Paikallisuutiset

Kauppaa ja kulttuuria tarjolla iltamyöhään: Museon vetonaulana muumiesitys

Ensimmäinen Spotlight järjestettiin syyspimeällä 20 vuotta sitten Pietarsaaressa. Tapahtuma on säilyttänyt runsaan ohjelmakattauksensa.

Pietarsaari

Perinteistä kulttuurin ja kaupan yötä vietetään Pietarsaaressa ensi keskiviikkona 28. elokuuta iltakuudesta alkaen. Spotlight saa kaupungin eri kulttuuripisteet pursuamaan tapahtumia laidasta laitaan. Samaan aikaan keskustan liikkeet pitävät ovensa auki iltamyöhään asti.

Ensimmäisen kerran Spotlightiä vietettiin kulttuurin ja kaupungin yönä syyspimeällä 1999 ja tapahtuma sai heti liikkeelle peräti 4000 ihmistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Torin estradilla musiikkiohjelman avaavat Wava-opiston oppilaat. Illan aikana kuullaan monipuolinen kattaus musisointia folkmaisista akustisiin rocklauluihin, elektrotaiderokista pop- ja folk-inspiroituneeseen sekä kantriin pohjautuvaan musiikkiin.

Torilla on pomppulinnoja, benji-trampoliini sekä mm. tyttöpartiolaisten vetämiä työpajoja. Lisäksi kävijät kutsutaan tekemään yhteistä taideteosta. Toripaviljongeilla tarinoidaan kaksikielisen satumaratonin merkeissä. Esillä on myös valokuvia Pietarsaaresta.

Kulttuurikuljetukset vanhalla paloautolla pyörivät tauotta kymmenen pysäkin välillä.

Muumilaakson väkeä saapuu museolle, Malmin talolle. Muumiesityksen nimenä on meriseikkailu. Meriseikkailullle lähtöä suunnittelevat Nuuskamuikkunen ja Muumipeikko. Sitä varten täytyy ensin rakentaa alus. Lopuksi koko yleisö pääsee tanssimaan yhdessä muumien kanssa - ehkä tavataan myös hattivatit ja tahmatassut musiikin, tanssin ja jännittävän seikkailun melskeissä. Esityksiä on yhteensä kolme, joista yksi on suomeksi, kaksi ruotsiksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjastossa Pohjanmaan tanssi -aluekeskus esittää Seikkailu sirkuksessa -tanssivan satutuokion 3-7- vuotiaille. Lisäksi voi tutustua origamiaskartelun ihmeelliseen maailmaan. Lainakirjojen poistomyynti pyörii tuttuun tapaan.

Energialaitoksen projektitilassa mm. avataan ryhmänäyttely Nature Morte 2.0. Entä millaista on kuvataideyhdistyksen Jakarten ateljeessa Tupakkamakasiinilla, sekin selviää kävijälle illan aikana.

Kävelykadulla vetonauloina ovat mm. karuselli ja karkkitykki.

Kaupunkijuoksu AERUN starttaa musiikkikahvila After Eightin edestä klo 20:01. Tapahtumalla tuetaan musiikki- ja taidekahvilan tekemää nuorisotyötä. Ilmoittautuneita on tällä hetkellä jo lähes 200. Kaupunkijuoksu järjestetään kolmatta kertaa ja käytännön toteutukseen tarvitaan yhteensä kolmisensataa henkilöä toimitsijoista radan merkitsijöihin ja ohjelman esittäjiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Juosta tai kävellä voi yhden kierroksen (5 km) ajanotolla tai ilman, tai 10 km (kaksi kierrosta) ajanotolla. Kirittäjistä ei ole puutetta, sillä reitin varrella on peräti neljässätoissa pisteessä tarjolla yllätyksiä ja monipuolista ohjelmaa, jota esittävät mm. YA:n opiskelijat eri linjoilta. Spotlightin organisoi City-ryhmä eri kulttuurikohteiden ja muiden toimijoiden järjestäessä tapahtumansa.

Kulttuuria, kauppaa ja kaupunkijuoksua

Ensimmäistä Pietarsaaren Spotlightiä vietettiin kulttuurin ja kaupungin yönä syksyllä 1999.

Ohjelmaa laidasta laitaan on tarjolla 28. elokuuta eri puolilla kaupunkia iltakuudesta lukien. Keskustan liikkeet pitävät ovensa auki pidennetysti.

Kulttuurikuljetukset pyörivät vanhalla paloautolla kymmenen eri pysäkin välillä.

Muumiesitys Meriseikkailu kaupunginmuseolla Malmin talolla. Kolme esitystä, klo 18 ruotsiksi, klo 19 suomeksi ja klo 20 ruotsiksi.

Kaupunkijuoksu AERUN liikuttaa yhteensä noin kahtasataa juoksijaa tai kävelijää; reitin varrella riittää kirittäjiä monenlaisen ohjelman kanssa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä