoissaan. Tällä tavoin yhtiö edistää omaa 2030-tavoitettaan käyttää ainoastaan kierrätysravinteita tehtaidensa jätevedenpuhdistamoissa.

#