Urheilu

Innolla Innosta ja paljon muustakin – Pietarsaaren Sanomien synty 1980-luvun puolivälissä paalutti kaupungin suomenkielisenkin urheiluseurakentän paikallisiin parrasvaloihin

Vilkaisu 1980-luvulle Pietarsaaren Sanomien ja sen lyhytaikaisten edeltäjien sivuille kertovat aikansa kattavasta paikallisurheilujournalismista.

Satunnaisesti valittujen lehtien sivuilta osuu helposti silmiin kaksikin jalkapallokolumnia. Pentti Aumasen Kentän laidalta -palsta ja erotuomarin näkökukulmasta kirjoitettu Kari Koskelan Vihellyksen jälkeen kertoivat, missä kuningaslajin maailma pietarsaarelaisnäkökulmasta kulloinkin makasi.

Koskela kolumnoi myös Urheilutaustoja -palstalla, jolla käsitteli muitakin lajeja ja muun muassa urheilun talousasioita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kolumnistit eivät pelänneet ottaa kantaa; jos kasarilla olisi ollut some olisivat kirjoitukset antaneet aiheita moniin digitaalisiin vääntöihin. Tosin tuolloin verbaalivääntöjä taidettiin käydä kasvotustenkin.

"Taisimme olla Suomen ainoa seura, jolla oli pukukopissa kokolattiamatto, uima-allas ja sauna." Tarmo Liimatainen Jaakon Pallon vanha pelimies

Pietarsaarelaisen urheilun ja urheilujournalismin näkökulmasta tarkoitti suomenkielisen paikallislehdistön esiinmarssi sitä, että kaupungin suomenkielinen urheiluseurakenttä sai aiempaa enemmän näkyvyyttä.

Pietarsaaren Innon joukkueiden ja yksittäisten urheilijoiden edesottamukset paitsi jalkapallossa niin muissakin lajeissa - lentopallossa eritoen - keräsivät laajasti palstatilaa. Hiihdossa Into paikalliskamppaili kiivaasti Pietarsaaren Hiihtäjien kanssa.

Ja kuka muistaa lentopalloseuraa nimeltä Dunarit? Pietarsaaren Sanomat julkaisi Dunarien peleistä otteluraportteja kommenttien kera.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jalkapallon puolella seurattiin kattavasti myös Jaakon Palloa, joka oli nykyajan ilmaisuja käyttäen kulttiseuran maineessa. JaPan 4. divisioonan kotiottelussa oli eräänkin otteluraportin mukaan arviolta 250 katsojaa.

– Me taisimme olla Suomen ainoa seura, jolla oli pukukopissa kokolattiamatto, uima-allas ja sauna, muistelee aikakauden JaPa-pelaajaTarmo Liimatainen.

JaPa pelasi kotiottelunsa Ristikarin kentän nurmella ja jokaisen matsin jälkeen joukkue piti saunaillan viereisessä Hotel Poolissa. Liimataisen mukaan pelaajat eivät kavahtaneet paikallisjulkisuutta.

– Ei se ainakaan haitannut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kolmipäiväinen suomenkielinen paikallislehti oli alkuvuosinaan (ja myöhemminkin) urheilun osalta tiiviissä yhteydessä lukijoiden ja seurojen suuntaan.

Vanhan kentän jääalustalla pelatussa jalkapallon talviturnauksessa Jaakko-cupissa PS oli toisena pääsponsorina yhdessä Jakobstads Tidningin kanssa. Hiihdon maakuntaviestin osalta PS järjesti kilpailun, jossa lukijat saivat veikata tuloksia.

Lehti ei alkuvuosinaankaan missään nimessä sorsinut ensisijaisesti ruotsinkielistenkään seurojen edesottamuksia. Pietarsaaren urheiluseurat olivat pääosin jakautuneet suomen- ja ruotsinkielisiin. Tähän oli tosin myös merkittäviä poikkeuksia, kuten Centers ja JBK.

Eniten palstatilaa 1980-luvun Pietarsaaren Sanomissa sai pelkästään kesäkaudet arvioiden FF Jaro, joka ehti vuosina 1985-1989 pelata kolmella ylimmällä sarjatasolla. Koko vuoden otannoilla oli seuratuin seura luultavasti silti Into.

Innon osalta PS:n arkistot paljastavat sellainenkin paikallishistoriallisen tiedonjyvän, että seurassa aloitettiin tyttöjunioritoiminta jo vuonna 1984. Pääosin olivat aikakauden Pietarsaaren Sanomien urheilusivut kuten koko lehdet varsin miehisiä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä