tiistai 3.8.2021 | 23:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Päivyri

"Maalaa Kerstinin kanssa" taideryhmä iloitsee Schjerfbeckin hautakiven entisöinnin toteutumisesta lahjoitusvaroin

Pirkko Högkulla
Ke 14.7.2021 klo 15:15

Pietarsaari

Taideryhmässä ”Maalaa Kerstinin kanssa” on koettu suuria tunteita ja ilonhetkiä viime viikkoina. Folkhälsanin Friska Tag -toiminnan parissa taidetta tekevän naisporukan harras toive taiteilijaHelene Schjerfbeckin perheelle kuuluvan hautakiven kunnostamisesta näet toteutuu.

Entisöintityön rahoittaa taideryhmän hakemuksesta Otto A. Malmin lahjoitusrahasto, joka äskettäin myönsi hankkeeseen haetun avustussumman, 1 000 euroa.

– On aivan uskomattoman hienoa, että hautakivi saadaan vihdoinkin palautettua arvoiseensa kuntoon, iloitsee ryhmän vetäjä Kerstin Kassab.

Muistomerkin huono kunto on vaivannut Schjerfbeckin taidetta ihailevien naisten mieltä pitkään. Lopulta päätettiin yrittää saada ulkopuolista rahoitusta, mikä onnistuikin yli odotusten.

– Saimme sen mitä haimmekin, Kassab riemuitsee.

Entistämistyön tekee Hautaustoimisto Marjamäki. Hautakivi on takaisin tutulla paikallaan entistä ehompana tämän hetkisen aikataulun mukaan heti alkusyksystä.

Työtä riittää, sillä hautakiven tekstistä ei juuri saa enää selvää. Hautakivi löytyy hautausmaalta Alholminkadun puolelta, takarivistä ensimmäisenä oikealta.

Sen verran kirjaimia pystyy erottamaan, että isoisä Sven Schjerfbeckin (ilman j-kirjainta) kanssa haudassa lepäävät myös tytär ja vaimo.

Helene Schjerfbeck (1862-1946) kiehtoo ja inspiroi pietarsaarelaista taideryhmää ennen kaikkea taiteellisen lahjakkuutensa vuoksi. Pietarsaarelaiset sukujuuret ovat plussaa. Itse hän ei tiettävästi koskaan käynyt Pietarsaaressa.

Ryhmältä syntyi tauluja arvostetun ja kansainvälisestikin tunnetun suomalaisen kuvataiteilijan tauluista kokonaisen näyttelyn verran viime kesänä Pietarsaaren kirjastoon. Enemmistö tai 46 taulua oli ryhmän vetäjän, ikonimaalarina tunnetun Kerstin Kassabin käsialaa, loput olivat Linnea Modin, Eva Björkin, Gitta Wikin, Helena Westerlundin ja Margita Harjulan maalaamia.

Sven Schjerfbeck toimi Pietarsaaressa apteekkarina ja ajan tavan mukaan kaupungin silmäätekevät haudattiin Pietarsaaren kirkolle kirkkomaahan. Hän oli syntynyt Karjaalla 1797 ja muutti Turusta Pietarsaareen rippikirjan mukaan elokuussa 1821.

Taiteilijan isoäiti oli pietarsaarelainen Margareta Sophia Engman. He saivat kaksi lasta, Sofian ja Svanten, joka muutti aikuisiällä Pietarsaaresta Helsinkiin. Siellä Svante Schjerfbeck toimi Valtionrautateiden konepajapäällikkönä. Hän kuoli Helsingissä tuberkuloosiin 43-vuotispäivänsä kynnyksellä vuonna 1876 kun Helene-tytär oli vasta 13-vuotias.

Helene Schjerfbeck syntyi Helsingissä Suomen suuruhtinaskunnassa heinäkuussa 1862 Svante Schjerfbeckin ja Olga Johanna Printzin perheeseen kolmantena lapsena. Hän kuoli 83-vuotiaana Ruotsin Saltsjöbadenissa 1946.

Sen verran kirjaimia pystyy erottamaan, että isoisä Sven Scherfbeckin (ilman j-kirjainta) kanssa haudassa lepäävät myös tytär ja vaimo.

#