Mielipiteet
Kristian Sundqvistin kolumni: Jaron stadionista voisi tulla hämmästyttävän kaunis
Kiinnostuin lapsena valtakunnanpolitiikasta, mutta kiinnostuksen syillä ei tainnut olla paljoa tekemistä itse asian kanssa.
Syytän Helsingin Sanomien pilapiirtäjän Kari Suomalaisen kiehtovia hahmoja sekä hiljattain edesmennyttä toimittajaa Leif Salménia, joka vuoden 1983 eduskuntavaalien tv-tenttien isäntänä vieroitti minut Pikku Kakkosesta. Salménin pisteliäisyys oli totta ja siksi kiehtovaa, lastenohjelmien tätien kiltteys leikkiä.
Olin ehkä outo yhdeksänvuotias, mutta uskokaa kun vannon, etten sentään ollut kiinnostunut kunnallispolitiikasta. Tai niin luulin, mutta hieman myöhemmin alkoi Pietarsaaressa tapahtua kummia.
Kaupungissa ryhdyttiin nimittäin valmistelemaan kahta urheilun ja liikunnan suurhanketta eli jäähallia sekä jalkapallohallia. Koska useimmat kaveripiirini jäsenet pelasivat joko futista, lätkää tai molempia tulivat kunnalliset asiat tällä tavalla meidän poikienkin elämää likelle.
Suojainen, tiivis, kodikas, lämmin, tunnelmallinen; siinä adjektiiveja kuvaamaan Länsikentälle istuvaa stadionia.
Luonnollisen painonsa märkyyttään tuplannutta ja aavistuksen pintajäätynyttä palloa Vanhan kentän ja Messukentän olosuhteissa usein potkaissutta jalkapallojunioria lämmitti ajatus ikuisen kesän onnelasta. Jääkiekkopuolella taas oli koko harrastus olosuhteiden armoilla.
Molemmat monumentit onneksi lopulta nousivat jeppisläisiä lapsia ja nuoria liikuttamaan. Pietarsaari olisi kansanterveydellisesti, identiteetillisesti ja kulttuurisesti arvioiden paljon heikompi paikka elää, mikäli hallien osalta olisi aikoinaan päätetty toisin ja moinen päätös olisi pitänyt.
Aikalaiset muistavat, millaisen ponnistelun, väännön ja väittelyn takana nuo projektit ja niiden rahoituspohjat olivat. Paikallislehdet valtasivat mielipidepalstoilleen lisätilaa ja jäähallirahaa kerättiin paikallistelevisionkin kautta.
Someaika oli vielä vuosikymmenten päässä, mutta eräät näkyvät vastarannankiisket saivat kohtuuttomasti sontaa niskaansa ilman sitäkin.
Voiko Jaron Länsikentälle kaavailemasta jalkapallostadionista tulla vastaavanlainen kohisuttaja ja kiistakapula?
Tuskin. Ajat ovat toiset ja monet 1980-luvun Pietarsaaressa vallinneet jännitteet historiaa. Lisäksi pelkoa siitä, että stadion myöhemmin kaatuisi kalliisti veronmaksajien niskaan ei pitäisi juuri olla.
Hanke kuitenkin puhuttaa kaupunkilaisia ja syystäkin. Urheilutalon takamaasto ei ole varsinaista kulttuurimaisemaa – toisin kuin enää muistoissa elävä Vanha kenttä oli - mutta vakiintunut osa kaupunkimiljöötä silti.
Nyt sinne kaavaillaan Pietarsaaren mittakaavassa isokokoista rakennuskompleksia, joka ei tällä kertaa tulisi ensisijaisesti junioriurheilun käyttöön. Kenen sitten?
Pietarsaarelaisten jalkapallokatsojien tietenkin. Lisäksi stadionin tekonurmi kaiken järjen mukaan palvelisi muitakin kuin Jaron edustusjoukkuetta miltei siinä kuin Länsikenttä nykyään.
Eräs stadionprojektia puolustava argumentti ansaitsisi nousta enemmän esille. Areenasta voisi nimittäin tulla hyvinkin kaunis ja ympäristöönsä istuva.
Jarolle ja Pietarsaarelle hyvin riittävä 3 000 katsojan kapasiteetti tarkoittaa, että edes pääkatsomon ei tarvitse olla alueen kolmekerroksisia kerrostaloja korkeampi. Suojainen, tiivis, kodikas, lämmin, tunnelmallinen; siinä adjektiiveja kuvaamaan Länsikentälle istuvaa stadionia.
Tällaisia pikkustadioneita löytyy muun muassa Iso-Britanniasta ja Ruotsistakin, joten mallia ei tarvitse kaukaa hakea. Muualta Suomesta sen sijaan voi ottaa esimerkkiä siitä, mitä ei kannata tehdä.
Pietarsaari ja pietarsaarelaiset voivat perustellusti asettaa Jarolle vaatimuksen siitä, että futisareenan olisi oltava kaunis. Jalkapallosta käytetään englannin kielellä lempinimeä The Beautiful Game, kaunis peli.
Osattaisiinko Jeppiksessä näyttää muulle maalle mallia ja rakentaa tuota nimitystä vastaava stadion?
