Urheilu

Pöytätennis palaamassa seudun lasten ja nuorten lajivalikoimaan – Halexilla ei ole junioreille jäsenmaksua lainkaan

Pöytätennis eli pingis on aikojen saatossa elänyt Pietarsaaressa niin nousu- kuin laskukausia. Esimerkiksi 1980-luvulla laji oli välillä niin suosittu, että ala-asteilla järjestettiin koulujen sisäisiäkin mestaruuskilpailuja.

Sittemmin on ollut pitkään hiljaista, mutta nyt pingis ja sen pietarsaarelainen erikoisseura BTK Halex ovat jälleen nousukiidossa.

– Viime vuonna järjestämämme pingiskoulu toi mukaan paljon uusia poikia, sanoo Halexissa vaikuttava pitkän linjan urheilumiesRonny Brännbacka.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Harrastajamäärät junioreiden osalta ovat räjähtäneet käsiin, nousu on todella kovaa, säestää Halexin rahastonhoitajaRobin Sandlin.

"Tämä on mukava laji, jota luokkakaveritkin pelaavat. Meillä on kotonakin pingispöytä." Elias Grankulla

Rahastonhoitajalla on syytä tyytyväisyyteen sikäli, että seuralla on tarjota lapsille ja heidän vanhemmilleen peräti harvinaislaatuinen paketti: lähes maksutonta harrastamista.

– Meillä ei ainakaan vielä ole junnuille jäsenmaksuja ollenkaan. Tämä on mahdollista, koska esimerkiksi pöydät on saatu rahoitettua sponsorien kautta, Sandlin iloitsee.

Jäsenmaksua ei ole, mutta pienet salimaksut pelaamisesta lankeavat. Niitä peritään toteutuvien kulujen mukaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Yhden harjoituskerran maksut ovat pelaajaa kohden olleet noin 2,30 - kolme euroa per kerta, ne ovat ainoat maksut joita junnuilta peritään, tarkentaa Sandlin.

Brännbacka ja Sandlin muodostavat Mikael Sundqvistin sekä Thomas ja Christian Portinin kanssa ydinryhmän, josta aina löytyy vetäjä juniorivuoroille.

– Pingistähän voi hyvin pelata ilmankin aikuisten läsnäoloa, mutta järjestetty toiminta tuo harrastukselle puitteita ja jatkuvuutta, Brännbacka sanoo.

Tenniscenterin pingisvuorot keräävät tällä hetkellä noin 35 aktiivista osanottajaa, kaikkiaan mukana on viime aikoina ollut vielä toinen mokoma lapsia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– On tietysti paljon tasoeroja ja ikäeroja, jotka pitää ottaa huomioon, Brännbacka pohtii.

Halexin junioritoiminta on polkaistu lähes nollasta tähän pisteeseen runsaassa vuodessa, joten eväitä lajin uudelle nousulle on todellakin ilmassa.

Hieman yllättäen ovat pietarsaarelaisseuran vuoroilla Tenniscenterissä aktiivisimmin käyvät lapset kuitenkin pääosin muualta kuin Pietarsaaresta.

– He tulevat Luodosta, täsmentää Sandlin.

Halexin seuratoimijat eivät itsekään osaa sanoa, mikä on sytyttänyt pingiskipinän juuri Luodossa. Lasten harrastustoiminnalle on ominaista, että innostus leviää kaveriporukassa ja luokkatovereiden kesken.

Halex isännöi viime lauantaina Rettig Sport Centerissä pöytätenniksen Pohjanmaa-liigan osaturnausta. Liiga on perustettu paikkaamaan seudun muuten olematonta kilpailutoimintaa.

Pietarsaaresta katsoen kaukaisin liigapaikkakunta on Pori.

Halexille kotiturnaus oli omanlaisensa voimainponnistus, josta pieni seura selviytyi kunnialla. Eräs pisteistä ja erävoitoista pöytien äärellä kamppailleista oli luotolainenElias Grankulla.

– Tämä on mukava laji, jota luokkakaveritkin pelaavat. Meillä on kotonakin pingispöytä, yksitoistavuotias Elias taustoitti.

Pöytätennistä on perinteisesti usein pelattu jonkin toisen lajin ohessa tai sivussa, näin myös Eliaksen tapauksessa.

– Pelaan myös jääkiekkoa.

Lauantainen turnaus jopa hätkähdytti mittakaavallaan, kun Pietarsaaressa juniorilajina välillä liki kuolleelta näyttänyt pingis keräsi Halexin mustapaitoja ja vierailevien joukkueiden pelaajia mittelemään.

– Junnuille on muuten iso asia kun saa vetää seuran paidan päälle. Niin se oli itsellekin aikoinaan, sanoo Robin Sandlin.

Halexin pelipaidat ovat tuikitavallisia teepaitoja, joista on turha etsiä maineikkaan valmistajan logoa. Sponsorien logoja sen sijaan löytyy.

Tällainen yhdistelmä selittää sitä, miten seura voi tarjota järjestettyä ja ohjattua junioritoimintaa miltei ilmaiseksi.

Juttua tarkennettu 17.2. klo 12.40 juniorien salimaksujen osalta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä