keskiviikko 8.7.2020 | 01:34
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Elämän kutinaa nuoruuden viidakossa: pietarsaarelainen Ellen Strömberg kirjoittaa ahdistuksesta, jolle voi löytyä monta syytä

Hilkka Kotkamaa
Ti 29.10.2019 klo 15:30

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Meillä on hieno nuoren polven edustaja syksyn kirjauutuuksissa. Hän on pietarsaarelainen Ellen Strömberg, jonka toinen romaani Syyhy on nyt ilmestynyt myös suomeksi.

Kirja on tarina nuoresta naisesta, joka katselee maailmaa hieman ulkopuolisin silmin ja reagoi siihen kropallaan. Ikäviin ja ongelmallisiin asioihin hän reagoi kutiavalla iholla ja traagiset tapahtumat saavat ihonalaisen lihan suorastaan kuhisemaan.

"Syyhyää, syyhyää, onkohan ihoni yksinkertaisesti liian ahdas, hiertääkö se entinen juuri niistä kohdista, jotka kutiavat… Tunsin kuinka ihoni alla kupli, kuinka ikiaikainen, myrkyllinen laava virtaa minussa".

– Minulla on harvoin idea valmiina, kun ryhdyn kirjoittamaan romaania. Minä vain aloitan ja uskon että siitä tulee jotain. Tätä kirjoittaessani tiesin, että minun on kirjoitettava jotain ihmisestä, joka ei saa nukuttua, jolla on ahdistusta. Niinpä ryhdyin kirjoittamaan Rebeckasta, joka ei saa unen päästä kiinni ja jolla on kutinaa päästä varpaisiin. Kutina oli minusta yksinkertainen tapa antaa fyysinen ilmaisu ja konkreettiset kasvot ahdistukselle.

Kirjan päähenkilö Rebecka elää tavallista pikkukaupunkielämää. Kyse on selvästi Pietarsaaresta, vaikka kaupungin nimeä ei suoraan mainitakaan. Hän on naimisissa kiltin Mikaelinsa kanssa ja masennuksen takia sairaslomalla työstään vanhainkodista, lähihoitajan työstä.

Masennus ei kuitenkaan vaikuta kovin rajulta, vaan ongelma on jotenkin nuoren naisen vaikeudesta saada elämästä kiinni. Ehkä hän ei reagoikaan vaikeuksiin tai syyllisyyden tunteisiin matalalla mielialalla, vaan iholla.

– Syyhy on eräs ahdistuksen ilmenemismuoto. Ahdistukselle voi olla sitten monta syytä tai ehkä siihen ei löydy syytä lainkaan. Olen ajatellut, että lukija saa päättää, mistä syyhy johtuu. Mitä pidemmälle lukija etenee kirjassa, sitä enemmän hän saa tietää Rebeckan elämästä ja taustasta ja ehkä ymmärrämme vähitellen yhä enemmän mitä on tapahtunut ja minkä takia Rebecka voi niin huonosti.

Yksi kirjan pääteemoista on ystävyys, joka saakin kirjassa varsin erilaisia muotoja. Ystävyys aprikoosintuoksuiseen työkaveriin Helenaan saa hänet suorastaan pois tolaltaan. Saako ystävää himoita?

"Helenalla on niin kaunis iho, se on kuin maitoa, joka valuu pitkin persikoita, kuin hellävaroen vaivattu pullataikina, kuin pehmeää marmoria."

– Rebecka ja Helena ovat työkavereita ja heillä on varsin erikoinen suhde. Rebecka ihailee Helenaa, mutta tunne on ehkä yksipuolinen. He jotenkin käyttävät hyväksi toinen toistaan. Helena on Rebeckalle symboli eräänlaiselle turvallisuuden ja harmonisuuden kokemukselle, jota hän ei muuten tunne.

Ei ihme, että Ellen Strömbergistä on tullut kirjailija, sillä hän on ollut himolukija ja ahkera kirjoittaja jo lapsesta lähtien. Nyt hän kirjoittaa kirjojen lisäksi, kolumneja ja blogeja. Hän myös pitää nuorille kirjoittajakursseja.

– Lukeminen ja kirjoittaminen merkitsevät minulle todella valtavasti. Olen aina lukenut paljon kirjoja ja kirjoittanut tarinoita pienestä pitäen. Tällä hetkellä työskentelen paitsi kirjailijana, myös pitämällä kirjoituskursseja lapsille ja nuorille. Työskentelen monien lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvien sanataiteeseen liittyvien asioiden parissa. Rakastan kirjoja ja olen iloinen, että voin tehdä nykyään työtä kirjallisuuden ympärillä.

Ellen Strömberg asuu Pietarsaaressa. Elinympäristö onkin tärkeää luovan työntekijälle ja tämä pätee erityisen vahvasti Ellen Strömbergin kohdalla.

– Olen kotoisin Luodosta, mutta olen asunut Pietarsaaressa lähes koko aikuisen elämäni. Viihdyn täällä erinomaisesti eikä minulla ole koskaan ollut tarvetta muuttaa mihinkään muualle. Pidän pikkukaupungeista, tunnen oloni tällä turvalliseksi, vaikka joskus kyllästyttää, kun kaikki tuntevat toisensa. Minulle on tärkeää, että on luonto lähellä ja kuitenkin sopiva määrä tapahtumisia.

– Ainoa mitä kaipaan, on parempi julkinen liikenne. Jos junia ja busseja kulkisi enemmän, olisi mahdollista asua ilman omaa autoa ja pääsisi helpommin muihin kaupunkeihin.

Kirjat

Ellen Strömberg: Syyhy (Klåda, Schildts&Söderströms, 2019)

#