tiistai 3.8.2021 | 22:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Teema

Takana vuosia ja kilometrejä pirssikuskina - Pirkko Fagerholm, 76, viihtyy ratin takana. Firma ei jää eläkkeelle, vaikka perustajat ovat eläkkeellä

Pirkko Högkulla
To 29.10.2020 klo 16:15

Pietarsaari

Syyskuussa tuli kuluneeksi 43 vuotta siitä kun Pirkko Fagerholm ajoi ensimmäisen kyytinsä taksikuskina, päälle kolmekymppisenä. Tässä vaiheessa elämää ikää on kertynyt 76 vuotta ja kilometrejäkin on takana monta kierrosta maapallon ympäri.

– Erkki on joskus sanonut lapsille, että äiteenne on pelkästään peruuttanut niin paljon kuin te olette ajaneet eteenpäin, Fagerholm naurahtaa.

Yksi syy ammatin valintaan oli saada samasta työstä samaa palkkaa kuin miehetkin. Tasa-arvoon liittyvät asiat ovat edelleen sydäntä lähellä.

"Yksi kovia kokenut miesasiakas sanoi kerran, että olet sinä Pirkko kyllä kova jätkä".

– Toki me naistaksikuskit olimme tuohon aikaan vähän kummajaisia, mutta itse en juuri törmännyt ennakkoluuloihin sukupuolen osalta. Nyt myöhemmin on korviin joskus kulkeutunut sen sijaan ikärasismin sävyttämää puhetta, että "älkää menkö sen kyytiin kun se on niin vanha", Fagerholm toteaa.

– Yksi kovia kokenut miesasiakas sanoi kerran, että olet sinä Pirkko kyllä kova jätkä. Se auttaa jaksamaan kun välillä on yrittäjänä siipi maassa - niin kuin monella on nyt koronan vuoksi.

Periaatteena oli ensihetkistä, että ajot hoidetaan aina, oli mikä oli.

– Nuorin neljästä lapsesta sai kerran jos toisenkin olla mukana ajossa nukkumassa pahvilaatikossa takapenkillä. Ei tuohon aikaan turvaistuimia tunnettu.

Ensimmäisen asiakkaan piti aikoinaan päästä Pedersören puolelle Östensön kylään eikä Fagerholm ensin tiennyt miten sinne ajetaan.

– Kollega neuvoi tien ja auttoi tarvittaessa muutoinkin alkuun.

Pietarsaaren kadut ja alueet olivat sitävastoin lähes ulkomuistissa.

– Ja ainahan paikan pystyi varmistamaan paperisesta kaupunkikartasta ja katuvihkosesta.

Kyydit tilattiin keskuksen kautta ja ne käytiin hakemassa taksikopilta.

– Keskuksesta soitettiin tiedot torin laidalle taksiaseman lankapuhelimeen. Ensimmäinen jonossa oleva meni vuorollaan koppiin odottamaan ajoa. Alkuvuosinahan kopilla seisoivat vain kaupunkialueen taksit.

Päällimmäisiin muistoihin on jäänyt sekin kuinka keskus sanoi kaikki osoitteet ruotsiksi.

– Itselleni oli alussa vähän hankalaa kun osoitteet sanottiin vain ruotsiksi. Jaksoin minä niitä pyytää suomeksi, mutta ei niitä suomeksi kerrottu. Yksi keskus toimi Vestersundinkadulla ja siellä työskenteli ainakin neljä naista.

Pitkän linjan taksiautoilija ihastelee nykyajan teknisiä vempaimia.

– En tosiaankaan kaipaa ensimmäistä kannettavaa puhelinta, joka oli isokin kuin matkalaukku. On työtä suuresti helpottavia älypuhelimia, hyviä navigaattoreita ja ties mitä.

Ensimmäisenä pirssinä oli Mazda 626. Sen Fagerholmit olivat ostaneet 30 000 markan aravalainalla, jota oli saatu asunnon rakentamiseen valtiolta syksyllä 1977. Summasta 27 000 markkaa meni autoon, loput korttiin.

– Taloa maksettiin sitten ajoilla pitkään. Alussa tein ohessa myös siivoustyötä että oli varaa ajaa, Pirkko Fagerholm kertoilee.

Automerkin valinta ei ollut aivan sattumaa.

– Kävelin muina miehinä taksiaseman ohi ja katsoin sivusilmällä, mitä autoja on tolpalla eniten.

Kaara vaihtui invamääräykset täyttävään tila-autoon vuonna 1996 kun asiakaspiirikin alkoi painottua ikäihmisiin ja inva-kuljetuksiin. Tällä hetkellä alla on viides menopeli samaa kokoluokkaa.

– Isosta autosta näkee hyvin. Vähän kuin istuisi teatterissa etupenkillä.

Tolpalla odottelukin on omalta osalta mennyttä aikaa.

– Olin taksikopilla ensimmäiset 27 vuotta. Sitten aloin lähteä liikkeelle omasta puhelinnumerosta. Lisäksi minulla on Kela- ja sote-numerot.

Sairasajot vievät Helsinkiin ja Turkuun.

– Omalta osaltani olen jättänyt pitkät ajot nuoremmille. Tampere käy vielä.

– Ikä ei nimittäin minusta ole pelkää numero. Koen, että ikä tekee sen, etten enää halua tehdä pitkiä ajoja, hän sanoo.

Ne lyhyemmätkin ajot ovat tosin olleet melko vähissä keväästä asti normaaliin menoon verrattuna.

– Meidän vakioasiakkaamme ovat iäkkäitä, voidaan puhua oikeasti pitkistä asiakassuhteista. Korona-aikoina useimmat pysyttelevät kotioloissa. Juhlapäivät ovat meille tavallisesti parhaita päiviä, mutta niidenkin tiimoilta on ollut hiljaisempaa. Ja elintarvikekuljetuksia on ollut hieman vähemmän kun ihmiset uskaltavat käydä itse kaupassa.

Pirkko Fagerholm laskee kyytien vähentyneen puoleen viikossa.

– Ei kai koskaan niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Elvytin minäkin vanhan käsityöharrastuksen ja kudoin puikoilla koronavillapaidan, hän mainitsee.

Ikävänä Fagerholm pitää kun tällä hetkellä ei voi suunnitella oikein minkään varaan. Mennään päivä kerralla, hetki kerralla kun on oikein huono päivä.

Ajokykynsä ja ajoterveytensä arvioinnissa hän kävi geriatrian erikoislääkärin luona viime kesänä.

– Piti lähteä Tampereelle asti kun Pietarsaaressa ei ollut enää kyseistä "vanhuuden lääkärin" palvelua saatavilla.

– Jatkoa tuli kaksi vuotta.

Terveyttään hän kuvaa ihan hyväksi; mitä nyt lihasreuma vihoittelee välillä.

Pirkon Pirssi on perheyritys, jossa vetovastuun toimitusjohtajana on ottanut vanhin poika Esa Fagerholm.

– Vaikka olemme Erkki-puolison kanssa eläkkeellä, ei firma jää eläkkeelle.

Pirkko Fagerholm kuvaa lähtevänsä ilolla töihin.

– Viihdyn pyörillä ja liikkeessä. Lisäksi tässä työssä voi saman vuorokauden aikana kokea koko elämänkaaren, syntymästä kuolemaan, suurista ilon juhlista hautajaisiin.

Monet hetket ovat jääneet lähtemättömästi mieleen.

– Synnyttäjiä on ollut kyydissä useasti - aina on keretty perille.

Siitä hän kertoo iloitsevansa, että kaikki lapset perheineen ovat asettuneet asumaan lähelle, viiden kilometrin säteelle.

– Tuntuu turvalliselta kun on vahva ja tiheä tukiverkosto ympärillä. Neljäs polvi pitää meidät vanhat järjissään ja ilostuttaa arkea mennen tullen.

Ja mitä työhön ja yrittämiseen tulee; peruutuspeilistä katsottuna Pirkko Fagerholm tekisi saman uudelleen.

– Tämä on ollut minun sarkani.

Ensimmäinen taksi ostettiin 30 000 markan aravalainalla. Siitä riitti myös korttiin.

#