Urheilu

Analyysi: Jaro oli Ykkösen paras joukkue - muttei kyllin suurta osaa kaudesta

Stanley Amuzie ja Markus Kronholm (taustalla vasemmalla) olivat pelipaikkojensa kuninkaita kauden 2020 Jarossa.  Punapaitojen otteet olivat ylipäätään sellaisia, että jopa aurinkokatsomoon riitti väkeä lokakuussa.
Stanley Amuzie ja Markus Kronholm (taustalla vasemmalla) olivat pelipaikkojensa kuninkaita kauden 2020 Jarossa. Punapaitojen otteet olivat ylipäätään sellaisia, että jopa aurinkokatsomoon riitti väkeä lokakuussa. Kuva: Kristian Sundqvist

Painetaan tilastofakta vielä kerran lehteen ja aikakirjoihin: FF Jaro voitti vuoden 2020 elokuun 5.-23. päivien välisenä aikana neljä sarjaottelua neljästä kokonaismaalierolla 18-3. Bakkanaaleissa sortuivat murskaluvuin niin VPS kuin Miika Juntusen KPV. Lopputaulukossa viidenneksi päätynyt MuSa:kin kaatui Keskuskentällä 5-2.

Noista elojuhlien päivistä on hyvä aloittaa, koska Jaro pelasi tuolloin hämmästyttävää jalkapalloa. Hyökkäyksiin lähdöt olivat nopeita ja varioituja, liike ja tilojen hyödyntäminen hienoa ja viimeistelykin kohdillaan. Jaro oli tuolloin parempi kuin mikään muu päättyneen kauden Ykkösen joukkue missään vaiheessa kautta.

Äärimmäisellä huipputasollaan pelannut Jaro oli herkkä rakennelma, joka siitä huolimatta pystyi vielä syyskuun lopussakin venymään voittoihin suurissa otteluissa (AC Oulu kotona ja VPS vieraissa).

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lopulta fyysinen ja henkinen väsyminen, paineet, loukkaantumiset, koronakaranteeni ja ottelusiirrot sotkivat palettia sen verran, että eroa karsijanpaikalle jäi kuusi pistettä ja suoraan nousuun yhdeksän.

Mitä kaudesta jäi käteen ja olisiko suoritustaso ollut mitenkään ylläpidettävissä jos ei elokuun huuman tasolla, niin riittävän lähellä sitä? Millaisen kauden Jaro pelasi osa-alueittain ja pelaajakohtaisestikin?

Kiistattoman ykkösmaalivahdin Emil Öhbergin merkitys oli huomattava jopa elokuun maalipirskeiden aikaan. Tärkeitä torjuntoja otteluiden avainpaikoissa, modernia pelinavaamista ja johtajuutta. Topi Valtonen täytti paikkansa kohtuudella jouduttuaan tuuraamaan, mutta oli aina yhtä tylyssä perinteisen kakkosveskarin roolissa.

Topparitilanteeseen olisi Jaron kausi voinut hajota, kun Johan Brunell joutui kauden avausottelussa Kajaanissa törkytaklauksen särkemäksi. Kun Toni Takamäki oli lyhyempiä jaksoja telakalla pitkin kautta nousi keskuspuolustuksen johtajaksi ja pelastajaksi laitapakki nimeltä Stanley Amuzie.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Amuzie sijoittuu ja lukee peliä hyvin, on ulottuva ja riittävän voimakas. Kauden keskivaiheilla hän näytti nousevan sarjatason mittapuulla supertähdeksi, mutta niin ei sentään käynyt.

Aiemmin tarkat pitkät syötöt alkoivat yhä useammin lentää harhaan ja perussuorituksiin hiipi virheitä. Silti Amuzie oli syysvireessäänkin joukkueen kantavia voimia.

Laitapakkiosastolla niin Jean Mabinda kuin Guillermo Sotelo osoittivat olevansa päävalmentaja Niklas Käckon jalkapallofilosofiaan sopivia pelaajia. He pystyvät käynnistämään hyökkäyksiä ja tukemaan niitä kyeten myös kierrättämään palloa.

Mabinda näytti välillä - sanan lähinnä positiivisessa merkityksessä - suorastaan sarjajyrältä, vaikka kyseessä oli nuorukaisen ensimmäinen kausi varsinaisessa aikuisten joukkueessa. Ja onnea tai jotain muuta, mutta tilanteista, joissa Mabindaa kunnolla vietiin tuli harvoin maali. Viime sunnuntaina KTP:ta vastaan niin pääsi käymään, mutta Jaron kausi oli siinä vaiheessa jo käytännössä ohi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sotelo vertautuu Amuzieen: näytti alkuun megakaappaukselta, mutta oli loppukaudesta ainoastaan varsin hyvä Ykkösen pelaaja.

Sotelolla on poikkeuksellisen tarkka ja painava vasen jalka, mutta onko kukaan koskaan nähnyt hänen potkaisevan oikealla? Äärimmäinen yksijalkaisuus on puute siinä hyökkäyksiä vahvasti tukevassa roolissa, joka hänellä joukkueessa oli. Lisäksi puolustussuuntaan tuli välillä turhan kiire.

Keskikenttä oli Jaron kaudella 2020 kahden kuninkaan valtakunta. Monet kohottavat heistä korkeammalle Toron, mutta Markus Kronholmin ansiot olivat vähintään samaa luokkaa.

Snellmanilla päivätöissä palkkansa tienaavan Jeppis-futiksen ikonin roolia kentällä on mahdoton määritellä tai hänen työmääräänsä vähätellä. Kronholm jaksaa painaa tyylillään koko ottelun ja kykenee paikan saadessaan maalintekoonkin.

Toron osalta odotukset olivat paljon korkeammalla kuin JBK:sta paluun tehneen Kronholmin ja toki brassi ne valtaosin täytti. Silti loppukaudesta välillä tuntui, että tekeminen etenkin puolustussuuntaan jäi karvan verran vajaaksi siitä maksimitasosta, joka mieheltä löytyy. Yrityksen puutteesta ei ollut kyse, vaan jostain muusta.

Toro, Amuzie, Sotelo. Kolme Suomen kakkostasoa huomattavasti mausteisemmissa jalkapalloliemissä marinoitunutta ammattimiestä, joiden loistoa Jaro olisi loppukaudesta tarvinnut noustakseen. Ihan hyvät suoritukset ja kaikkensa antaminen eivät riittäneet.

Tässä vaiheessa kuulee kysyttävän, etteikö kärkimiesten ja muiden ensisijaisesti hyökkäävien pelaajien meno sitten hiipunut pahemman kerran syksyn edetessä.

Kyllä varmaan, mutta Anthony Olusanya ja Severi Kähkönen ovat vuonna 2000 syntyneitä pelaajia, joille päättynyt kausi oli tähänastisen uran hurjin ja paineisin kokemus. Will Inalien on samaa ikäryhmää.

Tällaisilla pelaajilla suoritustaso heittelee väkisinkin. Toisaalta Joni Remesaho pelasi kokonaisuudessaan pätevän kauden jopa parantaen syksyn mittaan ja 19-vuotias Axel Widjeskog oli loukkaantumisestaan toivuttuaan heti terävä. Topi Järviselläkin oli kauden mittaan hetkensä.

Jaro olisi siis voinut jopa nousta, jos ansioluetteloiltaan korkealle muiden ylitse nouseva kolmikko Toro-Amuzie-Sotelo olisi kyennyt vielä paremmin kannattelemaan joukkuetta ratkaisuhetkillä.

Toinen jossittelun paikka löytyy Jaron pelaamisesta ja pelitavasta ylipäätään. Jaro päästi tälläkin kaudella niin paljon maaleja (1,41 / ottelu), että moisella lukemalla harvoin noustaan mistään sarjasta. Viime vuonna luku oli jokseenkin sama eli 1,48.

Ei tarvitse olla kursseja käynyt jalkapallodosentti arvioidakseen, että Jaron keskikenttä ohitetaan liian usein liian helposti ja että joukkue on puolustussuuntaan usein huonosti tasapainossa.

Niinpä vastustajien hyökkäykset ulottuvat vaarallisille alueille useammin kuin saisivat. Tästä kaikesta seuraa pitkässä otannassa automaattisesti, että päästettyjä maaleja tulee liikaa.

Syyttävä sormi osoittaa valmennukseen, niin epäreilulta kuin se tuntuukin.

Niklas Käcko yhdessä Jonas Portinin kanssa on nimittäin palauttanut ilon ja innostuksen Jaron edustusjoukkueen tiimoille. Ja jos joukkuepuolustamisen puutteet pannaan valmennuksen piikkiin, niin samaan saldoon on plussan puolelle laitettava parhaimmillaan säkenöivä hyökkääminen.

Käcko saattaa jättää jäädä pois oma-aloitteisesti. Mikäli mies ei Jaroa ensi kaudella syystä tai toisesta valmenna, niin hän voi lähteä pää pystyssä ja ylpeänä.

Mahdollinen seuraaja? Jos asiasta voisi suuren maailman tyyliin lyödä vetoa, niin Jimmy Wargh olisi markkinan suosikki.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä