Paikallisuutiset

Korona ei ole lisännyt konkurssihakemuksia – Concordian Jarl Sundqvist: "Tilanne on vakaa, mutta epävarma."

Korona ja siitä seurannut poikkeustila sulkivat monet pienyritykset joksikin aikaa, mutta mitään erityistä konkurssialtoa ei pandemian seurauksena ole nähtävissä.
Korona ja siitä seurannut poikkeustila sulkivat monet pienyritykset joksikin aikaa, mutta mitään erityistä konkurssialtoa ei pandemian seurauksena ole nähtävissä. Kuva: Arkisto / Pirkko Högkulla

Tilastokeskuksen keskiviikkona julkistamien tietojen mukaan pantiin Suomessa tammi-elokuussa vireille 1591 konkurssia.

Tämä on yhdeksän prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin samalla ajanjaksolla. Lukua voi koronapandemian ja yleisen talouskehityksen valossa pitää yllättävänä.

Pohjanmaan maakunnassa pysyi konkurssihakemusten määrä käytännössä ennallaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pietarsaaren seudun kehittämisyhtiö Concordian toimitusjohtajaJarl Sundqvist kertoo, että maakunnan tasoa yksityiskohtaisempia tilastoja ei konkurssihakemuksista pidetä. Hän uskaltaa silti arvioida, että tilanne ei seudulla juurikaan eroa isomman otannan kehityskuluista.

– Näppituntumani on, että tilanne on vakaa, mutta epävarma.

Epävarmuudella Sundqvist viittaa etenkin siihen, että vientimarkkinoilla on merkittävää epävarmuutta tulevan vuoden alkupuoliskonkin osalta.

– Suurin osa [vientialan] yrityksistämme on alihankkijoita, joten efekti tulee jälkijunassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toisaalta se tosiasia, että alueen vientiyritykset ja yritykset ylipäätään muodostavat hyvin monimuotoisen kokonaisuuden tarkoittaa, että iskut eivät osu kaikkiin samalla tavalla.

– On toki yrityksiä, joilla on suuria ongelmia, mutta toisilla menee hyvin.

Jopa niin hyvin, että Pietarsaaren seudulla esiintyy paraikaakin työvoiman tarvetta, vaikka Suomen bruttokansantuotteen ennakoidaan tänä vuonna laskevan yli viidellä prosentilla.

– Metalli- ja rakennusalalla, Sundqvist tarkentaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Työvoimapula olikin Pietarsaaren seudulla monien huulilla, ennen kuin pandemia ja ja siitä seurannut poikkeustila pistivät puheenaiheet uusiksi. Jarl Sundqvist katsoo, että tuo pulaa tekee vielä paluun.

– Kun pandemia poistuu, niin työvoimapula tulee takaisin.

Suorittavan alan työntekijöitä työmaille rekrytoivan JE-henkilöstöpalvelujen toimitusjohtaja Jari Enlund esimerkiksi kommentoi PS:lle helmi-maaliskuun vaihteessa, että seutu kärsii tekijöiden puutteesta. Sundqvist ennustaa siis, että helmikuussa vallinnut tilanne palautuu, kunhan tilanne muuten normalisoituu?

– Kyllä näin voi sanoa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä