Mielipiteet

Kristian Sundqvistin kolumni: Jospa Pietarsaaressakin tapahtuisi jalkapalloilullinen ylösnousemus?

Kuva:

Jatkuvaa häviämistä, tuskaa, turhautumista ja alle omien kykyjen pelaamista. Sellaista oli Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen touhu pitkään ennen nykyisen päävalmentajan Markku Kanervan aikakautta.

Nyt on – Italialle sunnuntaina vihelletystä naurettavasta rangaistuspotkusta huolimatta – tilanne aivan toinen ja maailman suurin urheilulaji maassamme taas kova juttu. Varmimmin tämä todistui Ratinan stadionin myöhäisiltaan vääntäytyneiden presidentin ja pääministerin kautta, tällaisiakin seurauksia voittoputkella on.

Näyttää todennäköiseltä, että Suomi selviää ensi kesän EM-kisoihin. Tämä tuo kuningaslajin pariin uusia kiinnostuneita ja valaa uskoa kaikille futistoiminnan tasoille. Jalkapallo ja nimenomaan jalkapallomaajoukkue on Suomen vuoden 2020 kesän suuri juttu, mikäli kisahaave siis toteutuu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Huuhkajien menestyksen syitä yritetään paraikaa analysoida monesta näkökulmasta ja monella tasolla, joten ei niistä tässä enempää. Minua kiinnostavat nyt enemmän seuraukset sekä etenkin eräs mieleeni hiipinyt hyvin pietarsaarelainen ajatus.

Jos A-maajoukkue kykeni kapuamaan suorastaan vanhatestamentilliset mitat saavuttaneesta murheen alhosta riemuun sekä ylisuorittamiseen, niin voisiko siihen kyetä myös FF Jaro?

Jarohan on viimeksi kuluneen puolen vuosikymmenen ajan ollut luultavasti huonoin suomalainen jalkapalloseura, jos mittarina käytetään edustusjoukkueen käytössä olleita resursseja suhteessa niillä saavutettuun urheilulliseen menestykseen. Ykkösessä Jaro on kaudesta kauteen lähtenyt paperilla arvioiden joukkueella, jonka pitäisi kyetä edes kamppailemaan nousukarsintapaikasta, miksei jopa suorasta noususta.

Silti haaveet tapaavat kaatua jo sydänkesällä ja kauden loppupuolisko on melko turhaa pelailua ainakin yleisön näkökulmasta. Pessimismi ja negatiivinen energia kasautuvat ja aiemmin täysin realistiselta tuntunut tavoite alkaa näyttää kaukaiselta haaveelta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vertaus maajoukkueeseen etenkin Kanervaa edeltäneen päävalmentajan Hans Backen surullisella aikakaudella ei ole kaukaa haettu. Kaiken lisäksi Pietarsaari on jalkapallokaupunki, jossa lajin asema on vahva koko maahan verrattuna. Niinpä Jaron konttaus osuu Jeppikseen kipeästi.

Konttaus? Kuulenko jonkun sanovan, että ei kai Pietarsaaren kaltaisen pikkukaupungin seuran tarvitsisi toiseksi ylintä sarjatasoa korkeammalla pelatakaan.

Samansuuntaisia näkemyksiä liikkui jokunen vuosi sitten maajoukkueestakin: miksi pienen ja syrjäisen talviurheilumaan pitäisi edes kuvitella saavansa pelata jalkapallon miesten arvokisoissa, miksei nöyrrytä olemaan niin huonoja kuin ollaan ja niin edelleen.

Kilpaurheilun ja harrasteurheilun ero on, että ensin mainitussa tavoitellaan menestystä. Kun menestystä sitten tulee, niin se onkin sen verran kivaa, että onni ja hyvä olo säteilevät parhaimmillaan kauas. Tällainen ilmiö on toteutunut Huuhkajien tapauksessa ja omassa mittakaavassaan toteutuisi Jaron ja Pietarsaaren osalta, mikäli paluu liigaan joskus tapahtuisi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jaro on omassa viestinnässään aikojen saatossa usein muistuttanut, että seuralla on merkittävä rooli Pietarsaaressa. Niin sillä onkin ja syvällisimmässä mielessään tietysti junioritoiminnan kautta.

Mutta mikäli merkityksellä tarkoitetaan kaupunkilaisten kollektiivisia kokemuksia, kaupungin näkyvyyttä Suomen kartalla ja ylipäätään sitä, mitä kuningas jalkapallo voi aikuisten kilpatasolla yhteisölle tuoda, niin roolin suuruus on riippuvainen edustusjoukkueen menestyksestä.

Sillä, että pelattaisiin taas maan pääsarjaa planeetan merkittävimmässä pelissä olisi kaupungille itseisarvoa jopa kansainvälisesti. Tilanne, jossa seura pystyy hankkimaan tähän taloudelliset resurssit kykenemättä hyödyntämään niitä urheilullisesti on turhauttava.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä