sunnuntai 6.12.2020 | 00:41
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Koivuhaan vastaanotto Kokkolassa kiinni vielä ensi viikon – Soiten alueella ei uusia koronatartuntoja

Hanna Rautio
To 22.10.2020 klo 14:48 | päivitetty to 14:52

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella ei ole todettu tällä viikolla uusia koronavirustartuntoja. Viimeisimmät tartunnat (5) ovat viime viikonlopulta, joista uutisoitiin maanantaina.

Soitesta kerrotaan, että karanteeneja on päättynyt ja tällä hetkellä kotikaranteenissa on alle 50 henkilöä.

Yhteensä koko pandemian aikana Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu 82 koronavirustartuntaa.

Soite päivittää koronatilanteen tunnusluvut verkkosivuilleen joka maanantai. Viimeisen päivityksen (19.10.) mukaan edellisen 14 vuorokauden aikana tartuntoja on kirjattu 28 kappaletta. Ilmaantuvuusluku kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden on 36.

Koronavirustesteistä alle 1 prosenttia on positiivisia tuloksia ja yli 80 prosenttia tartuntaketjuista on selvillä.

Kokkolassa Koivuhaan vastaanoton sulku jatkuu vielä ensi viikon (vko 44). Soite kertoi viikko sitten vahvistavansa infektiovastaanottojen toimintaa henkilöstön siirroilla. Tämän vuoksi Koivuhaan vastaanotto suljettiin tämän viikon ajaksi ja terveydenhuollon henkilökunta siirrettiin koronatyöhön.

Jo sovitut ajat siirretään Kokkolan pääterveysasemalle. Asiakkaille ilmoitetaan muutoksesta henkilökohtaisesti. Myös Koivuhaan terveysaseman puhelut ohjataan sulun ajan Kokkolan pääterveysasemalle.

Lue myös:

Pohjanmaalla on todettu 31 uutta koronavirustartuntaa – Useita tartuntoja samoissa perheissä

Pietarsaarelainen Itälän koulu koronakaranteeniin – oppilaiden perheenjäsenet voivat käydä töissä ja koulussa normaalisti

Kokoontumisrajoitukset säilyvät ennallaan Pohjois-Pohjanmaalla – Yli 50 hengen yleisötilaisuuksia saa järjestää myös marraskuussa

#