perjantai 14.8.2020 | 20:10
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pieni pankki uudelle vuosikymmenelle

Purmolla asiakaspalvelu jatkuu

Heimo Riihimäki
Pe 3.1.2020 klo 18:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Purmolla päättyi juuri juhlavuosi. Vähän yli 1000 Purmo Andelsbankin asiakasomistajaa saattoi muistella pankkinsa 80-vuotista toimintaa.

Vuoden vaihduttua on aika kysyä, miten on mahdollista, että monien pankkifuusioiden jälkeen Purmolla toimii pieni paikallispankki vielä 2000 -luvulla.

– Asiakkaat ovat uskollisia, toisaalta pienellä paikallispankilla on yhä jonkin verran sosiaalista vastuuta toisin kuin suurilla liikepankeilla, toimitusjohtaja Tommy Olin sanoo.

– Olemme osa Op-ryhmää ja monet juridiset asiat hoidetaan Helsingissä, vaihdamme palveluksia Pietarsaaren Seudun Osuuspankin kanssa, mutta muuten olemme edelleen itsenäinen pankki.

Suurin osa Purmon pankin asiakkaista on kunnanosan asukkaita, mutta monet muualle muuttaneet ovat pitäneet kiinni asiakassuhteestaan.

– Noin joka kymmenes konttoriin tuleva asiakas puhuu suomea, Tommy Olin sanoo.

Purmon Osuuspankki perustettiin 1939.

Nimellä Purmo Andelskassa perustetun pankin perustajia olivat Purmon kunta, Purmon ja Alapurmon osuusmeijerit sekä 23 yksityishenkilöä, lähinnä maanviljelijöitä.

Tavoitteena oli muodostaa purmolaisten omistama ja ohjaama rahalaitos. Siihen asti kunnan asukkaiden oli pitänyt käyttää valtion ohjaamia pankkeja, joiden koettiin 1930 -luvun lamavuosina suhtautuvan ymmärtämättömästi maaseudun luottotarpeisiin.

Pankkikriisi 1990-luvun alkupuolella ei kaatanut Purmon Osuuspankkia, mutta koetteli kyllä.

– Osuuspankkiryhmällä oli yhteinen vakuutusyhtiö, joka auttoi pulaan joutuneita pankkeja. Me osaltamme maksoimme vakuutusyhtiölle. Kuten tiedetään nimenomaan ryhmän isot pankit olivat vaikeuksissa, muta pienet ja keskisuuret pankit kykenivät auttamaan.

Vuonna 1993 Purmon osuuspankki otti haltuunsa Säästöpankki Suomen Purmon konttorin, joka oli perustettu 1931 Pietarsaaren säästöpankin sivukonttoriksi.

Andelskassa kasvoi nopeasti 1940 -luvulla ja oli eräässä vaiheessa maan toiseksi suurin ruotsinkielinen osuuskassa. Osuuspankkiryhmän jatkuvan rakennemuutoksen johdosta Purmon osuuspankki on nykyään yksi harvoista, pienistä osuuspankeista. Ei tosin ainoa.

1939 Purmo oli isompi paikkakunta kuin nykyisin.

– Sotien jälkeen aina 1970-luvun puoliväliin väki väheni 40 prosenttia, mutta sittemmin muuttoliike on hidastunut, Tommy Olin kertoo.

– Esimerkiksi Helsingin Osakepankki sulki ovensa Purmolla, mutta osuuspankit sinnittelivät.

Koko maassa maatilojen määrä on pienentynyt mutta koko kasvanut. Isommat tilat kaipaavat isoja investointeja.

– Se on haaste pienelle pankille. Purmolla muuten maatalousyrittäjät ovat verrattain nuorta joukkoa.

Perinteisiä pankkipalvelua tarjotaan toistaiseksi viitenä päivänä viikossa Lillbyn konttorissa ja kolmena päivänä viikossa kirkonkylän konttorissa. Asiakkaita palvellaan koko aukioloajan.

Purmon Osuuspankilla on tuhatkunta asiakasomistajaa. Taseen loppusumma on noin 42 miljoonaa euroa.

Purmolaiset ovat uskollisia pankkiasiakkaita

Tommy Olin

#