Paikallisuutiset

Kuningaspython ja liuta liskoja elää lokoisasti Pohjois-Itälässä – Johanna Laitinen ja Mika Ullakko hankkivat ensimmäiset liskonsa kolme vuotta sitten ja harrastus vei mennessään

Johanna Laitinen tunnustaa, että hänellä on ollut käärmekammo. Kuningaspython tuntuu siihen nähden yllättävältä lemmikkieläinvalinnalta, mutta palataan siihen hetken kuluttua.

Nyt nimittäin katsotaan tuota käärmettä, jonka Laitisen puolisoMika Ullakko poimii hellävaroin käsiinsä toimittajan ihailtavaksi perheen keittiössä.

– Hän on Rafael eli kavereiden kesken Raffe, Laitinen esittelee.

Raffea ei pidellä hyppysissä huvin vuoksi.

"Ihan normaali huonelämpö riittää, kunhan terraariossa on tarjolla lämmin paikka." Johanna Laitinen

– Pitää aina muistaa, että nämä ovat villieläimiä. Ne eivät nauti käsittelystä, vaikka oppivat sietämään sitä. Turhaa käsittelyä vältetään, valistaa Ullakko.

Silloin tällöin on käärmettä kuitenkin syytä pidellä, jotta mainittu sietokyky kehittyy ja säilyy. Nyt puheena oleva toimitus menee tuolle osastolle. Raffe ei näytä panevan järin pahakseen.

– Haistelee, kiertelee, on utelias, Ullakko tiivistää eläimen käytöksen.

Raffella on tätä artikkelia tehdessä pieni juhlapäivä, nimittäin ruokapäivä. Kuningaspython aterioi kerran kuukaudessa ja tällaiselle parhaassa iässään olevalle kuusivuotiaalle ja 140-senttiselle lihaksikkaalle luikertelijalle se tarkoittaa vähintään 120-grammaista rottaa.

Sanan varsinaisessa merkityksessä elävää ravintoa Raffe ei pääsee nauttimaan, vaan kuukausittaiset ateriat sulatetaan pakkasesta. Raffe kuristaa silti saalistaan aikansa ennen kuin nielee sen yhtenä suupalana.

Näky on tv:n luonto-ohjelmien ystäville tuttu, mutta livenä ja läheltä katsottuna silti puhutteleva: monenlaiseen sitä evoluutio ja tässä tapauksessa Raffen suuvärkki venyy.

Yleensä Raffe aterioi terraariossaan, mutta siirtyi tätä artikkelia varten ulos eli muovilaatikkoon syömään ja samalla omistajat pääsivät siivoamaan Raffen kodin.

Miten kuningaspython päätyi Laitisen ja Ullakon perheen kotiin lemmikiksi? Ja miksi?

– Lähdimme Sastamalaan hakemaan sieltä tätä parta-agamaa, kun molemmat halusimme sellaisen, Laitinen aloittaa tarinan.

– Omistajat joutuivat suureen kaupunkiin muuton vuoksi luopumaan suurimmasta osasta eläimiään. He melkein väkisin halusivat meille tämän käärmeen, vaikka sitä olivat vaikka kuinka monet käyneet kyselemässä.

Silittelen Laitisen pitelemää parta-agama-naarasta - sen nimi on Rämä - niskasta, tuntuu viileältä.

– Tähän aikaan vuodesta nämä jossain määrin horrostavat, Laitinen selittää.

Palataan Raffeen. Isoa käärmettä ei tietenkään tilaisuuden tullenkaan hankita hetken mielijohteesta, vaan Mika Ullakon osalta kyse oli pitkäaikaisesta haaveesta.

– Lapsena ehkä vähän pelkäsinkin käärmeitä, mutta kun aikuisena ekaa kertaa tuttavien kanssa pääsin kosketukseen käärmeen kanssa niin jäi mieleen, että jos joskus. Mutta onhan se aika iso kynnys.

Laitinen tuntuu olevan Raffesta yhtä innoissaan ja kiinnostunut Ullakko, joten käärmekammon rippeetkin hävisivät pythonin myötä.

Kuningaspythonin ja parta-agaman lisäksi asuu Ullakon ja Laitisen perheen kotona muutakin liskokansaa: aavikkoiguaanit Lilja ja Liisa, Madagaskarin päivägekko Xena sekä leopardigekot Nancy ja Luca.

Ne kaikki ovat omilla tavoillaan kiehtovia otuksia. Xenan terraariota lähestyessä tummu eläimen kirkkaanvihreä väri hetkessä niin, että se vastaa kasvillisuutta. Mikä suojamekanismi!

Xenaa olisi helppo unohtua katsomaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa; eläin lumoaa outoudellaan. Silmät ovat pienet, mustat, luomettomat ja iättömät. Gekkoja on planeetallamme liikkunut yli sadan miljoonan vuoden ajan.

Tässä pohjoisitäläläisessä kodissa on siis läsnä jos ei aivan iankaikkinen niin ainakin elämänmuotoja, joka ovat kaikkia nisäkkäitä vanhempia.

Pariskunta kertoo toimittajalle monenlaista liskotriviaa otusten ruokavalioista, käyttäytymisestä ja biologiasta ylipäätään. Madagaskarin päivägekkoa ei esimerkiksi parane ollenkaan koskea käsin, koska ihmisihon rasva on niille pahasta. Eräät havainnot ovat niin sanoaksemme proosallisempia.

– Parta-agama on todella sotkuinen lisko, Laitinen hymähtää.

Kaikki täällä asuvat liskot luovat nahkansa, mutta tapoja on monenlaisia. Jotkut liskot ovat lyhytikäisiä, mutta Raffe ei: kuningaspython saattaa elää hyvinkin parikymmenvuotiaaksi ja vieläkin vanhempia yksilöitä on.

Pelkästään Raffesta voisivat Laitinen ja Ullakko tarinoida vaikka kuinka pitkään.

– Sen väritys on nimeltään fire bumble bee, Laitinen tietää.

– Ei aivan tavallinen värimuoto, muttei täysin outokaan, Ullakko jatkaa.

Eksoottisten eläinten harrastajia kohtaan voi esiintyä ennakkoluuloja. Laitinen ja Ullakko korostavat, että heidän eläimensä ovat vankeudessa syntyneitä ja asianmukaisin paperein varustettuja.

– Kaikilla paitsi aavikkoiguilla on kasvatustodistus, igut ovat niin vanhoja että niiden syntyessä ei sellaisia tehty, Laitinen tarkentaa.

Maallikkokin näkee, että Laitisen ja Ullakon perheen kotona kelpaa liskomaista elämää viettää, niin asialleen omistautuneita emäntä ja isäntä ovat.

Terraarioiden rakentaminen on osa harrastusta. Niiden etukyljessä kerrotaan, minkä lajin edustaja tai edustajia sisällä asuu ja muistutetaan vierailijoita, että otukset tulee jättää rauhaan.

Toivetta kunnioittavat myös perheen neljä kissaa.

– Liskot eivät niitä oikeastaan kiinnosta, Laitinen sanoo.

Yksi tärkeä kysymys on yhä esittämättä: koska ja miten koko harrastus sai alkunsa?

– Kohta kolme vuotta sitten haettiin Kannuksesta aavikkoigut, siitä se alkoi, pariskunta muistelee yhteen ääneen.

– Oli kauhea pakkanen, haettiin Biltemasta autoon lisälämmitin, Ullakko tarkentaa.

Tässäpä paikka oikaista eräs vanha väärinkäsitys, liskoharrastajien kotona ei nimittäin ole kuuma kuin tropiikissa.

– Ihan normaali huonelämpö riittää, kunhan terraariossa on tarjolla lämmin paikka, Johanna Laitinen valistaa.