Urheilu

Kristian Sundqvistin jalkapallokolumni: Lähifutiksen aika voi koittaa

Ylpeilin takavuosina tiedolla, että synnyinkaupunkini Pietarsaari on asukasluvultaan suurin suomalainen kunta, jossa kuningas jalkapallo on kiistaton ykköslaji.

Enää asialla ei parane uhota, vaikka futiksen asema ei olekaan Jaakopin kaupungissa horjunut. Väestön vähenemisestä kärsivä Pietarsaari on nimittäin jäänyt vähintään yhtä vakiintuneen jalkapallopaikkakunnan mainetta nauttivan Valkeakosken taakse asukasmäärässä.

Maailman suurimman urheilulajin tilanne on Suomessa joka tapauksessa vekkuli; alkavan kauden miesten pääsarjassa pelaa Valkeakosken Hakan lisäksi tasan yksi ensisijaisen jalkapallokaupungin seura eli 11 000 asukkaan pitäjästä ponnistava IFK Mariehamn.

Pietarsaaressa ei ole pelattu liigaa sitten kesän 2016 eikä luultavasti pelata ensi vuonnakaan. Koronakriisi poikkeustiloineen silti parantanee Jaron mahdollisuuksia. Nimittäin mitä lyhyempi sarja, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä tapahtuu yllätyksiä.

Kävi niin tai näin voivat Jaro ja koko pietarsaarelainen futis olla hitaasti kiiruhtamassa kohti parempia aikoja.

Jaron maltillinen stadionprojekti jauhaa tai ainakin hiipii eteenpäin erikoisista ajoista huolimatta. Juniorijalkapalloilu olosuhteineen on Pietarsaaressa jokseenkin niin hyvällä tolalla kuin se on koskaan ollut.

Tämän aukeaman artikkeleissa keskitytään aikuisten terävimpään kilpaurheiluun, joiksi jalkapallossa määritellään niin sanotut liiton sarjat eli miesten ja naisten pääsarjat sekä miesten toinen ja kolmas sarjataso. FC United ei ole pitkään aikaan tähän määritelmään mahtunut, mutta se ei vähennä seuran juniorityön arvoa.

Tyttöjen ja naisten jalkapallon arvostuksen nousu on lisäksi eräs lajin tuoreista megatrendeistä ja kuka tietää, minne saakka Unitedin paluuta tekevä aikuisten joukkuekin vielä kurkottaa.

Trendeistä puheen ollen. Jos tuntuu, että FF Jaron kaltaiset pikkukaupungin puoliammattilaisseurat ovat nyt nesteessä, niin käännetäänpä katse maailman mahtiliigoihin. Ne ovat äärimmilleen laskelmoituja viihdetuotteita, joita ilman moni on huomannut tänä keväänä pärjäävänsä.

Haluanko enää maksaa kolmeakymppiä kuukaudessa jännätäkseni, miten Englannin Valioliigan videotuomarit arpovat kuvapikseli kerrallaan, oliko jonkun superrikkaan megatähden otsikiehkura paitsiossa vai ei?

Niin hassulta kuin se voikin kuulostaa, niin vaikkapa Jaro ja Liverpool ovat jossain määrin kilpailijoita. Itse kullakin pietarsaarelaisellakin kun on aikaa ja rahaa rajallinen määrä, josta maksukanavapaketti voi täyttää sen jalkapallolle kuuluvan osan.

Koronapandemian ennakoidaan lisäävän kiinnostusta lähielämyksiä kohtaan. Samalla maailmalla on pitkään vahvistunut jalkapallon alakulttuurinen liike, joka tiivistyy iskulauseeseen "Against modern football" eli nykyaikaista jalkapalloa vastaan. Lauseella ei viitata pelitapaan, vaan yltiökaupallisuuteen.

Lähituotettuja jalkapalloelämyksiä yhdistettynä maanläheiseen kotikutoisuuteen? Tuollaista hyvää Suomen suurimmalla – anteeksi nykyään toiseksi suurimmalla – jalkapallokaupungilla on perinteisesti ollut tarjota.

Lue lisää:Se pyörii sittenkin – sarjajalkapalloa pelataan Pietarsaaressakin kesäkuusta alkaen