Paikallisuutiset

Nuorten Jeppis toiveita täynnä: Lukiolaisten kokoama näyttely kaupunkisuunnittelusta analysoi, ehdottaa ja pohtii.

Pirkko Högkulla

Pietarsaaren kaupunkikuva kaipaa myös nuorten mielestä päivittämistä. Ilmeen raikastamiseen ei välttämättä tarvita suuria juttuja. Liikkeelle voi lähteä pienesti - vaikkapa valoja ja koristeita lisäämällä yhteisiin ympäristöihin. Kymmenen lukiolaista, yhdeksän Gymnasiumin ja yksi Lukion puolelta, ovat nimittäin katsoneet Jeppistään kaupunkisuunnittelun vinkkelistä, analysoineet omaa kokemustaan kaupunkitilasta, suunnitelleet ja jalostaneet ideoitaan.

Lopputuloksena on Jeppiksen tulevaisuus -näyttely, joka esittelee monenlaisia ehdotuksia ja ajatuksia kaupunkisuunnittelusta. Ideat ja ajatukset ovat esillä näyteikkunanäyttelynä Makuunin entisissä tiloissa Isonkadun ja Perämiehenkadun kulmauksessa, missä ne ovat ohikulkijoiden katseltavana 4. maaliskuuta asti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yhteistyö on sinänsä ainutlaatuinen ja se mitä nyt esitellään on osa laajempaa prosessia.

"Jouluajan tunnelmaa valoineen ja koristeineen pitäisi jollain tavalla saada jatkettua kevääseen asti. Talvella kaupunkinäkymä on ankea". Roosa Ylinampa Lukiolainen

Karnevaaliköynnökset piristäisivätRoosa Ylinampan mielestä Isonkadun pohjoispäätä ja pieni katukahvila loisi kotoista tunnelmaa pasaasissa eli kävelykadun ja Raatihuoneenkadun välisessä porttikongissa.

– Kyseisessä kohdassa Isollakadulla rakennukset ovat molemmilla puolilla samannäköisiä, mitä voisi häivyttää iloisella karnevaalitunnelmalla kiinnittämällä värikkäitä köynnöksiä kadun ylitse rakennuksesta toiseen. Niiden alitse olisi kiva ajaa ja kulkea, Ylinampa maalailee kuvaa.

– Pieni kahvila pasaasissa täyttäisi puolestaan tyhjänä seisovaa tilaa, joka palvelee nyt pelkästään läpikulkuväylänä. Ja pasaasi on vain yksi esimerkki hyödyntämättä jääneistä tiloista keskustassa. Tyhjät neliöt ja liiketilat pitäisi täyttää erilaisella toiminnalla. En välttämättä lisäisi niinkään asuntoja kuin toisi juuri monipuolista tekemistä keskustaan, Roosa Ylinampa pohdiskelee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Niin ikään hän toivoisi enemmän koristevaloja yleisiksi tunnelmanluojiksi. Pietarsaari jouluasussa on mieluinen.

– Jouluajan tunnelmaa valoineen ja koristeineen pitäisi jollain tavalla saada jatkettua kevääseen asti. Talvella kaupunkinäkymä on ankea.

Lukiossa toista vuotta opiskelevaa Ylinampa sanoo innostuneensa kaupunkisuunnittelusta kun häntä kiinnostaa ylipäätään kaupunkikehitys - ja politiikka.

– Kurssilla olen katsonut Pietarsaaren keskustaa uusin silmin. Nyt se on aika tavallinen ja klassinen paikka, eikä hirveästi pomppaa esiin mitään erikoista. Kaikki liikenneratkaisut eivät ole ihan ok.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Nuorille pitäisi olla luontevia paikkoja missä olla. Isona plussana ovat keskustan monet kahvilat, jotka edistävät yhteisöllisyyttä, Roosa Ylinampa kiittelee.

Moffan vanhalla levysoittimella on tärkeä roolinsa näyttelyssä. Se näet huolehtii siitä, että Lova Forsmanin ideoima "Schauman skating" -työ pysyy liikkeessä kuin karuselli.

– Koulupuistoon Schaumanin patsaan ympärille voisi jäädyttää luisteluradan ja järjestää kentän laidalla vaikkapa glögitarjoilua. Tällainen mukava talviaktiviteetti voisi vähentää pelkoa, jota aika moni tuntee puistossa tapahtuneiden ikävien tapausten vuoksi, Lova Forsman näkee.

Gymnasiumin ja Lukion yhdessä -projekti sisältää yhteisiä kursseja kaupungin suomen- ja ruotsinkielisille lukio-opiskelijoille. Kaupunkisuunnittelukurssi sisällytettiin kurssiin vapaaehtoisina opintoina eli käytännössä tunnit on pidetty koulupäivän jälkeen marraskuusta alkaen.

Taustalla innoittajana on päivitettävänä oleva Pietarsaaren liikenne- ja ympäristösuunnitelma.

Kurssilla ovat toimineet opettajina arkkitehti Ann Charlott Hästö, eläkkeellä oleva biologian- ja maantieteenopettaja Anna-Maija Lyyra sekä kuvaamataiteenopettaja Monica Liljestrand-Jutila.

– Projektin aikana ovat opiskelijat voineet havainnoida kaupunkitilaa, viihtyvyyttä, ekologiaa ja tulevaisuutta. Olemme vierailleet Seinäjoella ja tutustuneet siellä Alvar Aallon arkkitehtuuriin sekä kirjastoon. Olemme eri tavoin analysoineet omaa kokemusta kaupunkitilasta, suunnitelleet ja kehittäneet ajatuksia liittyen kaupungin keskustaan, kertooMonica Liljestrand-Jutila.

– Toivottavasti tämä herättää ajatuksia siitäkin, mitä mahdollisuuksia kaikilla asukkailla on vaikuttaa suunnitteluun tekemällä konkreettisia ehdotuksia sekä miten demokraattisen näkökulman voi tuoda suunniteluun.

Opiskelijat painottavat kurssissa olleen kiinnostavaa se, että valmiita vastauksia ei ole annettu. He ovat voineet esitellä ideoitaan, näkökulmiaan ja ajatuksiaan, joista on syntynyt keskustelua ja edelleen uusia ideoita.

Yhdessä

Lukion ja Gymnasiumin yhteisprojekti, jossa on kursseja kaupungin suomen- ja ruotsinkielisille lukio-opiskelijoille. Kaupunginsuunnittelu sisällytettiin kurssiin marraskuussa vapaaehtoisina opintoina, kokonaiskesto oli 28,5 tuntia ja mukana oli loppumetreillä kymmenen opiskelijaa, yhdeksän Gymnasiumista ja yksi Pietarsaaren Lukiosta.

Kaupunginsuunnittelu liittyy liikenne- ja ympäristösuunnitelmaan, jonka päivityksen valmistelu on vireillä Pietarsaaren teknisessä palvelukeskuksessa. Tarkoituksena on, että päivitetty liikenne- ja ympäristösuunnitelma vastaisi tämän päivän tarpeita ja antaisi työkaluja kaupungin keskustan kehittämiseen.

Jeppiksen tulevaisuus -näyttelyssä olevat työt eivät ole valmiita suunnitelmia, vaan nuorten ehdotuksia ja ajatuksia.

Kurssilla ovat toimineet opettajina arkkitehti Ann Charlott Hästö, eläkkeellä oleva biologian- ja maantieteenopettaja Anna-Maija Lyyra sekä kuvaamataiteenopettaja Monica Liljestrand-Jutila.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä