Paikallisuutiset

Ennuste: Pietarsaari ei kasva, mutta kansainvälistyy vauhdilla – jos nykysuuntaus jatkuu, vuonna 2040 joka viides pietarsaarelainen on vieraskielinen

Joskus Jaakon Päivillä puolet pietarsaarelaisista pakkautuu keskustaan juhlimaan. Toivottua pääluvun kasvua ei ennusteen mukaan ole tulossa, mutta puhuttujen kielten kirjo saattaa laajentua entisestään.
Joskus Jaakon Päivillä puolet pietarsaarelaisista pakkautuu keskustaan juhlimaan. Toivottua pääluvun kasvua ei ennusteen mukaan ole tulossa, mutta puhuttujen kielten kirjo saattaa laajentua entisestään. Kuva: PS Arkisto

Pietarsaaren asukasmäärä laskee yli 800 hengellä seuraavien 20 vuoden aikana, mikäli kehitys jatkuu samoilla lainalaisuuksilla kuin muutaman viime vuoden aikana.

Jos ennakoidaan suomen- ja ruotsinkielisten asukkaiden määrää, pudotus on hurja. Maan kahden virallisen kielen puhujien määrä putoaa kaupungissa peräti 2 500:lla samassa ajassa.

Tämä merkitsee sitä, että vierasta kieltä puhuvien osuus kasvaa 3 600:aan pietarsaarelaiseen, toisin sanoen noin 20 prosenttiin kaupungin asukkaista. Tällä hetkellä asukkaista muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuu noin joka kymmenes.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Näin povaa aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI juuri julkistetussa raportissaan, joka kattaa kaikkien Suomen kuntien väestöennusteet.

”Tulevaisuuden väestönkehityksen suunnan määrittelevät erityisesti vieraskieliset.” Rasmus Aro Konsulttitoimisto MDI

Pietarsaaren seutukunnan yhteinen väkiluku laskee vuoteen 2040 mennessä noin 600:lla. Alenemaa on suhteessa reippaimmin Uudessakaarlepyyssä (439). Pedersöressä asukkaita olisi 138 nykyistä vähemmän.

Komean poikkeuksen tekee Luoto, jossa asukasmäärä jatkaa kasvuaan. Ennakoitu 800 hengen lisäys nostaa pikku saaristokunnan jo samaan suhteellisen väestönkasvun luokkaan pääkaupunkiseudun kehyskuntien kanssa, joissa kasvu on maan huippua.

Pietarsaaren asukasluku on vuodesta 2000 lähtien tähän päivään laskenut noin 600 hengellä, eli ennusteen mukaan sama kehitys jatkuu suunnilleen saman suuruisena.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomenkielisten asukkaiden osuus on kuitenkin vähentynyt nopeampaan tahtiin viime vuosikymmeninä. Tällä hetkellä pietarsaarelaisista suomenkielisiä on noin kolmannes, alle 7 000.

Ruotsinkielisten määrä ja osuus on pysytellyt melko samoissa lukemissa. Suomenkielisten katoa on korvannut pitkälti maahanmuutto.

MDI:n ennusteessa näkyvät suurten kaupunkien kasvu ja kaupungistumisen jatkuminen, seutuistuminen eli kasvun laajeneminen ja vahvistuminen suurten kaupunkien kehysalueella sekä vieraskielisen väestön kasvava merkitys koko maan tulevassa väestönkehityksessä.

Ennusteeseen on laskettu kehityksen perusura vuoteen 2040 saakka perustuen vuosien 2015–2020 kehitykseen. Lisäksi on laadittu kaksi vaihtoehtoista kehityspolkua eli kaupungistumisen ja hajautumisen skenaario. Kaupungistuminen ei ota huomioon koronavuotta 2020, hajautuminen puolestaan on laskettu vain vuoden 2020 mukaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren seudulla eri skenaariot vaikuttavat ennusteeseen varsin vähän, kokonaisuutena erot ovat muutaman sadan hengen luokkaa suuntaansa.

Koko maan väestönkasvu perustuu täysin vieraskielisen väestön kasvuun vuosien 2020–2040 aikana. Kotimaisia kieliä puhuvien määrä alenee noin 450 000 henkilöllä ja vieraskielisten määrä kasvaa noin 490 000 henkilöllä.

Kotimaisia kieliä puhuvien määrä kasvaa ennusteen mukaan vain 21 kunnassa.

– Ennusteessa on ensimmäisen kerran otettu huomioon eri kieliryhmien vaikutus väkiluvun kehitykseen. Tulevaisuuden väestönkehityksen suunnan määrittelevät erityisesti vieraskieliset, mikä on huomioitava aiempaa painokkaammin kaikkien alueiden ja kuntien kehittämisessä. Jos alue haluaa tulevilla vuosikymmenillä kasvaa, on sen oltava veto- ja pitovoimainen vieraskieliselle väestölle, väestöennusteen laatinut asiantuntijaRasmus Aro MDI:stä kertoo.

Ennusteen mukaan alle 15-vuotiaiden lasten määrä vähenisi 124 000 henkilöllä ja työikäisten määrä 91 000 henkilöllä. Yli 65-vuotiaiden määrä määrä kasvaisi 250 000 henkilöllä.

Lapset ja työikäiset vähenevät merkittävästi kaikissa kolmessa skenaariossa.

MDI on laatinut ennusteen omana työnään, lähteenä Tilastokeskuksen aineistot.

Vain Luoto kasvaa

Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n päivitetyn väestöennusteen mukaan Pietarsaaren seudun kuntien asukasluvut kehittyvät seuraavasti vuoteen 2040 mennessä (suluissa väkiluku 1.1.2021, ennuste 2040 / suomen- ja ruotsinkielisten asukkaiden lukumäärä 2040):

Pietarsaari: (19 066) 18 253 / 14 650

Pedersöre: (11 174) 11 036 / 10 318

Luoto: (5 534) 6 335 / 6001

Uusikaarlepyy: (7 479) 7 040 / 6001

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä