Paikallisuutiset

Rakkauskirjeitä rintamalta: Eino on metsätalousneuvoja, aviomies ja kahden pienen pojan isä – huolehtivainen mies on myös rintamasotilas Suomen talvisodassa

Talvisota päättyy tasan 80 vuotta sitten, 13. maaliskuuta 1940 kestettyään 105 päivää. Suomen joukoissa on taistellut pitkälti yli 300000 miestä.Metsätalousneuvoja, reservin korpraali Eino Saraniva on yksi heistä.

Eino on syntynyt Oulaisissa vuonna 1907. Hän on avioitunut Muhokselta kotoisin olevan, kolme vuotta nuoremman Alma Rajaniemen kanssa vuonna 1932.

Vuonna 1935 Eino on saanut työpaikan Keski-Suomesta, Petäjäveden piirin piirimetsätalousneuvojana, jonne pariskunta on muuttanut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

He ovat saaneet kaksi poikaa, joista Jouni on syntynyt 1935 ja Paavo 1938.

Einon sotareissu alkaa jo 10. lokakuuta 1939, kun joukkoja aletaan kerätä itärajan tuntumaan uhkaavasti kiristyneen tilanteen takia.

Hänen 22 kirjettään ja 12 postikorttiaan vaimolleen ja lapsilleen ovat tallessa. Sen sijaan vaimo Alman vastauksia ei ole säilynyt.

Eino kirjoittaa kotiin ahkerasti. Hänen viesteissään välittyy ennen muuta huoli kotiväen pärjäämisestä. Hän antaakin väliin hyvin yksityiskohtaisia neuvoja ja toimintaohjeita arjen pyörittämiseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jokainen kuoressa lähetetty kirje alkaa ”Rakkaimpani”-tervehdyksellä. Sen verran kenties häveliäs suomalaismies Eino on, että yhdessäkään postikortissa hän ei tätä tervehdystä käytä, vaan aloittaa muidenkin luettavissa olevat viestit aina neutraalimmin.

Sodan syttymiseen hän ei aluksi usko, vaan arvelee neuvottelujen tuottavan tulosta, mikä merkitsisi pikaista paluuta kotiin.

Kun näin ei käy, Eino turvaa kirjeissään useasti Korkeimman suojelukseen ja toivoo Almankin samaan luottavan. Hän rauhoittelee kotiväkeä ja kertoo pärjäävänsä rintamalla hyvin.

Sota- ja sen myötä sotilaille kehittynyt itsesensuuri estävät tarkemmat taistelukuvaukset.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mitä pitemmälle sota etenee, sen konkreettisemmaksi käy kirjoittajan huoli kotirintaman turvallisuudesta. Samalla rivien välistä alkaa paistaa sotaväsymys, kenties suoranainen masennus.

Rintamalta lähetyt kirjeet kertovat tavallisen, työteliään suomalaisen perheenisän sankaritarinaa niillä sanoilla, joita oli käytettävissä.

Rajamailla 16.10.1939

”Rakkaimpani.

Tervehdykseni täältä rajamailta. Tänne sitä nyt olen tullut. Hyvin olen voinut, olen marssinut vähän taivalta, kaivanut ampumahautaa j.n.e. Olen siinä vakaassa toivossa, että kyllä tämä tilanne maassamme ilman pahempia selviää, niin että neuvottelujen suotuisasti päätyttyä, pikku hiljaa jälleen kotiudumme. Hyvinkö Sinä ja pojat olette voineet. Toivottavasti terveenä olette olleet. Kuinka Jouni ja Paavokin ovat ikävöineet isäänsä. Monasti olette mielessäni. Olen kuitenkin iloinen siitä, että olette siellä turvassa, sillä kaikesta huolimatta on siellä turvallisempaa olla kuin täällä rajamailla. Sitä olen kuitenkin ihmetellyt, että täällä rajamailla asujat ovat aivan levollisia, he eivät välitä tästä sotatouhusta mitään, toimivat vain entiseen tapaansa, niin että heistä voisi moni erikoisesti kaupunkeissa asuvat, sodanpelkoa tuntevat, ottaa esimerkkiä. Niin että menipä tilanne maassamme mitenkä hyvänsä, niin olkaamme Alma levollisia, pahempaa siitä ei voi tulla kuin on sallittua ja edeltäpäin näistä asioista liikaa jännittää, surra on suotta. Menipä miten hyvänsä niin kestäkäämme kaikki urhoollisesti. Tämä kaikki siitä, että et näillä nykyisillä tapahtumilla suotta itseäsi vaivaisi.”

25.10.1939

”Olen ajatellut mitä niiden verojen kanssa tekisimme. Olen vähän sitä mieltä, että jos ne ennättää maksaa sitten kun täältä selviän. Olen myöskin tuuminut mielessäni, että mitenkähän lautakunta menettelee palkanmaksun kanssa, jos täällä tulis pitempään oltavaksi. Jos lautakunta ei tällöin maksa palkkaa, niin täytyy anoa kunnalta avustusta. Mutta tämän asian voinee tuonnempana ratkaista. En tiedä nyt muuta erikoisempaa. Jounille ja Paavolle isältään sydämmelliset terveiset.”

12.11.1939

”Olen iloinen että muistat minua kirjeilläsi, sillä täällä olo tahtoo tulla kovin pitkäksi. Iloisin tapahtuma täällä onkin, kun saan sinulta kirjeen, jolloin pääsen tietoisuuteen siitä, että hyvin siellä jaksatte. Täällä touhutaan päivät työhommissa, työn päätyttyä täytyy lähteä kierrokselle, etsimään mistä saisi kahvikupposen. Kahvin saanti täällä on jo suuremmoinen onni, jonka saatua, saapi levollisella mielellä mennä telttaan loikoilemaan.”

20.11.1939

”Olen erittäin iloinen, että muistit minua niin hyvillä herkuilla. Minä olenkin nyt illalla ollut touhussa, ostin eräältä muikkukauppiaalta muikkuja, tässä lähellä olevassa talossa kävin niitä paistamassa. Joten sain täällä kerran syödä oikein juhla-aterian. Valtion puolesta täällä kun ei ole kaloja tarjottavana, niin ne oli vaihteluksi erinomaisia syötäviä. /.../ Vai opettelee Paavokin jo kävelemään. Sehän on mukava että Paavostakin mies tulee. Jospa minä tässä parin viikon kuluttua pääsen sinne kotia, niin voin jo nähdä siellä täysiä tomeria miehiä.”

26.11.1939

”Joko Paavo osaa tulla isäänsä rappusille omin neuvoin vastaan. Niin kovin usein ne pikkumiehet ovat mielessäni. Sehän on hyvä että Jouni pitää jo isännyyttä. Tomera sitä pitää jo pienestä pitäen ollakin. Osta nyt jotain hyvää Paavolle ja Jounille, sano isänsä niin pyytäneen. Muistuu mieleeni ne perunat. Kun pääsen sinne, niin saan eräältä ruotukaverilta ostettua hyviä perunoita. Muuten Sinä saat olla varovainen puiden pilkkomisessa, ettet vain itseäsi loukkaa. Mieluummin koita pilkotuttaa jollakin miehellä.”

Talvisota syttyy 30.11.1939.

Kannaksella 1.12.1939

”Rakkaimpani.

Sydämellinen tervehdykseni kaikille teille rakkaimmilleni. Olen sisimmässäni joka hetki luonanne. Toivon, että Korkein Sinua ja pojuja suojelisi. Se hetki on tullut, jolloinka saamme itsemme ja huolemme jättää Korkeimman haltuun. Olkaamme Alma levollisia, mitään ei tapahdu ilman Korkeimman sallimusta.

Olen toivossa että hyvin voitte. Tiedän, että Sinä huolehdit pojista parhaasi mukaan. Pyydän, että pidät myös itsestäsi hyvää huolta. Minä voin täällä kaikinpuolin hyvin. Ja meistä pidetäänkin täällä niin hyvää huolta kuin suinkin on mahdollista.”

14.12.1939

”Kirjoitin jo pariin otteeseen kirjettä Sinulle, mutta kova kranaattituli ja taistelu sen aina keskeytti. /.../ Meillä täällä on ollut sotahommat täydessä käynnissä. On monta meikäläistä, sieltä Petäjävedeltäkin siirtynyt taivaallisen isän luokse. Olen itse ihmetellyt, mitenkä Korkein on minua suojellut kuumissakin paikoissa. /.../ Jos niin on, että en luoksesi elävänä palaa, niin muista Alma että tuolla puolen tuskien tavataan. Sinä aina säilyt minun sisimmässäni omanani, olen onnellinen että niin hyvän vaimon olen löytänyt. Joskin meillä on täällä kovat paikat, niin uskon ja toivon kuitenkin, että kaikesta huolimatta saan luoksenne vielä palata. Joten olkaamme toivorikkaita.”

20.12.1939

”Joulu se on vietettävä täällä, mutta toivon, että Sinä pojujen kanssa saat siellä viettää rauhallisen joulun. Hartain toivoni on, että kerran saan palata luoksenne. Eletään toivossa, että tämä sota pian loppuu. Niin, jos Sinä saat hommattua ne huopaset ja villahousut niin olen iloinen. Huopaset hyvin väljät harmaat.”

25.12.1939

”Vietän tässä jouluyötä puhelinvartiossa ja muistelen Sinua ja pikku pojuja. /.../ Samaten toivon, että pukki olis tuonut Teille paljon lahjoja. /.../ Niin kovin sytämessäni toivon, että pian jälleen saisin pojat nähdä. Ja uskon että vielä se päivä koittaa. Jos olis poikamies vielä, niin eihän sillä sitten niin väliä oliskaan jos sitä tapella kanistelis, kävipä itsen miten hyvänsä. Mutta ei kadoteta Alma toivoa, kyllä me pian tavataan.”

26.12.1939

”Niin, joulupyhät ne ovat loppuun kulumassa ja erittäin hyvin ne on tähän saakka menneet. Jouluherkkujakin on ollut kosolti, joten sen puolesta joulun vietto ei ole hullummalta tuntunut. /.../ Nyt varsinaisina juhlapäivinä on vihollinen koittanut häiritä rauhaamme, mutta sen se on saanut kalliisti maksaa. /.../ Täällä en sisimmässäni uskalla kovin syventyä siellä kotoiseen joulun viettoon, sillä tällöin voisi oloni täällä tuntua kovin raskaalle. Täällä täytyy koittaa vain mukautua tähän sotahommaan, siihen ajatuksensa keskittää. /.../

Rivissä ollessani, meidän joukkueen johtaja, joka on siviiliammatiltaan pappi, rukoili puolestamme Korkeimpaa meitä suojeleen, opettaen samalla meitäkin turvautumaan Korkeimpaan. Hän sai meihin valettua niin turvallisen tunteen, jotta minäkin, keskellä kuulasateen, kranaattien räiskeen, monesti kranaatin viereenkin tullessa säilytin levollisuuteni uskoen, että ilman korkeimman sallimusta ei hiuskaan päästäni voi pudota. Et voi Alma kuvitella, kuinka olo täten tuntuu turvalliselta, keskellä hirvittävimmän räiskeenkin astelee eteenpäin levollisena. Jos niin käy, etten elävänä palaja, niin säilytä levollisuutesi Alma, toivon että taivaassa saamme tavata. /.../

Hätää ei ole mitään. Istuskelen tässä vain Koljosen Heikin kanssa korsun makuulavalla, kirjoittelemme ja syömme keksiä. Niin täällä herkutellaan. Heikiltä terveisiä. Muista maksaa se henkivakuutus, ja jos tulee tietoa lautakunnalta palkkaushommasta, niin ilmoita minulle. Niin, ja kysy Niemiseltä, jos hän voisi nyt alentaa vuokraa 200:–. Ottaapihan hän täten meidän puolustajien kohtaloon osaa. Kyllä se on vielä parasta asua siellä Niemisellä, sillä uskon, että sota ei voi kestää enempää kuin tämän talven, ja jos hengissä tässä säilyy, niin järjestellään sitten näitä asioita.”

30.12.1939

”Minä olen saanut yskän ja lentsun tässä, että on nyt niin joutava olo. Olen ajatellut sitä huopasasiaa, ja tullut siihen päätökseen, että kyllä ne olis mukava saada, sillä valtiolta täällä saanti näyttää kovin hitaalta. /.../ Ne olis mukava saada mahdollisimman pian. Jos Sinä lähetät korppuja, niin voisko ne lähettää samaa tietä, jos ei, niin lähettäisit sitten postin kautta, kirjoittais paketin sisältävän vain vaatetta.

Jouni pikkuinen

Kuinka sinä olet leikkinyt serkkupoikien kanssa. Oletko laskenut kelkalla mäkeä. Ole nyt hyvänä niille serkkupojille ja pidä hyvää huolta myös pikku Paavosta. Kun isäsi pääsee täältä sinne kotia, niin sitten me pidämme yhdessä lystiä. Sano äidille, että isäsi pyytää pitämään hyvää huolta Sinusta. Pane vaatetta kovasti yllesi, kun menet ulos, jotta Sinua ei palele. Muuta asiaa ei isällä Jounille olekkaan. Muista nyt isääsi ja ole kilttinä.”

4.1.1940

”Olen vähän peloissani, että ettehän vain näe nälkää siellä. Kun saat lautakunnasta tiedon palkkauksesta, niin ilmoitappa minulle siitä. Mitä kotoasi ovat kirjoitelleet? Hyvinkö ne siellä jaksavat. Kun kirjoitat, sano minulta terveisiä. Olen monta kertaa kuvitellut mielessäni, että jos tässä sota loppuis ja hengissä säilyis ja pääsis sinne kotia, niin mittääs se pieni Paavo meinais isästään. Tokko tuo enään ottais tunteakseen. Kyllä Te sieltä kotoa olette niin usein mielessä. Täällä oppii antamaan arvon kodille.”

8.1.1940

”Oletko Sinä kysynyt Niemiseltä, voisko hän nyt sota-ajaksi vain alentaa sitä vuokraa 200:– markkaan kuukaudessa. Sanoppa hänelle, että minä tätä asiaa pyysin kysymään. Mielestäni hän saisi näin vähän osallistua yhteiseen asiaan. Ei siinä liikaa olis. Jos hän täällä joutuis kranaattisateessa olemaan niin voisi tämän asian käsittää. /.../

Vai moitti Jouni lahjojen vähyyttä. Minä eri kirjeellä lähetin Jounille ja Paavolle yhteensä mk 100:–, saat ostaa sillä niille jotain tarpeellista. Täällä ei rahaa tarvita. /.../

Olen muistanut sitä veroilm. Mutta senhän ilmoitusaikaa on pidennetty maaliskuun loppuun. Jos saat niitä lomakkeita, niin lähetä tänne yksi, että voin malliksi täyttää, niin lopullisesti Sinä voit sen sitten täydentää.”

13.1.1940

”Kyllä minä niin kovin usein mielessäni kuvittelen, kuinka onnellinen olenkaan, jos täältä ehjin nahoin pääsen sinne Sinun ja poikien luokse. Olen monesti sotakaverieni kanssa jutellut sitä, kuinka ne pojut ovat ja säilyvät sisimmässämme ja kuinka ne ja samalla vaimomme saattavat olla meille kovin rakkaita. /.../

Vai juttelee ja muistaa Jouni isäänsä. Jos minä vielä täältä palajan, niin sitten me, Jouni ja Paavo ja Isä käymme tupakan ostossa sillä aikaa kun Äiti kahvit keittääpi. Jounille isältään sellaiset terveiset, että isä muistaa ja usein näitä kävelyreissujamme ja isän kotiuduttua me teemmekin pitkiä reissuja.”

26.1.1940

”Kuulin, että Molotovi on jälleen käynyt siellä munimassa muniaan. Ei kait siellä vain ketään loukkaantunut. Se meidän asuinpaikka on vain niin pahalla kohdalla, jotta sitä joutuu usein varmaan lähtemään metsään pakoon. /.../

Lentopommituksen suhteen neuvon, että jos liikut ulkona, niin pidä lumen näköistä vaatetta (valkoista) matkassasi. Ja jos lentokone sattuu paikallen niin tällä vaatteella naamioituna ole paikallasi liikkumatta, mikäli mahdollista jossain maassa esiintyvässä kuoppapaikassa tai puiden alla. Pääasia että koneen nähden olet liikkumatta. Jos se yllättää Sinun ollessa sisällä huoneessa, niin ole siellä rauhallisena niin kauan kunnes kone on mennyt etemmäs.

Toivon että kaikissa tilanteissa olet levollinen, sillä lentopommit eivät aina osu siihen mihin ne on tarkoitettu. Minäkin olen lentopommin räjähdyspaikasta ollut noin 15 m päässä eikä mitään naarmuja tullut, muraa vain tuli satamalla päälleni. /.../

Mikäli siirtyisit Muhokselle niin matkustaa on turvallisin pilvisinä päivinä, ja samaten ulkona oleskella, kaupoissa käydä.”

29.1.1940

”Jos hälytys siellä tapahtuu, niin pue vaatteita itsesi ja poikien päälle kovasti, päällimmäiseksi jotain valkoista, ja sitten rauhallisesti siihen metsään. Hoppu ei auta muussa kuin kirpun tapossa, ja täälläkin on vain täit muodissa. /.../

Oli muuten suotta viedä pankkiin ne rahat, käyttöön niitä on hankala saada. Lähetä ensi tilassa minulle niitä veroilmoituskaavakkeita sekä tieto viime vuoden, nyt maksetun kunnallisveron, valtionveron ja kirkollisverojen määristä. Sekä niitä korppuja, kahvia ja sokeria, parranajokoneen teriä sekä joku nenäliina olis hauska saada.”

30.1.1940

”Olisi olo täällä rintamalla paljon huolettomampaa, jos tietäisi Teidän siellä olevan turvassa ja terveenä. Olisin iloinen, jos Sinä saisit tämän turvallisen olopaikkanne järjestymään hyvin. En uskoisi kuitenkaan sitä, että ne Molotovit niin kovin sitä Petäjävettä himoisivat pommittaa, sivumennessään pääasiassa sitä siltaa koittavat hävittää. /.../ Jos siellä kone pari sattuu liikkuun ja jonkun munan tipauttamaan, niin eihän se niin varmuudella aina päälle putoa. /.../

Mutta jos Sinä saat sopivasti olopaikan syrjemmästä, niin se olis hyvä, mutta ei kait Nieminen silloin sitä asuntoa halua pois, kun kerran vuokran maksaa. Kaikessa ota kuitenkin huomioon, että ei syrjemmässäkään niin varmaan turvassa ole ja siellä on monet hankaluudet. Jos vielä asunnon saa heikon, niin voi niissä menettää terveytensä.

Tämän kaiken haluan tuoda Sinulle selväksi, että et harkitsematta niin hommaa, että jälkeenpäin katuu. Sopivin minusta olisi, että menisit Muhokselle vaikka joko Ruusan luo ja antais Nieminen asunnon edelleen olla hallussamme.”

Ajalla 31.1.–15.2. kirjeitä ei ole. Eino on päässyt yllättäen lomalle ja viettänyt aikaa perheensä kanssa. Samalla hän on järjestellyt niin, että on saanut perheensä Haapamäen asemalta junaan evakkomatkalle kohti Muhosta.

Hetken aikaa Eino lähettää vain muutaman lauseen sisältäviä postikortteja.

25.2.1940

”Hyvin olen täällä voinut, mitään hätää ei minulla täällä ole. Sota on hiukan ollut entistä rajumpaa, nyt ollen jo hiljaisempaa. On vain hankala täällä teltassa tätä kirjettä kirjoittaa, mutta koitan jotenkin tätä kyhätä.

Olen ollut vain kovin huolissani kuinka Sinä pojujen kanssa matkasta selviydyit. Varmaan matkalla viivyit pitkään junien hitauden takia. /.../ Olin siellä Haapamäellä niin kovin väsynyt ja hermostunut, jotta olen ollut niin kovin pahoillani, kun tein Sinunkin matkasi niin ikäväksi. /.../

Aloitin tämän kirjeen kirjoittamisen toissapäivänä, mutta kirjoittamiseni kiireen takia keskeytyi, joten jatkan tätä nyt 27 päivänä. /.../

Niin hartaasti odotan Sinulta kirjettä, jotta saan tietää, kuinka siellä jaksatte. Kerro kaikille, erikoisesti vanhemmillesi terveiseni samaten Ruusalle, Eevalle, ja kun pojille kirjoitatte niin heille myös. Tämä tulee niin sekavaa, kun kirjoitan tätä ulkona, halkojen päällä. Kerro nyt kaikkia kuulumisia sieltä kun kirjoitat. Pakettia ei nyt tarvitse lähettää. Jounille, Paavolle ja itsellesi rakkaimpani parhaimmat terveiseni, luottakaamme korkeimpaan.”

1.3.1940

”Tuli taas niin kovin ikävä teitä rakkaimpiani, jotta aloin kirjoittamaan. Hyvin olen täällä voinut, että minkään hätää ei ole. Se vain niin ikävältä tuntuu, kun tätä kurjaa sotaa aina vain jatkuu ja täytyy Sinusta ja pojista niin kaukana olla. Kyllä tämä maailma on Alma mennyt ihan sekaisin. /.../

Minä olin lomalla siinä suhteessa hyvään aikaan, että silloin oli täällä kovanpuoleisia taisteluja käynnissä. Liekö se ollut sallimus, että minun piti olla Petäjävedellä, sillä monta meni taas Petäjäveden poikaa. Nyt on paljon hiljaisempaa ja me ollaan tällä kertaa hiukan rauhallisemmassa paikassa. /.../

Toivottavasti me saamme elämämme taas järjestykseen, kun tämä sota loppuu ja jos luoja minua suojelee. Niin hartaasti rukoilen, että kaikki pian jälleen tulisi entiselleen.”

5.3.1940

”Rakkaimpani.

Sydämellinen tervehdykseni. Tulin kovin iloiseksi saatuani kirjeesi, jossa kirjoitit Sinun ja pojujen siellä hyvin voivan. On paino pois hartioiltani, tietäessäni teidän rakkaimpieni olevan siellä turvassa. Sillä uskon, että siellä omaisten parissa on tällaisena raskaana aikana parasta olla.

Minä olen täällä voinut hyvin. Syönyt ruokaa minkä jaksanut ja korppukahvit juonut päälle. Niin sitä täällä eletään vain herkutellen. Tämä raskas sota sais vain pian loppua, taikka muuten miehet loppuvat Suomesta. Olen monta kertaa miettinyt, että miksi Suomen piti joutua sotaan. Eikö sitä olis voinut muuten asioita järjestää, jotta ei olis näin käynyt. Tämä yhtämittainen etulinjoilla olo niin kovin uuvuttaa, tylsyttää, jotta toivonkipinätkin tahtoo sammua. Kun Korkein meitä suojelis, jotta kansamme ei kokonaan sortuisi. /.../

Niin rakkaimpani, muuta toivoa minulla ei ole, kuin että pääsisin vielä Teidän rakkaimpieni pariin ja saisimme elää rauhallista elämää. Olis niin hauska saada työskennellä Sinun ja pojujen eteen. Rukoilkaamme Alma, että tämä toive pian täyttyisi. Olen nyt niin alakuloisella mielellä, jotta tämä kirjoittaminen on niin sekaista. Pyydän Sinua sanomaan terveisiä siellä oleville. Panen tämän kirjeen sisälle 20:– osta sillä Jounille ja Paavolle jotain hyvää. Korkein Sinua, pojuja ja muita sukulaisiasi suojelkoon.

Alma rakkaani, rukoilen, että vielä luoksesi pääsen.

Sinun Einosi”

6.3.1940

Eino kaatuu Taipaleenjoella, Sakkolan Mustaojalla. Samalla päivämäärällä taisteluissa kuolee myös 815 muuta suomalaista.

On suomalaisittain talvisodan verisin päivä.

Talvisota päättyy tasan viikkoa myöhemmin, 13. maaliskuuta 1940.

Muhoksella Alma ehtii jo iloita rauhan tulosta ja odotettavissa olevasta muutosta takaisin kotiin. Hän saa viestin miehensä kaatumisesta vasta sodan päättymisen jälkeen.

Korpraali Eino Artturi Saraniva on kaatuessaan 32 vuoden, 8 kuukauden ja 23 päivän ikäinen.

Einon ja Alman pojat Jouni ja Paavo varttuvat ja perustavat perheet aikanaan. Paavon perhe asettuu isän töiden takia eräässä vaiheessa Pietarsaareen.

Edellä siteeratut kirjeet ovat Einon ja Alman lastenlasten perheiden hallussa. Heiltä on saatu lupa julkaista otteita niistä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä