Paikallisuutiset

Joululahjakeräys käyntiin pikkujouluna Pietarsaaressa: Seurakunnat keräävät joululahjoja lapsiperheille ensin kävelykadulla sitten seurakuntakeskuksessa.

Paketteja on tullut satoja aiemmissa keräyksissä, joten olemme pystyneet antamaan jokaiseen perheeseen jotakin. Elämme kuitenkin tänäkin jouluna täysin sen mukaan mitä lahjoituksia tulee, muistuttaa diakoni Kirsi Rundgren Pietarsaaren suomalaisesta seurakunnasta.
Paketteja on tullut satoja aiemmissa keräyksissä, joten olemme pystyneet antamaan jokaiseen perheeseen jotakin. Elämme kuitenkin tänäkin jouluna täysin sen mukaan mitä lahjoituksia tulee, muistuttaa diakoni Kirsi Rundgren Pietarsaaren suomalaisesta seurakunnasta. Kuva: Pirkko Högkulla

Pietarsaari

Perinteeksi muodostunut joululahjakeräys pyörähtää käyntiin Pietarsaaressa lauantaina 30. marraskuuta kävelykadulla. Tuolloin lahjoja ovat ottamassa vastaan partiolaiset. Seuraavalla viikolla lahjoja vastaanotetaan seurakuntakeskuksessa Ebba Brahen puistikolla vapaaehtoisvoimin maanantaista torstaihin.

– Diakoniatyöntekijät kirjaavat, lajittelevat ja pussittavat saadut paketit. Paketit jaetaan sitten joulukuun toisella ja kolmannella viikolla diakoniset kriteerit täyttäville perheille, jotka on valittu talousselvitysten perusteella, kertoo diakoniKirsi Rundgren.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Enemmistö paketeista jaetaan Pietarsaaren kaupungin alueella, osa menee suomenkielisiin perheisiin Pedersöressä.

"Tarvitsijoita on paljon, mutta elämme täysin sen mukaan mitä lahjoituksia tulee".

– Yhtymän suomenkieliset lukeutuvat meidän piiriimme ellei tästä ole muulla tavalla sovittu, Rundgren huomauttaa.

Joululahjakeräyksen Pietarsaaressa organisoi alkujaan Nuorkauppakamari valtakunnallisesti toteutettavana joulupuukeräyksenä ja lahjat jaettiin diakonian kautta.

– Nuorkauppakamarin lopettaessa joulupuu -nimeä kantavan keräyksen Pietarsaaressa jatkoimme keräystä Pietarsaaren ruotsinkielisen ja suomalaisen seurakunnan diakonian organisoimana. Nimeksi tuli joululahjakeräys, muutoin toimintapa on sama, Rundgren kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keräyksen lahjamäärä on järjestäjien iloksi liikkunut sadoissa paketeissa.

– Lahjoitusten ansiosta olemme pystyneet antamaan jokaiseen perheeseen jotakin. Lahja suuri ilo perheelle ja ennen kaikkea lapselle.

– Tarvitsijoita on paljon, mutta elämme täysin sen mukaan mitä lahjoituksia tulee. Pienikin apu otetaan kiitollisena vastaan, Rundgren toteaa.

Pakettiin toivotaan uutta ja käyttämätöntä tavaraa. Lahjoittaa voi vaikkapa hygieniatuotteita, liinavaatteita ja pyyhkeitä, lahjakortteja uimahalliin, vaateliikkeisiin, elokuviin, ruokapaikkoihin. Käsineitä, kaulureita, kudottuja sukkia, kaulaliinoja. Uusia alusvaatteita, sukkia, vaatteita. Uusia leluja, pelejä kirjoja tai herkkuja, kuten suklaata.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mikäli lahjan paketoi valmiiksi mukana tulee olla irrotettavalla lapulla merkintä, josta käy ilmi lahjan saajan sukupuoli –  tyttö/poika –  ja ikä.

Joululahjoja paikallisille lapsiperheille

Joululahjakeräyksen organisoivat Pietarsaaren suomalainen seurakunta ja ruotsinkielinen seurakunta, Jakobstad svenska församling.

Paketteja voi viedä partiolaisten kojulle kävelykadulle lauantaina 30.11. kello 11-15. sekä seurakuntakeskukseen (Ebba Brahenpuistikko 2) maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona 2.– 4. joulukuuta kello 9–17 ja torstaina 5. joulukuuta kello 9–14.

Paketit jaetaan joulukuun toisella ja kolmannella viikolla diakoniset kriteerit täyttäville perheille, jotka on valittu talousselvitysten mukaan marraskuun aikana.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä