lauantai 17.4.2021 | 12:05
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Koruliikkeeseen murtauduttiin kirveellä Pietarsaaressa – Saaliin arvo joitain tuhansia

Kristian Sundqvist
Pe 26.3.2021 klo 13:01

Pietarsaarelaisen kello- ja koruliike Smedlundsin yrittäjä Dick Smedlund sai perjantaina mahdollisimman tympeän herätyksen.

– Sain aamulla kello kuusi kuulla, että liikkeeseen oli yöllä murtauduttu kolmen aikoihin.

Näyteikkunaan oli tehty ihmisen mentävä reikä, mutta siitä ei ollut kuljettu.

– Sisään ei ollut menty, mutta sormuksia ja kiikari vietiin siitä näyteikkunalta.

Saaliin arvon Smedlund arvioi joiksikin tuhansiksi euroiksi. Tavara on vakuutettua, mutta tapahtunut kismittää silti.

Murtoväline ei jäänyt epäselväksi.

– Tekijä oli jättänyt paikalle kirveen, jota käytti ikkunan rikkomiseen.

Teko ei anna vaikutelmaa suunnitelmallisesta ammattirikollisuudesta.

– Jotain huumeveikkoja varmaan, Smedlund arvioi.

Smedlunds on Pietarsaaressa perustamisvuodestaan 1954 saakka toiminut perheyritys ja vakiintunut osa kaupungin keskustan kuvaa.

#