Paikallisuutiset

Myllylän Pentti lähti Lontoosta, mutta Lontoo ei lähtenyt hänestä

– Tämä on passeli paikka asua, paluumuuttaja tuumii.

Pietarsaari

Myllylän Pentti lähti kerran Lontoosta, mutta Lontoo ei lähtenyt hänestä.

– Ei siis auttanut muu kuin palata, naurahtaa pietarsaarelaisen kaupunginosan kasvatti.

62-vuotias Myllylä on viimeiset vuodet viettänyt työkyvyttömyyseläkeläisen elämää Lontoon reunalla kerrostaloyksiössä. Lapsuudenkoti on sieltä katsottuna reilun kivenheiton päässä Kulnevinkadulla. Tuossa Kalle-vaarin vuonna 1924 rakentamassa talossa Myllylä eleli 24-vuotiaaksi asti.

"Ei meille mopopojille koskaan tultu huutamaan. Ajelimme ihan normaalisti eikä me esimerkiksi keulittu".

– Rakensimme omakotitalon Otsolahteen. Perhe kasvoi; lapset syntyivät uuteen taloon. Tuli ero ja muutto eteen.

Tie vei päälle kahdenkymmenen Otsolahdessa vietetyn vuoden jälkeen Maskenin kautta takaisin Lontooseen - mihinkäs muuallekaan.

– Lontoo on passeli paikka asua. Täältä on helppo kipaista asioille ja kuntoilemaan. Useimmat palvelut ovat lähellä.

Lapsuudenmaisemat eivät ole paljoakaan muuttuneet, on Myllylä pannut merkille.

– Noh, vanhoja lähikauppoja ei täällä enää ole kun isommat ovat syöneet pienet pois.

– Ja kukapa olisi uskonut, että Lontooseen saadaan asfalttia! Rautatienkatukin on nyt niin hieno ja hyvä, että sen kautta kiertää lenkillä ihan huvikseen.

Aivan paljasjalkainen lontoolainen Myllylä ei ole.

– Asuin kaksivuotiaaksi asti Skatassa Amerikankadulla, Warman kaupan yläkerrassa. Sitten äiti sairastui ja muutin mummun luokse Lontooseen.

Myllylä piirtää kuvaa kaupunginosasta, joka oli pienen pojan silmissä maailman keskus. Lontoossa oli kaikki, yhteen aikaan kolme kauppaakin.

– Nordling, Pedersören kauppa ja myös Heseliuksen talossa Laamannin koulun kupeessa pidettiin puotia.

"Kissojen äiti" keräämässä kulkukissoja turvaan talonsa vintille oli tuttu näky. Elli piti aidattua halkotarhaa Rautatienkadun varrella. Klapikauppa kävikin, sillä kaikilla oli puuhella.

– Elimme materiaalisesti vaatimatonta elämää kuten monet muutkin tuohon aikaan. Ei ollut sähköhellaa, televisiota tai jääkaappia.

Radio oli. Ja kellari. Siellä säilytettiin maito; maitohinkki laitettiin narun päähän ja laskettiin kylmään.

Lapsuuden kodikkaimpiin hetkiin kuului kun mummu keitti kaurapuuroa keittiössä puuhellalla ja ruuan turvallinen tuoksu nousi omaan vinttikamariin asti.

Lontoon-jengiin kuului toistakymmentä poikaviikaria. Myllylä oli porukan ykkönen.

– Minua sanottiin pomoksi ehkä siksi, että keksin aina tekemistä. Terveisiä vaan kaikille Lontoon pojille, Myllylä huikkaa.

Mielikuvitusta riitti eikä pihaleikeistä tai peleistä ollut puutetta. Lapsena leikittiin poliisia ja rosvoa harva se päivä. Kesät pelattiin TT-hallin kentällä tuntikaupalla jalkapalloa, talvet jääkiekkoa.

Iän karttuessa mopoilu tuli mukaan kuvioihin.

– Ei meille mopopojille koskaan tultu huutamaan. Ajelimme ihan normaalisti eikä me esimerkiksi keulittu, mitä näkee nyt paljon.

Koulunsa Pentti Myllylä kävi Ristikarilla ja Pursisalmella.

– Koulunkäynti jäi kahdeksaan vuoteen. Sitten kannoin pulpetin ulos ja lähdin lätkimään.

Onneksi kaupungin puutarhalta järjestyi kesätöitä, joissa vierähti 28 vuotta.

Työkyvyttömyyseläkkeelle hän kertoo joutuneensa 44-vuotiaana rintarangan nivelissä ilmenneiden ongelmien vuoksi.

– Taisin muuten olla uuden kuntoutustoiminnan ensimmäinen potilas Östanlidissä.

Toimettomuudesta ei kuitenkaan tarvinnut kärsiä.

– Käytännössä hoidin lapsenlapsia yksitoista vuotta putkeen, kumpaakin lastentarhaikäiseksi asti.

Aikaa löytyy yhä monenlaiselle harrastukselle, kalastuksesta raveihin, kävelylenkeistä musisointiin milloin kitaralla, uruilla tai huuliharpulla.

Lue myös tarina siitä, miten Lontoosta tuli Lontoohttps://www.pietarsaarensanomat.fi/uutinen/601361