tiistai 3.8.2021 | 23:27
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Uuden sillan kansi on jo valettu – Kolpintien työmaa jopa edellä aikataulustaan

Heimo Riihimäki
Ti 13.7.2021 klo 13:00

Maanantaina kävi työnjohtaja Herman Kenkkilä tarkastamassa hiekkapuhalluksen jälkiä Kolpintien/Ohikulkutien siltatyömaalla. Uuden sillan kansi valettiin 13 tunnissa heinäkuun 1. ja 2. päivän välisenä yönä. Kanteen meni betonia 86 sentin syvyydeltä.

– Seuraavaksi meidän on odotettava, että’ betoni kuivuu kylliksi, Herman Kenkkilä sanoo.

– Sen jälkeen voimme alkaa asentaa vesieristeitä, kenties vielä heinäkuun aikana. Asfaltointi on vuorossa vasta myöhemmin.

Valumuottien purku on jo alkanut. Betonin kuivumista varmistaa koko kannen peittävä eriste eli teltta.

Sillan käyttöiäksi on suunniteltu 100 vuotta, mutta emmehän me ole sitä todistamassa.

Ennen kuin silta voidaan asfaltoida, tarvitaan aika lailla maansiirtotyötä. Sillakannen ja Kolpintien välissä on suuret kuopat, jotka piti kaivaa kannen rakentamista varten. Maa-ainekset sijoitettiin lähelle odottamaan kuoppien täyttämistä.

Uuden sillan kokonaispituudeksi tulee 42 metriä. Kansi on 37 -metrinen. Sillasta tulee hieman entistä kapeampi, koska kevyen liikenteen kaista tulee vain sillan pohjoislaidalle.

– Ei kai vanhan sillan pyöräteistä paljon iloa ollut, kun ne eivät jatkuneet maantien puolelle.

Kolpintien entinen silta purettiin huhtikuun alussa, mutta se suljettiin liikenteeltä jo maaliskuun lopulla

Maanrakennnusurakoitsija kuljetti purkujätteet murskattaviksi ja jatkojalostettaviksi.

Ohikulkutien liikenne päästettiin kulkemaan siltatyömaan läpi 6. huhtikuuta.

Kolpintien suuntainen liikenne on enenevässä määrin ohjautunut kulkemaan ABC:n kautta.

– Kyllä meillä on omat järjestelyt Kolpin ja Pietarsaaren väliselle liikenteelle, mutta emmehän me voi pakottaa ihmisiä käyttämään omia reittejämme.

Esimerkiksi Pietarsaaren suunnasta tullessa voi kääntyä ennen siltatyömaata vasemmalle, ohikulkutielle laskeutuvalle luiskalle. Ohikulkutietä etelään pari sataa metriä ja jälleen vasemmalle, ylös vietävälle luiskalle.

– En ole kuullut ongelmista ohikulkutielläkään. Uuden sillan määräkorkeus on 4,4 metriä, mutta se on käytännössä korkeampi ja riittää normaalille liikenteelle.

Suunnitelmien mukaan uusi silta on määrä avata liikenteelle marraskuun lopussa ja Herman Kenkkilä uskoo aikataulun pitävän.

– Itse asiassa meillä olisi varaa pieniin takapakkeihinkin, sillä tällä hetkellä olemme edellä aikataulusta.

Uudelle sillalle ei ole painorajoitusta.

– Sen käyttöiäksi on suunniteltu 100 vuotta, mutta emmehän me ole sitä todistamassa.

Keväällä purettu vanha silta valmistui 1959.

Kolpintie on osa ns. Pietarsaaren satamatietä ja sen turvallisuutta on paranneltu eri tavoin. Snellmanin risteys on uusittu täysin, Pietarsaaren päässä Pohjantien päihin saatiin rondellit.

Edsevön risteys ja Kolpin rautatien ylittävä silta sovat saaneet rahoitusta.

Kolpintietä ajaa noin 7 500 henkilöautoa ja 800 raskaan liikenteen ajoneuvoa vuorokaudessa.

Siltatyömaan pääurakoitsija on MPV Infrarakenne Oy. Se on sillanrakennukseen ja sillankorjaukseen erikoistunut yritys ja toiminut Etelä-Suomesta käsin koko Suomen alueella vuodesta 2009 lähtien.

Sillan rakennuttaja on Etelä-Pohjanmaan ely-toimisto

#