tiistai 28.9.2021 | 22:45
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

”Tiikerin” univormut päätyivät Pietarsaareen – jatkosodassa tykistöä komentanut Albert Tigerstedt piti yllä poikkeuksellisen lämpimiä suhteita alaisiinsa, jotka olivat kotoisin Pietarsaaren seudulta

Pentti Höri
Ti 27.7.2021 klo 09:30 | päivitetty pe 10:58

Majuri, sittemmin everstiluutnantiksi ylennetty Albert Tigerstedt komensi jatkosodan aikana Tykistöryhmä Tigerstedtiä, johon kuului muun muassa Raskas Patteristo 17.

”Tiikerin” miehistö oli enimmäkseen Pohjanmaalta, lähinnä Kruunupyystä, Teerijärveltä, Alavetelistä, Öjasta, Pedersörestä, Luodosta ja Pietarsaaresta.

Tigerstedtillä (1911–1998) oli poikkeuksellisen tiiviit suhteet alaisiinsa. Ystävyys jatkui myös pitkään siviilissä.

Pidetty johtaja oli tuttu vieras myös lukuisissa veteraanitapaamisissa sodan jälkeisinä vuosikymmeninä.

”Erikoista on, että sen valtavan kurin rinnalla on myös tällainen inhimillinen suhde, joka poikkeaa komentolinjasta.”

Michaela Cronstedt

Albert Tigerstedtin tytär

Kun perhe lahjoitti hänen tavaroitaan ja univormunsa sotahistorian harrastaja Joel Sjögrenille, tämä päätyi puolestaan deponoimaan ne Pietarsaaren museolle.

– En voinut pitää niitä omissa komeroissani kotona. Ne kuuluvat tänne sen yhteyden takia, mikä Tigerstedtillä oli näihin pohjalaispoikiin, Sjögren kertoo.

Nyt univormut ja joukko rintamakuvia ovat esillä Malmin talon Veteraaninäyttelyn yhteydessä.

Tigerstedtin tytär Michaela Cronstedt pitää harvinaisena, että sota-ajan päällikkö ystävystyy alaistensa kanssa siinä määrin, että nämä pitävät jatkuvasti yhteyttä toisiinsa. Hän kuvaakin isänsä ihmissuhdetaitoja mahtaviksi.

– Armeijahan on äärimmäisen hierarkinen instituutio. Erikoista on, että sen valtavan kurin rinnalla on myös tällainen inhimillinen suhde, joka poikkeaa komentolinjasta, näyttelyn avajaisiin osallistunut Cronstedt sanoo.

Hän kuvaileekin sotaa äärimmäiseksi ”tiiminharjoitukseksi”, joka sitoo miehiä yhteen. Ajatus siitä, että Albert Tigerstedt voisi menestyä tämän päivän modernina johtajana, ei tunnu hänestä ollenkaan vieraalta.

– Kotona hän puhui paljon sodasta, ja sain tietää sen tapahtumat metrin tarkkuudella. Olen saanut pojan ja tytön kasvatusta tosi tasavertaisesti. Siinäkin mielessä hän oli edelläkävijä.

Eräs osoitus Albert Tigerstedtin luovuudesta oli asemasodan aikana perustettu ”yritystoiminta”. Tukikohta muistutti kylää, jossa muun muassa oli leipomo ja valmistettiin harjoja myytäväksi rintamalla. Toiminnan tuotot ohjattiin rahastoon, josta annettiin avustuksia kummilahjoina osaston sotilaille syntyville lapsille.

Asemasotavaiheeseen liittyi muutakin tämän päivän näkökulmasta erikoista. Albert Tigerstedt otti poikansa Claesin mukaan komentopaikalleen Tiikerilinnaan. Perhe asui tuolloin Vaasassa.

– Olin mukana maskottina, ja tulin todella hemmotelluksi. Tykkimiehillä oli kunnon ruokaa, jota ei olisi saanut Vaasassa sodan aikana.

Tuolloin 5–6-vuotias Claes Tigerstedt sai oman univormun, opetteli ampumaan konepistoolilla ja pääsi laukaisemaan tykinkin. Pikkupojan seikkailuihin rintamalla ei tietenkään ollut minkään valtakunnan lupaa.

– Se oli ehdottomasti kiellettyä. Minut lähetettiin aina sellaiseen paikkaan, missä oli juuri ollut kenraalin tarkastus. Kaikki tiesivät minusta, mutta kukaan ei kertonut, Tigerstedt naurahtaa.

Asemasodan aikana alueella oli aika hiljaista, rajan yli ammuttiin harvakseltaan, enimmäkseen harjoiteltiin.

– En pelännyt koskaan, enkä kokenut että siellä olisi ollut jotenkin vaarallista. Kaikki pitivät minusta hyvää huolta ja ohjelmaa oli koko ajan. Välillä olin leipomossa, keittiössä, verstaassa ja sotilaskodissa.

Lopulta Albert Tigerstedt katsoi, että pojan on parempi lähteä kouluun. Avajaistilaisuudessa aprikoitiin, tekeekö kokemus Claes Tigerstedtistä ehkä Suomen nuorimman sotaveteraanin.

– No sen puolesta, ehkä, hän tuumii.

Helsinkiläinen Joel Sjögren on harrastanut sotahistoriaa 15 vuoden ajan järjestämällä muun muassa näyttelyitä museoihin, pitämällä esitelmiä sekä kirjoittamalla artikkeleita ja kirjoja aiheesta.

– Olen etsintäkuuluttanut sodanaikaista tavaraa, ettei sitä heitettäisi pois. Se mitä on tähän päivään mennessä taltioitu ja taltioidaan tästä hetkestä eteenpäin noin 5–10 vuotta on se jäämistö, millä tehdään perinnetyötä ja tutkimusta. Suomessa puhutaan tällä hetkellä korulauseilla veteraaneista, mutta käytännön perinteiden vaalimista ja museaalista työtä tekee loppujen lopuksi hyvin harva.

Sjögrenin mukaan veteraanien jäämistöt päätyvät mitä erilaisimmille teille monista syistä. Ensinnäkin ne ovat yleensä käyneet läpi pari perinnönjakoa, jolloin materiaalia on jaettu reliikkien tavalla niin, ettei niitä enää tunnisteta eikä osata laittaa mihinkään kontekstiin.

Toiseksi varsinainen jäämistö kiinnostaa yhä harvempaa sukulaista, koska heillä ei ole henkilökohtaista sidettä kyseiseen veteraaniin. Suurimpiin museoihin ei tahdo enää mahtua uusia lahjoituksia tilan ja resurssipulan takia, minkä vuoksi esineet usein nykyään päätyvät vapaille markkinoille, kuten huutokauppoihin.

– Olen pitänyt yhtenä elämäntyönäni tallentaa tietoa ja esineitä mahdollisimman paljon ja viedä niitä sellaisiin museoihin, joissa niille on oikeasti käyttöä ja tarvetta.

// Artikkelia on päivitetty 13.8.2021 tarkentamalla Joel Sjögrenin haastattelua.

#