lauantai 17.4.2021 | 11:29
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Snellman lahjoittaa Pietarsaareen leikki- ja liikuntapuiston 70-vuotisjuhlansa kunniaksi: Tavoitteena avata puisto yleisölle ainakin osittain jo alkusyksystä

Pirkko Högkulla
Pe 26.3.2021 klo 08:51 | päivitetty ma 08:32

Pietarsaari

Perheyritys Snellman lahjoittaa Pietarsaareen kaikenikäisille suunnatun leikki- ja liikuntapuiston 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi.

Puisto on tarkoitus sijoittaa Vanhan sataman uimarannan välittömään läheisyyteen. Tavoitteena on avata puisto yleisölle, ainakin osittain, viimeistään syyskuun alussa.

Lahjoituksen avulla alueesta on mahdollista kehittää entistä viihtyisämpi ja monipuolisempi kokonaisuus, joka mahdollistaa myös uusia oheispalveluja. Puiston vetonaulaksi lapsille on tulossa alueen teemaan sopien suuri leikkilaiva, jonka parissa riittää tekemistä pitkäksi aikaa. Lasten leikkiessä aikuisilla on mahdollisuus käyttää kuntoilulaitteita laivan läheisyydessä ja samalla pitää silmällä perheen pienimpiä.

Suunnittelua on tehty yhteistyössä kaupungin kanssa.

– Perhe, yhdessäolo ja yhdessä tekeminen ovat yritykselle tärkeitä arvoja ja halusimme tarjota paikan, jossa olisi tekemistä sekä lapsille että aikuisille – puiston, joka edistää pietarsaarelaisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä, kertoo Snellmanin omistajaneuvoston jäsen Mikael Snellman.

– Pietarsaari on ollut yrityksen kotipaikka jo 70 vuotta ja se on ollut hyvä koti.

– On tärkeä saada osoittaa kiitollisuutta myös konkreettisesti. Kaupunki ja sen asukkaat ovat luoneet meille perustan kehittää yrityksestä menestyvä valtakunnallinen toimija, Snellman luonnehtii.

Suunnittelu on jatkunut koko alkuvuoden yhdessä kaupungin kanssa.

– Snellmanin osallistuminen kaupungin ja Vanhan sataman kehittämiseen on meille onnenpotku. Yhdessä meillä on mahdollisuus rakentaa alueesta ikimuistoinen kokonaisuus, joka houkuttelee lapsiperheitä ja lisää myös kaupungin vetovoimaa, kaupunginjohtaja Anne Ekstrand iloitsee.

Rakennuttajainsinööri Frank Bäcksholm luonnehtii uutta leikki- ja liikuntapuistoa erittäin hyväksi lisäksi FantaSean nyt päättyneeseen toimintaan.

– Tämän suuruusluokan puisto rakennetaan harvoin Pietarsaaressa, joten jo sinänsä asia on todella mielenkiintoinen.

– Toivon myös, että voimme ensi vuonna jatkaa koirapuistoa sivuavan rantareitin kehittämistä ja rakentamista. Kokonaisuus alkaa jo olla oikein hieno, Bäcksholm kuvaa.

Artikkelia päivitetty havainnekuvalla. Artikkelia päivitetty 29.3. klo 8:30 yrityksen ja kaupungin edustajien kommenteilla.

#