maanantai 6.12.2021 | 20:31
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

UPM:n Pietarsaaren johtaja Simon Fagerudd lakkouhasta: "Kukaanhan ei vielä ole edes päässyt neuvottelemaan"

Kristian Sundqvist
To 25.11.2021 klo 11:20

Kädenvääntö paperiteollisuuden työehtosopimuksista on tällä viikolla edennyt lakonuhan asteelle UPM:n tehtaiden osalta. Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala kertoi tiistaina, että liiton työntekijät eivät mene tammikuun alusta alkaen töihin yksiköihin, joissa ei ole työsopimusta.

Keskipohjanmaan keskiviikkona haastatteleman UPM:n Pietarsaaren tehtaiden pääluottamusmies Sauli Tiala vahvisti, että lakkoon mennään Pietarsaaressakin, jos niikseen on.

UPM:n Pietarsaaren tehdasintegraatin ja sellutehtaan johtaja Simon Fagerudd toppuuttelee asiaa.

– Neuvotteluthan eivät vielä ole edes käynnissä. Neuvotteleminen on avain oikeiden ratkaisujen löytämiselle ja olen aika varma, että ne löydetään, kun niin pitkälle päästään.

Työntekijäosapuolta hiertää paitsi liiketoimintakohtaisiin työehtosopimuksiin siirtyminen sinänsä niin pelko siitä, että ne toisivat mukanaan muun muassa palkanalennuksia.

– Olen pitkin syksyä kuullut aika paljon liioittelua, että työnantaja olisi heikentämässä asioita. Ei sellaista ole esitetty ja minun mielestäni kannattaa keskittyä siihen, että voitaisiin aloittaa neuvottelut.

– Kukaanhan ei vielä ole edes päässyt neuvottelemaan ja jakamaan tavoitteitaan emmekä me ole nähneet heidän tavoitteitaan. Tämä on siis spekulaatiota, Fagerudd jatkaa.

Ajatteletko, että liiton nopea reagointi lakkouhalla on heidän taholtaan hätiköintiä?

– En lähde heidän asioillaan spekuloimaan.

Valmistaudutaanko Pietarsaaren sellutehtaalla kuitenkin jo jotenkin siihen, että prosessi jouduttaisiin lakon vuoksi ajamaan alas?

– Nyt pitää tyynesti keskittyä ratkaisun löytämiseen [työehtosopimusasiaan], eipä siinä muuta.

Miten askel kohti neuvottelupöytää voitaisiin nyt ottaa?

– Puhumalla, se on ainoa ratkaisu.

Pääluottamusmies Tiala kuvasi työtekijöiden parissa vallitsevaa ilmapiiriä huolestuneeksi ja surulliseksikin.

– Totta kai tämä tilanne syö energiaa aika monelta ihmiseltä, kyllä sen huomaa, pohtii Fagerudd.

Tekemisen tasossa tilanne ei kuitenkaan johtajan mukaan näy.

– Nostan hattua henkilöstölle, he jaksavat painaa ja tekevät hyvää duunia. He ovat erittäin sitoutuneita. Ammattilaisia ja fiksuja tyyppejä.

Lue myös: Lakonuhka todellinen myös UPM:n Pietarsaaren tehtaalla – Pääluottamusmies Sauli Tiala: "Mieli on porukalla maassa, kaikki haluaisivat saada sen työehtosopimuksen"

#

Kommentoi 1 Kommentti

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.