lauantai 23.1.2021 | 18:18
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Ilon ja toivon musiikkia Valosydämeltä: pietarsaarelainen instrumentaalikvartetti julkaisi ensilevynsä ja harjoittelee jo uutta ohjelmistoa

Pentti Höri
Ti 12.1.2021 klo 18:30

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Instrumentaaliyhtye Valosydän on julkaissut ensimmäisen cd-levynsä. Pietarsaarelaiskvartetin omaa nimeä totteleva julkaisu sisältää 14 kappaletta.

– Ne ovat sama ohjelmisto, jonka soitimme viime syyskuussa konsertissamme Svenska Gårdenilla, pianisti ja enimmät kappaleet säveltänyt Pia-Lena Leskinen kertoo.

Hän on tehnyt sävelmistä yhdeksän, viisi kappaleista on yhtyeen basistin Markku Lönngrenin käsialaa.

Valosydän-kvartettiin kuuluvat heidän lisäkseen Heli Kivistö, viulu ja Emmi Haapamäki, huilu.

Yhtye soittaa tunnelmallista ja melodista instrumentaalimusiikkia, joka on Leskisen sovittamaa.

Kappaleet käsittelevät erilaisia tunnetiloja kuten iloa, surua, mielenrauhaa, kipua ja toivoa. Myös luonto on toiminut vahvana inspiraation lähteenä.

Kvartetin nimi sinänsä avaa myös levyn teemoja.

– Soitamme tunnelmamusiikkia, eli tunteita pyritään tuomaan esiin eri kappaleissa. Vaikka toisaalta niitä synkkiäkin hetkiä tulee, valoa kuitenkin on tulevaisuudessakin. Se on yksi tärkeimpiä asioita myös, Pia-Lena Leskinen kertoo.

Osaltaan sisällöstä kertovat kappaleiden nimet, kuten Keväällä olen hiirenkorvilla, Rakkauden railo, Pimeydestä kasvoi ilo tai Toive paremmasta tulevaisuudesta.

Kappaleissa ei ole sanoja, mutta Leskinen on kirjoittanut levyn mukaan jokaisesta lyhyet tekstit, jotka kertovat tekijöiden ajatuksista ja tunteista.

Syksyllä pidetty debyyttikonsertti sai yleisöltä Leskisen mukaan hyvää palautetta.

– Se innostaa tietysti jatkamaan. Konsertissa huomasimme, että ihmiset kokevat musiikin hyvin eri tavoin, ja osa heistä aika vahvasti. Se herätti kyllä tunteita, ja sehän on kaiken musiikin tarkoitus. Voimme kohdata toinen toisiamme musiikin kautta, vaikka emme muuten tuntisikaan.

Levyn julkaisemisen jälkeen Valosydän tekee – niinpä – uutta musiikkia.

– Uusiakin kappaleita on. Ne ovat vähän erilaisia kuin aiemmat, ja niitä me nyt tässä harjoittelemme. Jos tämä [koronatilanne] vähän helpottaisi, pystyisimme pitämään uuden konsertin. Realistinen arvio olisi alkusyksystä.

Hankala aika riepoo muusikkoja siinä kuin muitakin. Esiintymään tulisi päästä, kunhan sen voisi tehdä turvallisesti. Pia-Lena Leskiselle pienyhtyesoitto on merkinnyt myös henkireikää.

– Minulle henkilökohtaisesti tämä kvartetti on ollut todella iso ilo ja lohtu pandemian aikana, kun muuten ei ole ollut mahdollista olla kuorojen ja laulujen kanssa tekemisissä.

Valosydämen omakustannelevyä saa kvartetin jäseniltä, ja se on tulossa myyntiin myös ainakin paikalliseen musiikkiliikkeeseen.

#