perjantai 21.2.2020 | 15:18
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Puikot heilumaan yhdessä: Kirjaston uudessa neulontakahvilassa tehdään omia käsitöitä.

Pirkko Högkulla Pietarsaaren Sanomat
Ke 4.9.2019 klo 07:52

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Pietarsaari

Eipä olisi Carita Skog uskonut nuorena tyttönä tuskaillessaan ensimmäisten villansukkien kantapääkavennusten kanssa, että vielä hänestä kehkeytyisi neulonnaisten taituri.

Neulomisen kiehtovaan maailmaan hän kutsuu nyt muitakin iltapäivävapaalaisia yhdessä Pietarsaaren kaupunginkirjaston kanssa. Kirjastossa käynnistyy näet huomisesta torstaista 5. syyskuuta lukien Skogin emännöimä neulontakahvila toisen kerroksen ryhmähuoneessa. Myös lokakuussa kokoonnutaan kerran, mutta marraskuussa kaksi kertaa. Tapaamiset kestävät kaksi tuntia, kello 13-15. Ajatuksena on neuloa yksi tunti ja nauttia sen jälkeen kirjaston tarjoamat iltapäiväkaffet.

Neulontakahvila on kuin vanhan ajan ompelukerho. Ideana on tehdä omia käsitöitä yhdessä kokoontuen, ehkäpä vaihtaa malleja ja niksejäkin keskustelun lomassa.

– Eikä tarvitse välttämättä neuloa, mukaan voi tulla hakemaan vaikkapa vain inspiraatiota omiin käsitöihin, kertoo Carita Skog.

Esillä on myös kirjallisuutta teeman hengessä; käsityöteokset laidasta laitaan kuuluvatkin kirjaston lainatuimpiin kirjoihin.

Kuviollista sukkaa, vanttuja, huiveja, lakkeja syntyy Carita Skogin puikoista tottunein sormin. Norjalaiset villapaidat ovat vaativuutensa vuoksi kotineulojan ykkössuosikkeja ja niitä hän laskeekin tehneensä ainakin kolmekymmentä vuosien saatossa. Puikkojen tuotokset päätyvät lämmittämään lastenlapsia ja ilostuttamaan ystäväpiiriä.

– Myyminen ei minua kiinnosta.

Taito on kotoa, naapurin tädiltä ja käsityölehdistä opittua.

– Netti on tietenkin tänäpäivänä yksi tärkeimmistä tiedon ja uusien mallien lähteistä myös käsityöalalla.

Carita Skog muistelee kuinka hän suureksi ilokseen pääsin 17-vuotiaana Sokoksen lankaosastolle töihin. Osastovastaavana vierähti kolmetoista vuotta. Siihen aikaan, 1960-1970 -luvuilla, neulottiin paljon ja lankoja myytiin kasoittain. Noilta ajoilta on jäänyt lähtemättömästi mieleen kokeneen lankaedustajan sanat. Niiden mukaan omaa neulomistaan pitää arvostaa niin paljon, että ostaa vain laadukasta lankaa - käyttöä kestämätön halpa lanka on poisheitettyä naistyötä. Skog huomauttaa, että neulominen onkin säilynyt lähinnä naisten työnä ja harrastuksena.

– Syvä notkahdus käsityöbuumissa tapahtui 1980-luvulla. Äkkiä pitikin saada valmista päällepantavaa ja neulominen oli vanhanaikaista. Nykyinen ilmastoajattelu on taas osaltaan tehnyt monenlaisista käsitöistä uudelleen modernia, Carita Skog iloitsee.

Neulontakahvilan käyntiin polkaiseminen on kirjaston vastaus kävijöiden esittämään toiveeseen.

– Neulontakahvilaa on toivottu hartaasti. Nyt kun se starttaa me puolestamme toivomme tietenkin, että osallistujia tulee runsaasti. Ryhmähuoneessa riittää tilaa isommallekin ryhmälle, huomauttaa kirjastonhoitaja Jenny Liljestrand.

– Toiminta on kaksikielistä, mutta mukaan voivat tulla aivan kaikki käsityötaitoiset. Onhan käsityö musiikin tavoin universaalinen kieli.

Toiminta on kaksikielistä, mutta mukaan voivat tulla aivan kaikki käsityötaitoiset. Onhan käsityö musiikin tavoin universaalinen kieli.

Neulontakahvilasta inspiraatiota

Pietarsaaren kaupunginkirjaston toinen kerros, ryhmähuone.

Neljä kokoontumista syksyn aikana; 5.9., 3.10., 7.11., 28.11. kello 13-15.

Ideana on tehdä omia käsitöitä yhdessä kokoontuen, ehkäpä vaihtaa malleja ja niksejä.

Emäntänä Carita Skog, kirjasto tarjoaa kahvit.

#