perjantai 21.2.2020 | 13:20
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Ammattiopetus on yksilöllistymässä – Optima viettää keskiviikkona 60-vuotisjuhlaansa

Heimo Riihimäki Pietarsaaren Sanomat
Ti 8.10.2019 klo 16:45

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

– Iso haaste tänä päivänä on kyetä tarjoamaan yksilöllistä ohjausta nuorille ilman, että muiden ohjaaminen kärsii.

Optiman oppimisen rehtori Anna-Lena Forsman pohtii ammattiopetuksen haasteita ammattikoulutuksen kuntayhtymän 60-vuotispäivän aattona. Optima juhlii tasavuosikymmeniä keskiviikkona 9. lokakuuta.

Työelämän vaatimukset muuttuvat nopeasti. Anna-Lena Forsman myöntää, että välillä oppilaitoksen on vaikea pysyä muutoksen vauhdissa.

– Perustutkinto on aika laaja, mutta osa koulutuksesta jää työnantajalle. On sitä paitsi muistettava, että työnantajat toivovat meiltä myös kasvatuksellista panosta. Kaikki 16 -vuotiaat eivät ole vielä henkisestikään valmiita työelämään.

Tarkalleen ottaen ammattiopetus ei alkanut 60 vuotta sitten Pietarsaaressa, silloin perustettiin Pietarsaaren ruotsinkielisen ammattikoulun kuntainliitto. Mukana olivat Ähtävä, Kokkola, Pietarsaari, Luoto, Uusikaarlepyy, Pedersöre ja Purmo.

Seuraavana vuonna kuntaliittoon liittyivät Jepua, Kaarlela, Kruunupyy, Alaveteli, Uudenkaarlepyyn maalaiskunta ja Teerijärvi.

Vuonna 1962 ammattikoulu aloitti vakinaisen toimintansa metalli-, sähkö- ja ompeluosaston 52 oppilaan joukolla.

Myös koulutuspalvelujen rehtori Ann-May Pitkäkangas arvioi, että koulutuslaitosten ei aina ole helppoa pysyä työelämän muuttuvien tarpeiden perässä. Mitä tulee henkilökohtaiseen ohjaukseen, se on lakisääteinen asia.

– Viitisen vuotta sitten valtio leikkasi maan ammattioppilaitoksilta 190 miljoonaa euroa ja tottahan se näkyy.

Vuonna 1979 maatalousalan koulutus eli käytännössä Lannäslunds lantbruksskolor tuli osaksi kuntainliittoa..

Vuonna oppilaita oli jo 339 ja Pietarsaaren ammattikoulusta tuli Suomen suurin yleinen ruotsinkielinen ammattikoulu. Käsiteollisuus tuli mukaan 1984.

Nimenmuutoksia seurasi. Yrkesskolan i Jakobstad, kommunalförbund muuttui muotoon Norra Svenska Österbottens Yrkesläroanstalter kommunalförbund vuonna 1989. Vuonna 10993 pantiin paremmaksi, uusi nimi oli Norra Svenska Österbottens Yrkesläroanstalter samkommun eli kuntainliitosta tuli kuntayhtymä.

Uuden vuosituhannen alussa turkisoppilaitos siirrettiin kaupungilta kuntayhtymään. Uusi nimi Optima otettiin käyttöön vuonna 2003.

2009 Optimassa tehtiin organisaatiomuutos, toimipisteitä oli seitsemän. Vuonna 2014 Paul Hallvarin kadun merkonomi- ja datanomikoulutukset sekä Teerijärven Hakakujan puuseppäkoulutus siirrettiin Pietarsaaren Puutarhakadun-toimipisteeseen.

Vuonna 2017 perustettiin osakeyhtiö OptimaPlus Oy, jonka toimintaan kuuluu vapaarahoitteista kurssitoimintaa, työvoimapoliittista koulutusta, sekä logistiikka- ja kuljetusalaan liittyviä kursseja. Kuntayhtymän ylin päättävä toimielin, yhtymävaltuusto, muutettiin kuntayhtymän yhtymäkokoukseksi.

Vuonna 1960 kuntaliitossa olivat Ähtävä, Kokkola, Pietarsaari, Luoto, Uusikaarlepyy, Pedersöre, Purmo. Jepua, Kaarlela, Kruunupyy, Alaveteli, Uudenkaarlepyyn maalaiskunta ja Teerijärvi.

#