Paikallisuutiset

Ihmisen kaiken pahuuden nähnyt oikeushammaslääkäri rakentaa oman onnensa musiikista ja kirjallisuudesta: "Tuntuu upealta myös kun voi mennä metsään kävelemään eikä tarvitse pelätä onko joku laittanut sinne maamiinoja – tai tuleeko raketti-isku niskaan", sanoo Pietarsaaressa vieraillut Helena Ranta

Vainajillakin on ihmisoikeudet. Tätä tärkeänä pitämään viestiä 73-vuotiasHelena Ranta on puolustanut konfliktialueilla, välillä henkensä uhalla.

Professorin ja oikeushammaslääkärin puheessa vilahtavat väkivaltaisten konfliktien kuolonuhrit, uhrientunnistus, Bosnia-Hertsegovina ja Kosovo, Slobodan Miloševićin oikeudenkäynti, Haagin sotarikostuomioistuin, Kamerun, Peru, Irak, Kaakkois-Aasia, Estonia, YK:n Naiset rauha ja turvallisuus -päätöslauselma 1325, Geneven pöytäkirja 1977, opetustehtävät yliopistossa.

Mittavaan uraan kuuluu useiden kansainvälisten tutkijaryhmien johtaminen ja jäsenyys sekä ihmisoikeustyötä laajalla rintamalla. Kansainvälisten konfliktien moniottelija on palkittu elämäntyöstään ihmisoikeuksien puolustajana Lysistrata-rauhanpalkinnolla.

Yhdeksän vuotta sitten alkaneita eläkepäiviäänkin Helena Ranta on osittain viettänyt tutkiessa joukkohautoja ympäri maailman. Tällä hetkellä työtehtävät pitävät Suomessa, sillä hän on mukana vuoden 1918 jälkiselvityksessä, lähinnä Lahdessa.

"Kerran jouduimme kääntymään Kosovossa. Oli liikaa aseita vastassa. Kerran ryhmä taas evakuoitiin Irakissa turvallisuussyistä."

– Parin viime vuoden aikana olen käynyt Afganistanissa ja Eritreassa.

Oman onnensa ihmisen kaiken pahuuden nähnyt oikeushammaslääkäri rakentaa sielua ja kroppaa hellivistä elämyksistä. Hän on mm. intohimoinen klassisen musiikin ystävä, jolla on ollut mm. RSO:n kausikortti jo yli 50 vuotta. Isä oli innokas kuoromies ja äiti soitti pianoa.

– Rakkauteni klassiseen musiikkiin syttyi jo kauan sitten, koululaisena. Olen soittanut pianoa ja jopa laulanut operettiduettoja luokkaverin kanssa, Ranta naurahtaa.

Musiikki toi hänet Pietarsaareenkin Rusk-festivaalille, jo neljännen kerran. Konserttien lisäksi aikaa jää kirjallisuudelle ja pitkille vaellusretkille – Euroopan valloituksen jälkeen vuorossa on Suomen Lappi.

– Tuntuukin upealta kun voi mennä metsään kävelemään eikä tarvitse pelätä onko joku laittanut sinne maamiinoja – tai tuleeko raketti-isku niskaan, Helena Ranta kuvailee.

Kysymyksen kuolleen ihmisoikeudesta Helena Ranta näkee enemmän inhimillisenä ja moraalisena kuin juridisena.

– Kuolleen ihmisoikeus kietoutuu itse asiassa elämän oikeuksiin. Heillä, jotka ovat menettäneet rakkaimpansa on oikeus saada tietää mitä heille on tapahtunut ja haudata heidät nimeään kantaviin hautoihin. Pitää olla paikka, missä voi vierailla.

– Tärkeää on, ettei koskaan luvata liikoja, että löydetään sinun rakkain.

Useimmiten Helena Ranta kertoo työskennelleensä suomalaisen tiimin kanssa. 

– Mieluusti olen ottanut mukaan suomalaisen räjähdeasiantuntijan. Vaikeassa tilanteessa on hyvä kun ympärillä on tuttuja ihmisiä.

Vaikeista kokemuksistaan konfliktialueilla Helena Ranta ei puhu kenenkään kanssa.

– En halua lisätä toisten taakkaa ja vyöryttää näitä asioita enempää ystävien kuin sisarustenkaan niskaan.

Silti joukkohaudat ja ihmisten pahuudet eivät ole tulleet uniin. Muistoissa ne säilyvät, Ranta tietää ja huokaisee:

– Ihmisen mielikuvituksellehan pahuudessa ei ole minkäänlaisia rajoja.

Hän kertoo onnistuneensa rakentamaan itselleen suojamuurin jo työn varhaisessa vaiheessa.

– Se, etteivät lähimmätkään ystävät tiedä liikaa tai liian vaikeita asioita, on myös suojamekanismi.

– Yksi konkreettinen suojatekijä on työkieli – englanti. Voin ottaa roolin kun en puhu äidinkieltäni. Englanniksi pystyn olemaan muodollisen kohtelias, tarvittaessa myös itsepäinen.

Lisäksi Rannan mielestä pitää lähteä siitäkin, että jonkun on tämä työ tehtävä.

– Ja kun on oikeudellinen instrumentti käytettävissä, voidaan myös syyttää valtion päämiehiä. Kansainvälinen rikostuomioistuin merkitsee näissä asioissa valoa tunnelin päässä. Toki riippuu siitä, mitkä valtiot sitoutuvat toimintaan, mutta sitäkin enemmän tarvitaan sopimuksen ratifiointia.

Oletko pelännyt?

–  Pelko minun työssäni merkitsee pikemminkin varuillaanoloa. Pelon pitää pysyä jossain rajoissa eikä pelko saa lamaannuttaa toimintakykyä kentällä. Ja aina täytyy olla suunnitelmat, A, B ja C.

Helena Ranta huomauttaa myös olevansa eronnut ja lapseton, joten hänen ei onnekseen ole tarvinnut pelätä kuka heistä sitten huolehtisi jos itselle kävisi huonosti.

Poikkeuksellisen vaarallisissa tilanteissa – kuten ihmiskilpenä tai kuljettamassa vainajia lava-autolla pressun alla Bosnian puolelle – Helena Ranta sanoo ajatelleensa kylmän viileästi, että tästä on nyt jotenkin vain selvittävä.

– Minähän olen perustutkija. Ei minulla ole diplomaatin koulutusta eikä kokemusta politiikasta, Ranta hymyilee.

Joskus tie on noussut pystyyn.

– Kerran jouduimme kääntymään Kosovossa. Oli liikaa aseita vastassa. Kerran ryhmä taas evakuoitiin Irakissa turvallisuussyistä.

Viime aikoina Helena Ranta on vakavasti alkanut harkita työnteon lopettamista ja ryhtymistä kokopäiväaikaiseksi eläkeläiseksi. Se hetki voisi oikeasti koittaa, kun YK täyttää 75 vuotta.