lauantai 5.12.2020 | 23:52
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Sisustusessee: Sohva on oikeudenmukaisen Suomen symboli – olohuoneen tärkein huonekalu on peilannut Suomen yhteiskunnallista kehitystä.

Kristian Sundqvist
Pe 20.11.2020 klo 12:31

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Leppoisasti asiat ottavat ja kotona viihtyvä leimataan helposti sohvaperunaksi. Toisaalta maamme kulttuurihistorian merkittävimmän kuvitteellisen sankarihahmon eli Uuno Turhapuron maailmassa kuuluu röhnöttää sohvalla päivät pitkät.

On kuin sohva olisi ollut kanssamme aina, mutta se ei pidä paikkaansa. Sohva alkoi laajemmissa mitoin saapua suomalaisiin työläiskoteihin vasta 1950-luvulla, maaseudulla vielä myöhemmin.

Sohvan läpimurron mahdollisti arkihuone tai olohuone, kuten sitä alettiin pian kutsua. Ensin mainittu nimitys oli käännös ruotsin vardagsrumista, mutta englanti (living room) vei voiton. Olohuoneessa oli vallankumouksellista kyllä tarkoitus viettää aikaa mitään kotityötä tekemättä, joten tarvittiin - arvaatte oikein - sohva.

Sohvia kannettiin valmistuviin rintamamiestaloihin ja kerrostaloihin; 1960-luvulle tultaessa piti kokonaisia uusia lähiöitä varustella nykyaikaisilla huonekaluilla. Pietarsaareenkin valmistui kosolti omakotitaloja, rivitaloja ja osakehuoneistoja, joiden tilaviin olohuoneisiin mahtui kokonainen sohvaryhmä.

Suomen sohvallistaminen ei ollut aivan kivuton prosessi. Huonekalut olivat ansiotasoon nähden kalliita, joten monen uuden asunnon olohuoneessa sai sohvaa aluksi näytellä hetekanpuolikas.

Toisaalta Suomessa samaan aikaan kasvoivat toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina suuret ikäluokat, joten oli monessa kodissa tilaa tuhlaava ylellisyys. Maaseutuyhteiskunnan perintö eli kaupunkilähiöissäkin hetken aikaa hetekoina, sivustavedettävinä ja jopa tolppasänkyinä. Sohvavallankumoukselle tämä kaikki oli vain pientä viivästystä.

Uuden kansanhuonekalun muodot olivat alkuun skandinaavisen keveitä. Puiset käsinojat ja jalat pyrkivät ilmavaan muotokieleen, verhoilun värit vaihtelivat pastellisävyistä vahvaan punaiseen tai petrolinsiniseen.

Näillä huonekaluilla ei vielä ollut tarkoitus rötköttää, vaan niillä istuttiin kohtuullisen ryhdikkäästi lehteä lukien tai putkiradiota kuunnellen. Viisikymmentäluvun sohvalle nukahtamaan onnistunut joutui herättyään ottamaan Hota-pulveria niskakipuun.

Vähitellen suomalaisiin olohuoneisiin hiipi myös televisio ja sen mukana amerikkalaiset ja brittiläiset unelmat. Olohuone sohvineen sisustettiin televisiovastaanottimen ehdoilla ja se kevyttä muotoilua edustanut sohva alkoi yhtäkkiä tuntua vanhanaikaiselta. Muhkeaa, suurta ja runsasta piti oleman kuten suuressa maailmassa!

Monet aikakauslehdet syntyivät ja elivät innolla mukana. Avotakka esitteli avajaisnumerossaan vuonna 1967 reportaasin uuden ajan suomalaisesta olohuoneesta, johon kuului massiivisten sohvien lisäksi uima-allas.

"Poolista", kuten allasta myös kutsuttiin, ei sentään tullut suomalaiskotien vakiovarustetta, raskaista jättisohvista kylläkin. 1970-luvun edetessä mitat pienenivät energiakriisin tuomien asenteiden myötä, mutta hyvin jämäkkää tekoa nuokin sohvat olivat.

Tyyppiyksilö on samettiverhoiltu ja myrkynvihreä. Rakenteellisesti rikki tuollaista 70-luvun mastodonttia ei saa kuin isoilla työkaluilla, niinpä niitä löytyy kodeista yhä.

Sohvakulttuurin yhtenäisyys hapertui 1980-luvun myötä. Nahkasohvat olivat kova sana ja statussymbolikin, mutta aiempienkin vuosikymmenten suuntauksia näkyi. Järkälemäisen nahkaisen kulmasohvan seurana saattoivat olla lasipöytä sekä baarikaappi, jota ympäröivä kirjahylly toimi lähinnä lisävarusteena.

Kasari oli myös niin sanottujen tyylihuonekalujen kulta-aikaa. Laadukasta jurvalaista puusepäntyötä edustanut maalaisrokokoo erotti kulttuurikodin ja tv-sarjasta Dallas vaikutteensa ottaneen sisustuksen. Maalaisrokokoosohvalla ei ole mukava maata, joten pitkästä aikaa mentiin tyyli tarkoituksen edellä.

Sittemmin on ehtinyt tulla ja mennä monenlaisia sohvasuuntauksia divaanisohvista monenlaisiin vuodesohviin. Värejä tai pikemminkin niiden puutetta ovat pitkään edustaneet erilaiset harmaan sävyt, mutta nyt muotialalla melskataan värikkyyden paluusta.

Varmaa ja pysyvää näyttää olevan vain se, että 1950- ja 60-luvuilla tavan suomalaisen arjen sulostuttajaksi vakiintunut sohva tuli koteihimme jäädäkseen. Tuo ei ole vähäinen saavutus, sillä suurin osa huonekaluista ei koskaan saanut moista asemaa.

Puhelinpöydät katosivat ja tv-tasoille käy samoin. Isot laiskanlinnat tai nojatuolit ylipäätään eivät tulleet jäädäkseen. Yöpöydät tai niin kutsuttu kahvipöytä löytyvät monista kodeista, eivät kaikista. Sama pätee kirjahyllyyn tai eteisen jakkaraan.

Voisiko kaupungistuminen ja yhden ihmisen talouksien määrän jatkuva lisääntyminen haastaa sohvan? Pienimpiin yksiöihin ei sohvaa ole koskaan mahtunut ja nyt kohistaan jopa alle 15 neliömetrin miniasuntojen uustuotannosta.

Pietarsaareen moisia asuntoja ei missään nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ole tulossa ja ahtaimpia yksiöitä on vanhastaankin vähänlaisesti. Toisaalta juuri niille sopii ratkaisuksi vuodesohva.

Eli sohva ei ole menossa pois ja hyvä niin. Se kun ei ole vain huonekalu, vaan yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden symboli.

Pietarsaaren kaupunginmuseosta löytyy sohvia ajalta, jolloin suurin osa kansasta ei istunut sellaiselle koskaan elämässään. Varhaisimmat historialliset merkinnät sohvasta löytyvät faaraoiden Egyptistä, jossa ne olivat hallitsijan ja hänen hovinsa etuoikeus.

Itse sanakin tulee etelästä, kantana on arabian suffah. Enää ei sellaiselle oikaistakseen tarvitse olla minkäänlainen kalifi tai kauppahuoneen omistaja.

#