maanantai 26.10.2020 | 12:53
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Päivyri

Tavataan sitten kun korona on ohi - "Kuoroa ja matkustamista kaipaan kovasti", sanoo 92-vuotias teräsrouva Pietarsaaresta

To 15.10.2020 klo 18:30

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Pirkko Högkulla

Pietarsaari

Tavataan sitten kun korona on ohi. Yleinen toivotus näinä aikoina on tullut tutuksi myös 92-vuotiaalle Kaarina Millasnoorelle, joka kävi toiveikkaana nykimässä Kolmosen ovea keskiviikkona.

– Kävin minä katsomassa lauluharjoituksia, mutta ei siellä ketään ollut. Poika toi sitten päivemmällä lehden, josta luin että kuoro on peruttu niin kuin muutkin kerhot. Ei voi mennä mihinkään kun kaikki on loppu, hän toteaa.

Kuoro on ollut Kaarina Millasnoorelle viikon kohokohta jo viimeiset 40 vuotta.

Pietarsaaren eläkkeensaajien hengelliseen laulukerhoon kuuluva kuorolainen pitää tilannetta kovin ymmärrettävänä, mutta harmillisena.

Ei sillä, hän tuumii. Samahan koskee kaikkia muitakin niin kuin keväällä - "toiminta on tauolla kunnes toisin ilmoitetaan, tilaisuudet tauolla koronatilanteen suositusten mukaisesti, tapahtumat peruttu".

Hän sanoo kyllä odottavansa kovasti, että korona menee ohi.

– Itsellä on kuitenkin mukavampi olla kun ajattelee myönteisesti ja muistaa olla kiitollinen joka ikisestä päivästä. Elämähän on asennekysymys. Jos koko ajan ajattelee, että kylläpä on kurjaa, niin varmasti onkin kurjaa, hän pohtii.

– Itse pyydän päivän aluksi yläkerrasta, että anna kuulevat korvat, hyvä sydän ja vähän näköä. Niillä pärjää jo pitkälle. Sitten vaan eteenpäin ja ylös.

Millasnoore pohtii, että on kyllä kummallinen tunne kun kukaan ei oikein voi tulla käymään eikä kenenkään luokse voi mennä.

– Ei soi ovikello, ei. Vielä ennen koronaa minulla oli useita vanhuksia, joita kävin katsomassa.

Elämänpiiri on kaventunut hautausmaalla ja kaupassa käynteihin.

– Apteekkiin minulla on muutoinkin vain harvoin asiaa. Pankkiin taas olisi asiaa, mutta sinnehän ei pääse nykyään edes puhelimella, Millasnoore naurahtaa.

– Sellainen hautausmaakiertäjä minä olen. Käyn hautausmailla joka toinen päivä. Se helpottaa jotenkin - ja samalla saa hyvää liikuntaa.

Tuttuja on vähän joka paikassa. Uudella hautausmaalla on haudattuna oma mies ja kolme veljeä, Pedersören hautausmaalla lepää ystäviä.

– Yksinäisyyttä ei tunne eikä aikakaan tule pitkäksi. Päivät tulevat ja menevät. Kuuntelen radiota, katson telkkaria ja luen raamattua.

Matkakaverin kanssa pidetään yhteyttä säännöllisesti ja soitetaan toiselle joka toinen päivä, vaikkei matkalle päästäkään.

– Voi, matkustamista kaipaan kyllä kovasti ja etenkin Viron kylpylöitä. Onneksi ehdin käydä Virossa viimeksi elokuun alussa, Kaarina Millasnoore iloitsee.

– Olen matkustanut koko elämäni ja outoa on kun ei pääse mihinkään,

Vuosi sitten ikämittarin pyörähtäessä 91 vuoteen Kaarina Millasnoore lupasi lapsilleen lopettavansa pyörällä ajamisen kun takana oli useita kaatumisiakin.

– Pyörällä on liikuttu kesät talvet. Nyt olen 92 ja sanoin lapsille että kun tulee lunta ostan potkukärryn. Sitten tuli mieleen, että miksi odottaa lunta. Haimme kärryn ja kävin sen kanssa Cittarissa. Hyvin ja kevyesti kulki.

– Uskallan liikkua jatkossakin. Pesen käsiä, pidän välimatkaa toisiin ja käytän kasvosuojaa. Luotan siihen, että suomalaiset osaavat pestä kätensä.

Kaarina Millasnoore jää pohtimaan, että pitäisikö sittenkin alkaa tuntea itsensä vanhaksi kun eläkeläisenäkin on tullut oltua kaupunginpuutarhalta vuodesta 1963 asti. Ja heläyttää sitten hymyssäsuin:

– Mutta kun en tunne. Sitten minulla on tämä odotus - vaikka saisin vielä jonkun tehtävän.

Kuulevilla korvilla, hyvällä sydämellä ja vähällä näöllä pärjää pitkälle. Sitten vaan eteenpäin ja ylös.

#