Paikallisuutiset

Auringonkukka riehaantui kasvamaan pihan ilopilkuksi Pietarsaaressa: Puski pitkän varren nokkosveden ja kahvinporojen voimin

Pietarsaari

Auringonkukka riehaantui kasvamaan omakotitalon pihassa Skutnäsinkadulla valtavaksi. Puutarhan hengettärenPia Pärssisen mukaan keltainen kukkakaunotar on puskenut vartensa neljään metriin kesän aikana. Korkeutta sillä on ainakin sen verran, että kookkaampikin kaveri jää heittämällä toiseksi.

– Raskas kukka painaa vartta sen verran etukumaraan, ettei se maasta katsottuna välttämättä vaikuta nelimetriseltä, mutta sen lukeman sain kun kannatin vartta suorassa ja otin mitan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Omin voimin ei korkeuksiin kurottava kukkija jaksa pysyä pystyssä. Pia Pärssinen esittelee kepeistä ja a-tikkaista rakentamaansa tukisysteemiä.

"Se on kasvanut nokkosvedellä ja kahvinporoilla".

Kukan siemenen hän arvelee olevan lintujen tuoma.

– Se on kaiken lisäksi ehtinyt kasvattaa viereen "vauvan", joka on lähes yhtä pitkä, hän ihastelee omenapuun kupeessa viihtyviä silmäteriään.

Sattumalta valikoitunut kasvupaikka kaupunkipuutarhasta on osoittautunut hyväksi valinnaksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– On tarpeeksi aurinkoa ja valoa aamusta iltaan, mutta varjostavan puuston ansiosta ei kuitenkaan voimakasta paahdetta. Iso ja tuuhea omenapuu tarjoaa myös tuulensuojaa.

Uuden asukkaan Pia Pärssinen bongasi puutarhastaan kesäkuun alussa.

– Se on kasvanut nokkosvedellä ja kahvinporoilla.

Hymyssä suin hän pohdiskelee, että kenties juuri nämä vanhan kansan konstit ovat hyvän kasvun salaisuutena.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kivalta tuntuu kun kaunis auringonkukka on kasvanut näin näyttäväksi.

Iloa Pia Pärssinen ammentaa myös kymmenistä kesäkukistaan eri puolilla pihaa, jonka reunoilla viihtyvät komea katajavanhus ja iso kuusi, pihasyreenit, muutama vanhempi omenapuu ja nuori koristeomenapuu. Keskelle jää tilaa temmeltää kolmelle koiralle. Kaksi kattiakin perheeseen kuuluu, mutta päiväsaikaan ja hyvällä säällä ne viihtyvät virikkeitä tarjoavan kissatarhan suojissa.

Oma pieni puutarha merkitsee kukkia ja kasveja rakastavalle viihtyisää keidasta, jossa kaikki muu unohtuu.

– Tykkään ylipäätään värkätä käsilläni ja tehdä kaikenlaista kaunista ympärilleni. Pidän luonnosta, väreistä ja nautin oman käden aikaansaannoksista, vaikka ei aina menekään kuin piti. Sitten vaan improvisoidaan tai otetaan uusiksi.

– Esimerkiksi tuo meidän pieni autotalli on aika ruma, mutta rakennelman ilme muuttui kertaheitolla kun naamioin sen bambuverhoilla, Pärssinen hymyilee.

Aikaa löytyy myös sienestykselle, marjastukselle ja onkimiselle.

– Sieni- ja marja-aikaan on aina kori mukana kun menen koirien kanssa metsään. Ainakin mustikoita pitää saada pakkaseen eikä joulupöytä ilman suolasieniä ole oikea joulupöytä.

Ongella käydään "meidän rannalla", lyhyen kävelymatkan päässä Vanhan sataman lahdella.

Kun tekee mieli ihastella sinivuokkoja, tie vie koiralenkillä Tengströminkadun kautta.

– Sinivuokkoja näkee vieläkin. Ihana syksy!

Niin ikään suurena eläinystävänä Pia Pärssinen riemuitsee siilien uskaltautumisesta pihapiiriin.

– Täällä käy syömässä neljä siiltä, ne tulevat iltaruualle siinä kuuden jälkeen ja tietävät minne suunnata; suoraan mökin alle, missä ruokapaikka on.

Korkeaksi venähtänyttä auringonkukkaa Pia Pärssinen vaalii niin kauan kunnes halla vie voiton.

– Otan siemenet talteen siinä toivossa, että niistä versoaa uutta ensi keväänä. Olisi hienoa kun tulisi omasta omaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä