Paikallisuutiset

Pietarsaarelainen Ekman myytiin Mustasaareen – bussit kulkevat entiseen tapaan

Viime viikolla osti Ingves & Svanbäck pietarsaarelaisen Ekmanin linja-autoyhtiön koko liiketoiminnan, siis 26 linja-autoa ja kolme taksia. Ingves & Svanbäckin kalustossa on nyt noin 130 ajoneuvoa, työntekijöitä on 130 - 150, sesongista riippuen.

Ekmanin palkkalistoilla on ollut 56 henkilöä, joista noin puolet osa-aikaisia. Henkilökunta siirtyy uuden omistajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

– Ensimmäisen kerran kaupasta keskusteltiin vuosi sitten,Sture Ekman kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Itse olen vähitellen jäämässä eläkkeelle. Kahden sukupolven työn tulos tässä myytiin, mutta niin me halusimme tehdä.

Ingves & Svanbäckin toimitusjohtajaKennet Svanbäck tietää ostajan tavoitteista.

– Liikenteen päästövaatimukset kiristyvät ja lähitulevaisuudessa on kalustoa uusittava. Tässä vaiheessa en osaa sanoa, pitääkö vaihtaa polttoaine kaasuun tai biodieseliin vai tarvitaanko sähköautoja.

– Muutama vuosi pärjätään nykykalustolla, mutta kyse on joka tapauksessa varsin mittavista hankinnoista, joiden takaisinmaksu kestää vähintään 10 vuotta. Ekman on terve yhtiö, mutta tarvitaan kokoa. Toinen linja-autoalan haaste on löytää bussikuskeja ja huoltohenkilöstöä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ekmanin bussien maalaukset ja logot yhdenmukaistetaan Ingves & Svanbäckiin sopiviksi vähitellen, pieni muistuma menneestä jätetään johonkin kulmaan.

– Matkustajien kannalta kaikki on toistaiseksi ennallaan, Bengt Ekman sanoo.

Bengt Ekman siirtyy uuden omistajan palvelukseen hoitamaan hallinto- ja talousasioita.

Linja-autoliikenteen sääntelyä on purettu vähitellen vuodesta 2013. Aikoinaan piti bussivuoroille anoa erillinen lupa. Sääntelyn poiston oli kaiketi määrä pakottaa linja-autoyhtiöt uudistuksiin, mutta toisin kävi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Kukaan alalla ei oikein tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi, joten kaikki vain odottelivat, Sture Ekman muistelee.

– Nyt sitten on alkanut tapahtua.

Ympäristövaatimuksia kiristetään, mutta ilmastohuolella on linja-autoyrityksen kannalta hyvätkin puolensa.

– Matkustajamäärät ovat vähitellen kasvaneet esimerkiksi Vaasan ja Pietarsaaren välisellä reitillä, Sture Ekman sanoo.

– Tietysti kaukana ovat ne ajat, jolloin päivittäin tuotiin bussilla työläisiä vaikkapa Härmästä Pietarsaareen... koululaiskuljetuksia esimerkiksi Pietarsaaren ja Kokkolan välillä on sentään yhä.

Ryhmien tilausmatkat ovat jostain syystä suositumpia Pietarsaaren seudulla kuin vaikkapa Vaasassa tai Kokkolassa.

Ekmanin bussit siirtyvät Permonkaarteen varikolle, vain Vipparit ja taksit jäävät Rautatienkadulle.

Ingves & Svanbäck syntyi vuonna 2014, kun vuonna 1952 perustettu Ingves Bussar ja vuonna 1962 perustettu Svanbäcks Bussar yhdistyivät. Vuonna 2015 uusi yhtiö osti pietarsaarelaisen Haldin & Rosen, joka oli ehtinyt toimia 90 vuotta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä