Paikallisuutiset

Bullet journalissa vain luovuus on rajana - Suomalaisen työväenopiston uutuuskurssilla ideoidaan, kirjoitetaan ja piirretään

PIETARSAARI

Suomalaisen työväenopiston Bullet Journal & Brush Lettering -viikonloppukurssilla piirretään, ideoidaan omaa päiväkirjaa ja opetellaan kirjoittamista kaunokirjaimilla.

Erityisesti nuorille suunnatulla uutuuskurssilla opettajana toimiva, kuvataiteilija ja graafikkoTanja Kirsilä sanoo, että kurssia varten ei osallistuja tarvitse mukaansa muuta kuin lyijykynän, pyyhekumin, viivottimen sekä tavallisen muistivihkon.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jos kotoa löytyy sivellin- tai huopakyniä, voi niitä myös ottaa kurssille mukaan, Kirsilä ohjeistaa.

Nykyään suuren suosion saavuttanut arjenhallintaväline, bullet journal on Kirsilän mukaan niin ikään kalenterin, päiväkirjan sekä erilaisten listojen, kuten tehtävä- ja muistilistojen yhdistelmä.

– Bullet journaliin tehdään usein myös erilaisia trackereita eli seurantalistoja, joihin merkitään eri värein ja symbolein esimerkiksi päivän mieliala tai vaikkapa päivän aikana saavutettu askelmäärä. Listoja tehdään myös paljon muun muassa omista tulevaisuuden tavoitteista ja unelmista.

Kirsilä opastaa, että vihkoon voi tehdä itselleen esimerkiksi vuoden jokaista kuukautta varten kuukausinäkymän, ja kaikilla niillä voi myös olla omanlaisensa teemaväri ja -koristelut.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Esimerkiksi syyskuun näkymän voisi hyvin koristella ruskan värein, ja piirtää vihkoon vaikkapa erivärisiä syyslehtiä, kertoo Kirsilä yhtenä esimerkkinä.

Hän painottaa, että bullet journalissa tärkeintä on, että jokainen luo juuri omanlaisensa- ja näköisensä sekä omaan käyttötarkoitukseen sopivan vihkon.

– Esimerkiksi nuorilla bullet journalin tekemisessä usein painottuu kauniiden piirrustuksien piirtäminen vihkoon sekä koristeleminen, kun taas aikuiset saattavat käyttää vihkoa enemmän ajanhallintaan ja erilaisten "to do -listojen" tekemiseen.

Koska kouluissa lapsille ei enää opeteta kaunokirjoittamista, haluaa Kirsilä antaa nuorille mahdollisuuden kaunokirjoittamisen opettelemiseen kurssilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Harjoittelemme kurssilla brush letteringiä eli niin sanottua siveltimillä kaunokirjaimin kirjoittamista, ja teemme erilaisia sisustustaluja tai esimerkiksi nuoren niin halutessa vaikkapa kortteja.

Iso rooli kurssilla on myös kauniiden piirrustusten tekemisellä ja vihkon koristelemisella.

– Piirrämme kurssilla erilaisia nättejä ja söpöjä kawaii-hahmoja, jotka ovat nyt muutenkin kovassa suosiossa.

Kirsilä muistuttaa, että oman bullet journalin tekeminen ei vaadi tekijältään suurta rahallista panostusta. Alkuun pääsee hyvin perinteisellä lyijykynällä ja tyhjällä muistivihkolla.

– Pisteellinen muistivihko on usein helppokäyttöisin, sillä pisteiden avulla vihkon sivuille on helppo sommitella viivoja ja erilaisia merkintöjä, hän suosittelee.

Mutta mistä bullet journalin tekeminen kannattaa aloittaa?

– Jokaisen tulee tehdä omasta vihkostaan sellainen, että se palvelee juuri omia tarpeita, ja on myös sisällöllisesti sekä visuaalisesti itselle mieluinen. Yksi asia kuitenkin jokaisen on hyvä tehdä vihkoon aivan ensimmäiseksi, nimittäin sisällysluettelo. Tällöin vihkosta on aina helppo löytää etsimänsä, Kirsilä vinkkaa.

Bullet Journal & Brush Lettering -viikonloppukurssi pidetään 14.-15.syyskuuta. Kurssille tulee ilmoittautua viimeistään 2.syyskuuta.

ps@pietarsaarensanomat.fi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä