Paikallisuutiset

Katso video: Pursisalmen koulun perustuksista löytyi selväkielistä luettavaa 52 vuoden takaa – ei kuitenkaan odotettua filmiä

Hetki on jännittävä mutta selkeästi lämminhenkinen. Ilmassa väreilee positiivinen odotus.

Pietarsaaren Pursisalmen koulun viimeiset purkutyöt jylläävät taustalla, kun joukko entisiä oppilaita ja muuta väkeä on kokoontunut avaamaan aikakapselia, joka muurattiin koulun peruskiveen 13. marraskuuta 1967.

Kuparinen kapseli löytyi viime viikon perjantaina purkutöiden yhteydessä. Sitä tiedettiin etsiä, sillä useampikin aikalainen oli muistanut ja muistuttanut sen olemassaolosta.

Itse paikalla 52 vuotta sitten ollutPertti Liikanen on säilyttänyt lieriötä viikonlopun yli ja kutsunut muun muassa koulukavereitaan avaustilaisuuteen entisen Purkkarin pääsisäänkäynnin edustalle maanantaina.

Liikanen napsii peltisaksilla lieriön pään varovasti auki. Huolekkaasti muoviin pakattuna ulos tulevat talon piirustukset, peruskirja, tiedote koulun opettajista ja oppilaista, syksyn -67 lehdet (Vaasa, Kansan Ääni, Jakobstads Tidning) sekä kolikoita – paperin kellastumista lukuunottamatta täysin kuntoisina.

Videolla Pertti Liikanen tutkii aikakapselista löytynyttä selvitystä koulun silloisista opettajista ja oppilaista:

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

– Ei täällä puhuta ilmastonmuutoksesta mitään, Liikanen tuumaa silmäillessään puolen vuosisadan takaisten sanomalehtien otsikoita.

Toiveissa ollutta, rehtori Antero Rankalan kuvaamaa kaitafilmiä sen sijaan putkesta ei löydy. Kenties kela ei olisi siihen mahtunutkaan.

Pursisalmen ensimmäisiin oppilaisiin kuulunutSimo Peltola muistaa hyvinkin rehtorin kuvaaman filmin, jossa tulevat oppilaat elivät uuden koulun odotuksessa. Elokuvan nykyistä olinpaikkaa ei ikävä kyllä tunneta.

– Olen seurannut koulun purkutyötä kaikissa vaiheissaan ja kuvannut sitä. Minulle oli suuri ilo, että tämä metallilieriö lopulta löytyi, itsekin video- ja valokuvausta harrastava Peltola sanoo.

Vieläkin kauempaa, Maalahdesta saakka, paikalle on saapunutHannu Alvaskari kuultuaan tilaisuudesta.

– Tähän tultiin ensimmäisten joukossa 1968 syksyllä. Tulin yhdeksännelle luokalle, se oli vapaaehtoinen silloin. Nopeasti aika on mennyt. Vähän surulliseltakin tuntuu, että koulu on nyt mätkitty matalaksi.

Alvaskari muutti pois Pietarsaaresta 1994. Hän sanoo vanhojen koulukavereiden lehahtaneen kukin tahoilleen, joten yhteyttä tulee pidettyä harvoin.

– Ihmettelen vaan, että vaikka yhteydenpito on nykyään niin helppoa, niin se on kumminkin niin vaikeaa.

Opettajana Pursisalmella alusta asti toiminutAarre Olkkonen muistelee, miten tieto uuden koulun sijoituspaikasta yllätti aikanaan.

– Paikka oli pikkuisen halveksittukin. Vieressä oli haiseva mutalahti, ja lähistöllä jätevedenpuhdistamo, jonka moottori piti nykyiset rokkiäänetkin voittavaa meteliä. Tontti oli suota, jossa vielä rakentamista edeltävänä kesänä kävin poimimassa edellisvuoden karpaloita. Tätä pidettiin vähän toisarvoisena paikkana, Olkkonen muistaa.

Äänet ja hajut loppuivat sitä mukaa, kun koulu valmistui, pääsi käyntiin ja kehitys eteni. Olkkosella on terveisiä paikalle saapuneille entisille oppilailleen.

– Olette vieneet osaltanne tätä kaupunkia entisellä nuoruuden voimallanne eteenpäin. Kiitän niistä päivistä, jolloin olimme yhdessä. Ne olivat mielenkiintoisia, ja muistelen niitä usein vesi silmässä.

Aikakapseli ja sen sisältö kuuluvat kaupungille, joka omistaa Pursisalmen koulun tontin. Purkutyömaa taas on kiinteistöyhtiö Ebban reviiriä.

– Kyllä se päätyy kaupunginmuseolle, jossa se luetteloidaan ja kirjataan,Jens-Ole Hedman museolta kertoo.

– Alustavasti museolla on puhuttu, että se voitaisiin sijoittaa vitriiniin, johon tulisi mukaan myös kuvia Pursisalmen koulusta ja ympäristöstä. Vitriini tulisi pysyvästi näytteille joko Tupakkamakasiinille tai kaupunginmuseolle.

Rakennusten peruskiviin muurattavat aikakapselit ovat Hedmanin arvion mukaan noin sadan vuoden mittaista perinnettä. Niitä alettiin käyttää, kun betoni yleistyi rakennusmateriaalina.

Purkutöissä niitä pelastuu sangen harvoin ja silloinkin sattuman kautta.