Paikallisuutiset
Pietarsaaren kirkkomaalla tapulin vieressä on iät ajat seissyt matala rakennus, joka valmistui aikoinaan kaupungin porvarien hautaholviksi: "Parempi jos tällaiset hautaholvit ympäröisivät kirkonmaata", olikin maistraatin kanta aikanaan
Pietarsaari
Hevosvetoiset ruumisvaunut seisoskelevat jouten yhdessä ruumisvaunutalona tunnetun rakennuksen kamareista Pietarsaaren kirkkomaalla. Viimeksi ne olivat käytössä 2002, ei suinkaan kunniakkaassa tehtävässään kuljettamassa kaupungin asukasta viimeiselle matkalle, vaan kaupungin viettäessä 350-vuotisjuhliaan.
Ruumisvaunutalo on seissyt paikoillaan Kirkkokadun varrella iät ajat. Se on tapulin vieressä se pitkähkö matala rakennus, joka useimmilta ohikulkijoilta jää sen kummemmin noteeraamatta. Sitä voisikin äkkiä katsottuna luulla kirkonmuuriksi, jollei rakennuksen keskellä komeilisi holviovet käsintaotuilla saranoilla. Juuri noiden ovien takana vaunut ovat.
Luku 1868 pariovien yläpuolella viestii vuodesta kun Turusta vuotta aiemmin ostetut ruumisvaunut otettiin käyttöön ja niitä alettiin säilyttää rakennuksessa, jolla siinä vaiheessa oli takanaan pitkä, yhdeksänkymmenvuotinen taival muussa tehtävässä.
Petter Hambergin ja Johan Sneckendahlin haudat oli muurattu kirkonmuuriin. Luultavasti oli ensimmäinen kerta kun tällaisia muurattuja hautoja esiintyy kaupungissa.
Kyse on näet alkujaan hautaholvista, jonka kaupungin porvarit ja silmäätekevät rakensivat itselleen vuosina 1778-1786.
– Ajattelisin, että kun hautapaikka kirkon sisällä oli arvokas - siitähän maksettiin - niin vastaavasti hautaholvista tuli omaisuus. Hautapaikka kirkonmaallahan ei ollut rahassa yhtä arvokas, huomauttaa museonjohtajaCarola Sundqvist.
Hautaholvien valmistumisajankohta täsmää muun muassa aikaan kun kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin.
– Hämärän peitossa on toki monta käytännön asiaa. Olivatko esimerkiksi arkut lattian alla vai päällä ja kauanko arkkuja säilytettiin.
Hän kertoo nähneensä muualla, mm. Porvoossa kuinka arkku sijoitettiin muuratun kannellisen säiliön sisälle, mikä esti ainakin hajuongelman hautaholvissa.
– Myös Kokkolassa on hautaholveja, mutta ne ovat olleet hieman yleisempiä Etelä-Suomessa.
Saman katon alla on ollut kaikkiaan viisi hautakamaria omilla sisäänkäynneillä, joista keskimmäinen oviaukko on jossain vaiheessa muurattu umpeen. Tällä hetkellä kolme entistä kamaria muodostaa yhtenäisen tilan, jota käytetään varastona. Kaksi muuta kamaria on erotettu väliseinällä kirkon sprinklerikeskusta varten.
Rakennuksen ulkoseinään sisäpihan puolelle on upotettu etäälle toisistaan taottuja numeroja, joista muodostuvat vuosiluvut 1789, 1781 ja 1778.
Kaiverrukset ovien yläpuolella viestivät puolestaan, että isoimman hautaholvin jakoivat silmäätekevien A. Winstenin, M. Forseenin, J. Roosin ja E. Engmanin perheet, viereen asettuivat Matthias Kindman, Johan Molander ja Niclas Malm - kauppiaita, värjäri ja raatimies.
Anders Andersson Winsten (1748-1794) oli merikapteeni ja kauppias. Hän oli naimisissa Tukholmasta Pietarsaareen muuttaneen Lovisa Ulrika Kulmanin kanssa. Museon arkistovastaavaJan Ehnvallin tekemän selvityksen mukaan mm. Anders Winstenin osuus ¼ hautaholvissa oli 200 riikintaalerin arvoinen 1782.
J.Roos oli kauppias Johan Eriksson Roos (1853-1804) joka oli naimissa Maria Elisabeth Johansdotter Reiniuksen kanssa. Leski jatkoi miehensä kauppatoimintaa miehen kuoleman jälkeen.
Mårten Mårtensson Forsen (1742-1808) oli uusikaarlepyyläinen kauppias, josta tuli kauppias Pietarsaaressa 1768 ja raatimies 1780. Vaimon nimi oli Sara Katarina Eriksdotter Roos (1748-1799) ja hän oli Johan Eriksson Roosin sisar.
Nimet ovat tuttuja paikallishistoriansa tuntevalle. Kaksi muuta kirjainyhdistelmää - P:H:B: ja L:S:D - avautuvat historiantutkijalle pienen selvittelyn jälkeen.
– P.H.B on Petter Hamberg. LSD on oikeasti ISD eli Johan Sneckendahl. Kun kirkon historiaa käsittelevässä kirjassa lukee, että heidän hauta oli kirkonmuurissa, niin se tarkoittaa juuri tätä holvia, kertoo Carola Sundqvist.
Museonjohtaja viittaa Alma Söderhjelmin kirjoitukseen Pietarsaaren historia osassa II.
– Petter Hambergin ja Johan Sneckendahlin haudat oli muurattu kirkonmuuriin. Luultavasti oli ensimmäinen kerta kun tällaisia muurattuja hautoja esiintyy kaupungissa. Heidän pyytäessä maistraatilta lupaa tuli vastaukseksi, että ”jämwäl till prydnad och uppmuntran för andra at kyrckiogården med tiden kan blifwa af slika grafwar omgifwen”. Eli heidän mielestään olisi parempi jos tällaiset hautaholvit ympäröisivät kirkonmaata, Sundqvist kuvailee.
Kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin 1700-luvun lopulla vainajien mätänemisestä johtuvan hajuongelman - ja lattia-alustan nopean täyttymisen - vuoksi. Hajuongelman kanssa painiskeltiin myös kirkkomaalla kun hautoja ei kaivettu järin syviksi.
– Vuodesta 1780 lukien ei enää ketään saanut haudata kirkkoon - edes arvohenkilöitä. Kesti kuitenkin aina vuoteen 1857 asti ennen kuin Pietarsaaren, silloinen uusi - nykyinen vanha, hautausmaa vihittiin käyttöön.
Kirkkoon tai edes kirkkomaallehan ei ylipäätään saanut haudata syntisiä, ruttoon tai muuhun tarttuvaan tautiin kuolleita tai itsemurhan tehneitä. Papit tekivät tosin poikkeuksia.
– Cronhjelmin tytär kuoli oman käden kautta ja hänet sai haudata kirkkomaahan, Carola Sundqvist kertoo.
Kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin Suomessa kokonaan keisarillisella asetuksella vuonna 1822. Tuohon aikaan taloissa tuli kuoleman varalta olla varattuna valmiiksi sopivia arkkulautoja.
Paikallisuutiset
