Paikallisuutiset

Omaiset jäävät väliinputoajiksi – mielenterveysasiakkaiden läheiset saavat huonosti tukea ja apua jaksamiseensa, Anni Johnssonin kyselytutkimus paljastaa

Mielenterveysasiakkaiden omaisille on tarjolla apua ja tukea hyvin vähän Pietarsaaressa. Ja jos sitä onkin, tieto palveluista kulkeutuu omaisille huonosti.

Siinä pähkinänkuoressa keskeinen johtopäätös sosionomiksi valmistuvanAnni Johnssonin opinnäytetyöstä, jossa hän tutki mielenterveysasiakkaiden omaisten ja mielenterveystyötä tekevien ammattilaisten kokemuksia omaisille suunnatuista palveluista Pietarsaaressa.

Pietarsaarelainen Johnsson on päättämässä opiskelujaan Vaasan ammattikorkeakoulussa.

– Palvelut julkisella puolella ovat hyvin vähissä. On huolestuttavaa, että kaupunkikaan ei ole reagoinut tähän. Se olisi voinut omasta puolestaankin ratkaista tilannetta, eikä vain jättää omaisia heitteille, Johnsson sanoo.

Kolmas sektori koetaan merkittäväksi palvelun tuottajaksi. Johnssonin tutkimuksen tilaaja on mielenterveysasiakkaiden omaisia ja läheisiä tukeva FinFami-yhdistys, mutta sillä ei ole toistaiseksi toimintaa Pietarsaaressa.

Pian ehkä on, sillä FinFami kaavailee kaksikielisen toiminnan käynnistämistä Pietarsaaressa. Tällä hetkellä sillä on toimipaikat Vaasassa ja Kokkolassa.

Kyselytutkimukseen vastasi Pietarsaaressa 54 omaista ja 13 mielenterveystyön tekijää. Viimemainittuja olisi saanut Johnssonin mielestä olla enemmänkin.

Vastanneiden omaisten määrään hän on sen sijaan kohtalaisen tyytyväinen. Kaksikielisen tutkimuksen vastaajat edustivat melko hyvin asukasluvun suhteessa molempia kieliryhmiä.

– He ilmaisivat haluavansa tukiryhmiä, erilaisia terapiamahdollisuuksia ja tapaamisia, joissa saa puhua vapautuneesti muiden kanssa. Erilainen toiminta ja tiedottaminen siitä koettiin tärkeäksi.

Erään vastanneen omaisen mukaan on jo taistelun takana saada edes itse potilas tarvittavaan hoitoon. Jos jo se on haastavaa, avun hankkiminen itselle on vielä hankalampaa.

– Varsinkin sairastumisen ja diagnoosin tullessa monet kokevat kriisin, johon pitäisi tarjota apua enemmän. Sehän on mielestäni kaupungin tehtävä, Anni Johnsson sanoo.

Omaisista suurin osa vastasi, ettei ollut saanut minkäänlaista palvelua tilanteeseensa. Vastanneista työntekijöistä puolestaan enemmistö kertoi, että omaiset osallistuvat huonosti heille suunnattuihin palveluihin.

– Tulokset ovat aika lailla ristiriidassa. Pystyn tekemään johtopäätöksen, että työntekijät eivät välttämättä edes tarjoa näitä palveluja. Joku työntekijöistä ilmaisi, ettei sellainen kuulu toimenkuvaan.

Tähän Anni Johnsson siteeraa sosiaalihuoltolakia, jossa määritellään, että sosiaalihuollon ammattihenkilöstön tulisi pystyä ylläpitämään ja edistämään yksilön, yhteisön ja perheen toimintakykyä, osallisuutta, turvallisuutta ja sosiaalista hyvinvointia.

– Kyllä tällainen todellakin kuuluu työntekijän toimenkuvaan. Omaiset kuuluvat tähän perheeseen. Sitä kautta autetaan yhteisöäkin, Johnsson sanoo.

Mielenterveysasiakkaan omaisiksi luetaan myös muut kuin välittömät verisukulaiset kuten naapurit, ystävät tai työkaverit – joku, jolla on läheinen suhde asianomaiseen.

Omaisiin tulisi Anni Johnssonin mielestä satsata enemmän.

– Omaisena on mukana kuitenkin siinä hoitoprosessissa. Tämä koskettaa suurta joukkoa ihmisiä, sillä hyvin monella on elämänsä aikana jokin mielenterveyden ongelma. Tähän kuuluvat ennen diagnoosiakin kaikki masennus- ja ahdistuneisuusoireet, paniikkihäiriöt ja loppuunpalamiset, jotka kaikki vaikuttavat jotenkin psyykeen.

– Omaiset ovat tavallaan väliinputoajia tässä.

Tutkimuksen tilanneen FinFamin johtolauseessa sanotaan, että kun yksi sairastuu, monen maailma muuttuu.

– Se on niin totta, toteaa Anni Johnsson, joka sai kipinän opinnäytetyölleen omien tuttavien tilanteesta, kun heidän lapsensa sairastui. Perhe koki tulleensa jätetyksi yksin asian kanssa.

Tutkimus on julkaistu Theseus-tietokannassa.