Paikallisuutiset
Päivi Jokitalon kolumni: Kauniit sanat – parempi mieli
Jokainen perjantai, joka alkaa ruotsinkielisen Ylen musiikkivisalla verkossa on hyvä perjantai.
Tavaksi on muodostunut, että toimittajaystävä linkittää tietovisan omaan Facebook-virtaansa ja ystävät julkistavat rohkeasti keskusteluketjussa tuloksensa, meni syteen tai saveen.
Vaikka kysymykset itsessään ovat jo hauska startti viikonlopulle, parasta visassa ovat yhteisen ystävän kommentit jokaiselle päivän kisaan osallistuneelle. – ”Seitsemän osasin, kaikki kolme arvausta meni pieleen. – Ei ollenkaan hullumpi tulos!” – ”9/10 – Haiskahtaa täysosumalta!” – ”Tuttu ja turvallinen 7/10. – Turvallista viikonloppua!” – ”Ensimmäinen musiikkivisani ja tulos 8/10! – Bravo, vahva aloitus!”
Kommenttien sisältö ei tässä ole ratkaiseva, eikä tuloksilla ja kilpailulla ole merkitystä, tärkeää on keskustelun lämmin ja kannustava sävy. Ajatella, että näin pienet eleet voivat olla arjessa suuria!
Nuoret eivät taida kiusata toisiaan verkossa yhtään enempää kuin älypuhelintensa takaa öyhöttävät keski-ikäiset.
Perjantainen rituaali lämmittää joka viikko ja luo toisilleen tuntemattomienkin kesken luottamusta ja hyvää mieltä. Positiiviset huomautukset kannustavat tulosten jakamiseen, myönteinen ilmapiiri tarttuu ja leviää.
Me ihmiset kaipaamme rohkaisua ja vihjeitä siitä, että kelpaamme, osaamme ja kuulumme joukkoon. Jos aikuiselle rohkaisu, hyväksyntä ja empatia ovat tärkeitä, erityisen oleellisia ne ovat lapselle ja teinille.
Kuulin hiljattain koulutustilaisuudessa arvion, jonka mukaan 2–4-vuotiaana lapsi esittää noin 40 000 kysymystä. Ei ole lainkaan yhdentekevää, miten aikuiset tähän ihmetysten tulvaan suhtautuvat. Jos kysymykset hiljennetään ja mitätöidään, yläkouluiässä ei ehkä enää uskallakaan kysyä. Tuloksena voi olla, että hyväksyy muitta mutkitta sen, mitä kerrotaan – tai uskoo itse tietävänsä parhaiten.
Jos kysymyksille ei tunne tarvetta, on helppo tyytyä vallitseviin mielipiteisiin. Ellei kysy, ei voi muuttaa omia käsityksiään.
Sen lisäksi, että rohkaisemme nuoria kysymään, voisimme myös näyttää keskustelumallia.
Aikuiset väheksyvät usein teini-ikäisten some-viestintää. Tyttöjen selfie-kuvia pidetään tyhjänpäiväisinä ja ulkonäköfiksaatiota vahvistavina, yksin koneellaan istuvia pelaajia kauhistellaan: miksei ne mene ulos puuhaamaan tai ainakin kavereiden kanssa hengaamaan.
Samaan aikaan nuoret puhuttelevat toisiaan kauniisti instagram-ketjuissa (”Oot tosi nätti!” ”Miten taitava!”) ja keskustelevat innokkaasti englanniksi muiden, toisella puolella maailmaa pelaavien kanssa.
Nuoret eivät taida kiusata toisiaan verkossa yhtään enempää kuin älypuhelintensa takaa öyhöttävät keski-ikäiset. Itse olen törmännyt nuorten some-keskusteluihin, joissa pyydetään miettimään, miltä ikävän kommentoinnin kohteista mahtaa tuntua. Samaan aikaan toisaalla täysi-ikäiset mollaavat, morkkaavat, nolaavat ja vähättelevät toisiaan.
Kunpa muistaisimme useammin, miten hyvältä pienikin ystävällisyys ja kannustus tuntuu ja kuinka paljon paremmin oman sanomansa saa perille myönteisessä keskusteluilmapiirissä.
Kiitos sinulle, joka luit loppuun saakka – olkoon päiväsi aurinkoinen!
