Kulttuuri

Ihanan kasaritöhnän jäljillä vakavinkin eväin – Ilpo Fieldhill hyökkää rikkinäisellä kynäruiskulla aiheisiin, jotka lämmittävät 1980-luvun poikien mieltä

KuvataiteilijaIlpo Fieldhill on muodollisesti ottaen 1980-luvun lapsi siinä mielessä, että syntyi vuonna 1989.

Silti hän on Campus Allegron White Box -tilassa keskiviikkona avautuneen näyttelyn teoksillaan onnistunut luomaan kokonaisuuden, joka oudosti koskettaa 1980-luvulla lapsuuttaan ja varhaisia teinivuosiaan eläneen keski-ikäisen miehen, noh, jotakin.

Nämä ovat töitä, jollaisia piirreltiin - jos uskallettiin ja osattiin - tylsällä lyijykynällä koulukirjojen sisäkansiin ja varastettuihin ruutuvihkoihin. Kiss ja WASP -osaston kuvasto kohtaa Myrkky-lehden räävittömyyden, fallistiset formula-autot, gorillat ja fantasiaroolipelien lohikäärmeet.

Näyttelyyn tulisi tutustua markkinoilta ostetut niittirannekkeet molemmissa käsissä ja suklaatupakka-aski farkkutakin rintataskusta paistaen. Pienessä tilassa teosten ympäröimänä vajoaa tunnelmaan, jonka luomiseen Tommi Liimatta käyttäisi puolentuhatta sivua.

Liimatan teos määrittyisi kirjallisuudeksi ja korkeakulttuuriksi, mutta ovatko Fieldhillin työt muuta kuin häpeämättömän infantiili hyppäys kuvastoon, jollaista pojat tekivät kasarilla ja tekevät ylipäätään?

Vaikka vastaus olisi etteivät, niin tuossa funktiossa ne iskevät kuin Isonkadun Citydivarista ammoin markalla ostetun ryppyisen sarjiksen miljoona volttia.

Taiteilija itse ei puheissaan suuremmin korosta teostensa kasaripastissiulottuvuutta eikä se ole tarpeenkaan.

Teemoissa voimakkaasti läsnä oleva kuolema saa lopulta lempeähkön käsittelyn. Näyttelyn ainoaan roisin pornografiseen teokseen taas on ladattu sopivan rumaa symboliikkaa.

Kun Fieldhill vielä kertoo luterilaisen kristillisyyden vaikutuksesta minuuteensa ollaan ikuisen kolmiyhteyden äärellä: kuolema, seksi ja uskonto.

Viimeistelemätön ja sopivasti töhnäinen jälki syntyy rikkinäisellä kynäruiskulla; musteella ja akryylillä. Välillä viiva hiipuu kesken, kun kynä on lopullisesti hajonnut.

Fieldhill määrittelee näyttelynsä teemaksi vapauden valita mitä tekee, kaikessa. Nimikin on taitelijanimi, joten sillä mennään.

Läheiseksi tyylisuunnakseen hän mainitsee surrealismin ja yleisemmäksi lähestymistavakseen nondualismin.

Mikä tämä täydellisen kaksikielinen taiteilija on miehiään?

– Olen Sipoosta kotoisin, mutta asunut lähinnä Helsingissä. Tulin Pietarsaareen opiskelemaan Novian kuvataidelinjalle, koska tämä on ainoa paikka jossa voi tehdä näitä opintoja ruotsin kielellä.

– Minulla on suomenruotsalainen identiteetti, hän lisää.

Jeppis ei osoittautunut sellaiseksi Österbottenin lintukodoksi kuin pääkaupungissa saatetaan ajatella.

– Täällähän tuntuu, että joku tapetaan joka toinen viikko, Fieldhill kärjistää.