Paikallisuutiset

Lauantaimarkkinat bussiasemalle: Jaakon Päivien ohjelma poikkeusjärjestelyin

Suurkirppis ja vanhanajan tori korvataan tänä vuonna lauantaimarkkinoilla.
Suurkirppis ja vanhanajan tori korvataan tänä vuonna lauantaimarkkinoilla. Kuva: Pirkko Högkulla

Laiska-Jaakon julkistusta voi seurata sunnuntaina 19. heinäkuuta Finn Pietarsaaren facebook -sivulta tai osoitteestawww.jaakonpäivät.fi, samasta osoitteesta voi katsella arkistomateriaalia takavuosien Jaakon Päiviltä: sunnuntaina A Tribute to the Eagles, maanantaina Trio Peeråsetsi. tiistaina Rehupiikles ja keskiviikkona Sgt. Pepperoni.

Jo jonkin aikaa on tiedetty, että koronan takia Jaakon Päiviä vietetään hieman hillitymmin kuin tavallisesti. Ohjelma on nyt kirkastunut sen verran, että vanhan ajan torit ja suurkirppis korvataan lauantaimarkkinoilla ja kirppiksellä bussiaseman luona. Osto ja myynti alkaa lauantaina 25. heinäkuuta heti aamuyhdeksältä.

Vanhan ajan tori ja suurkirppis ovat olleet Jaakon Päivien viikon runsasväkisimpiä tapahtumia, siis Laiska-Jaakon julkistuksen ohella. Toki Koulupuiston konsertit ovat joinakin vuosina saaneet lavan edustan täyteen, mutta massatapahtumia ei tällä kertaa järjestetä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maanantain iltatori avataan Jaakon Päivienkin aikana, tietysti säävarauksella.

Juhlaviikko alkaa suomenkielisellä messulla kaupunginkirkossa. Sunnuntain lasten päivää vietetään virtuaalisesti.

Maanantaina on ohjelmassa risteily Graftonin muistomerkille, lähtö on Vanhan sataman Mackenilta.

Tiistaina järjestävät oppaat dramatisoidun kävelykierroksen Pietarsaaren patsaille ja muistomerkeille. Keskiviikkona on Lysarholmissa, tarkemmin sanoen Hilperissä tanssijumppaa Jaana Virtasen johdolla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Torstaina järjestää NatVentur kanoottisuunnistusta Pörkenäsissä, Nabban sillan luona.

Joka päivä on tarjolla kaupunkisuunnistusta, risteilyjä Mässkäriin ja lapsille aarrejahtia Koulupuistossa.

Nanoq, Tupakkamuseo ja Tupakkamakasiini ja museo ovat auki joka päivä.

Black Sheep -pubin terassilla on elävää musiikkia joka ilta maanantaista lauantaihin.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä