Paikallisuutiset

Ikäihmisten perhehoitoa käynnistellään Pietarsaaressa: kiinnostuneita etsitään ottamaan vanhuksia asumaan kotiinsa tai auttamaan heitä heidän omassa kodissaan

Palveluohjaajat Sari Hopponen (vas.) ja Maria Pehkonen sekä vt. vanhushuollon päällikkö Marketta Koskela ovat toiveikkaita, että alueella uusi vanhushoivan muoto saisi hyvän vastaanoton.
Palveluohjaajat Sari Hopponen (vas.) ja Maria Pehkonen sekä vt. vanhushuollon päällikkö Marketta Koskela ovat toiveikkaita, että alueella uusi vanhushoivan muoto saisi hyvän vastaanoton. Kuva: Pentti Höri

Osassa Suomea suosiota saavuttanutta ikäihmisten perhehoitoa ollaan juurruttamassa Pietarsaaren seudulle. Kotihoidon ja palveluasumisen välimaastoon asettuvassa hoivamuodossa vanhus joko majoitetaan perheeseen pysyvästi tai lyhyemmäksi aikaa tai hänen kotonaan vieraillaan esimerkiksi omaishoitajan vapaan aikana.

Asiaa on valmisteltu Pietarsaaren sosiaali- ja terveysvirastossa parin vuoden ajan, ja palveluohjaajia on koulutettu käynnistämään ja pyörittämään toimintaa.

Nyt sote-virasto etsii vapaaehtoisia kiinnostuneita toimimaan perhehoitajina. Mikäli heitä löytyy tarpeeksi, ensimmäinen valmennuskurssi alkaa tulevana syksynä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Olemme saaneet mallin valmiiksi, ja nyt odotamme jännityksellä, löytyykö kiinnostuneita. Pohjanmaan alueella lähdemme liikkeelle ensimmäisenä, vt. vanhushuollon päällikköMarketta Koskela kertoo.

”Perhehoitajan on viihdyttävä kotona ja otettava vastaan vanhuksen sukulaiset ja ystävät.” Maria Pehkonen palveluohjaaja

Perhehoitajaksi haluavalla ei tarvitse olla hoitoalan koulutusta.

– Me järjestämme valmennuksen, jonka aikana yhdessä katsomme, onko henkilöllä valmiuksia tähän, palveluohjaajaSari Hopponen sanoo.

– Hoivatyöhön täytyy tietenkin olla kiinnostusta. Perhehoitajan on viihdyttävä kotona ja otettava vastaan vanhuksen sukulaiset ja ystävät, palveluohjaajaMaria Pehkonen kuvailee henkilön edellytyksiä tehtävään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ja työhön tarvitaan tietysti koko perheen hyväksyntä, se on lähtökohta.

Tehtävään sitoutumista ja yhteistyökykyä kodinhoitajien, palveluohjaajien ja omaisten kanssa tarvitaan niin ikään.

Tehtävään halukkaan perhemuodolla ei ole merkitystä, myös esimerkiksi yksinhuoltaja voi toimia perhehoitajana.

– Maaseudun rauhaa tai suurta omakotitaloa ei myöskään tarvita. Tavallinen kerrostaloasunto käy, kunhan talossa on hissi. Käymme arvioimassa, onko asunto riittävän esteetön ja muuten sopiva, ja tarvitaanko lisävarusteiden asennusta, Pehkonen selvittää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Perhehoitoa voi toteuttaa useamman mallin mukaan. Pisimmälle vietynä ikäihminen muuttaa asumaan perhehoitajan kotiin. Järjestely voi olla pysyvä tai lyhyempiaikainen.

Lyhytaikainen perhehoito voi olla äkilliseen tarpeeseen perustuvaa tai intervallityyppistä, ympärivuorokautista tilapäishoitoa enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Hoito voi olla myös osavuorokautista, jolloin se on kertaluonteista tai säännöllisesti toistuvaa.

Perhehoitaja voi myös mennä asiakkaan kotiin. Tällöin hoitoaika on kestoltaan enimmillään 10 tuntia vuorokaudessa.

Perhehoitajalle maksettavat palkkiot ja korvaukset määräytyvät hoitotarpeen arvioinnin ja hoitomuodon mukaan.

Enimmillään palkkio ympärivuorokautisesta hoidosta hoitajan kotona voi olla reilut 1 300 euroa kuukaudessa, jolloin lisäksi maksetaan noin 500 euron kulukorvausta.

Perhehoitosuhde määritellään aina tapauskohtaisesti ja niin, että kaikki osapuolet ovat halukkaita siihen. Myös niin sanotun henkilökemian on toimittava.

Vanhuksen näkökulmasta asiaa lähdetään ratkomaan palvelutarpeen arvioinnilla.

Siinä palveluohjaaja miettii yhdessä asiakkaan kanssa, mikä olisi tälle elämäntilanteeseen nähden sopivin vaihtoehto.

Vanhushuollon väki näkee tällä hoivamuodolla olevan paljonkin tarvetta Pietarsaaren seudulla. Se asettuisi kotihoidon ja palveluasumisen välimaastoon.

– Se on kevyempää palveluasumista, jollaista meillä ei ole tarjolla, ja joka tukee kotihoitoa. Ja samalla se on vaihtoehto omaishoidolle, Marketta Koskela luonnehtii.

Turvattomuutta kokevia, yksin asuvia ikäihmisiä on runsaasti. Myös alkavat muistiongelmat, jotka eivät vielä vaadi laitoshoitoa, puoltavat perhehoitoa käypänä vaihtoehtona.

Kiinnostuneet voivat hakea perhehoitovalmennukseen 1. syyskuuta mennessä.

Lisätietoa ja hakulomake löytyy Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston kotisivuilta.

Valmennus toteutetaan 30. syyskuuta alkaen pääasiassa iltakursseina.

– Valmennus ei sido mihinkään, vaan se järjestetään juuri siksi, että asiasta kiinnostunut voi miettiä, onko tämä juuri hänen juttunsa, Sari Hopponen huomauttaa.

Sopisinko perhehoitajaksi?

Ikäihmisiä hoitavan perhehoitajan tulisi:

sitoutua perhehoitajan tehtävään

pitää huolta ikäihmisen hyvinvoinnista

auttaa ja tukea ikäihmistä hänen omien voimavarojensa hyödyntämisessä ja ylläpitämisessä

tehdä yhteistyötä ikääntyvän asioissa

mahdollistaa ja tukea ikäihmisen ja hänen läheistensä yhteydenpitoa

Lähde: Pietarsaaren sote-virasto

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä