Paikallisuutiset

Vapaaehtoisista sovittelijoista on pulaa

Pietarsaaressa järjestetään syyskuusta alkaen rikos- ja riita-asioiden sovittelun peruskurssi.

Vahingonteot ovat osa sovitteluun päätyvistä asioista , mutta usein jälkien siivoaminen jää kiinteistöhuollon tehtäväksi.
Vahingonteot ovat osa sovitteluun päätyvistä asioista , mutta usein jälkien siivoaminen jää kiinteistöhuollon tehtäväksi. Kuva: Laura Kangas

Pietarsaari

Lievemmissä rikoksissa ei osapuolten välttämättä tarvitse mennä käräjille, vaan asia on mahdollista sopia keskenään sovittelijoiden mukana ollessa. Viime vuonna rikoslain mukaiseen sovitteluun ohjattiin maassa 15 526 tapausta ja niiden määrä on koko ajan kasvussa.

– Meillä on sovittelijoista pulaa Pietarsaaren alueella ja nyt on tarkoitus järjestää sinne kurssi. Se on ilmainen peruskurssi, jossa koulutetaan vapaaehtoisia sovittelijoita erilaisiin rikos- ja riita-asioihin. Meilläkin sovittelujen määrä on kasvanut joka vuosi. Viime vuonna meille tuli 525 sovittelualoitetta. Sovittelun tärkein kriteeri on, että molemmat osapuolet haluavat keskustella tapahtuneesta, kertooNora Muotio Pohjanmaan sovittelutoimistosta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sovitteluun päätyvistä rikoksista puolet on väkivaltarikoksia ja loput muodostavat melko laajan kirjon.

– Sovittelu sopii ihan mihin tahansa konfliktiin, mutta asiat joita käsitellään ovat enimmäkseen rikosasioita. Enimmäkseen mm. väkivaltarikoksia, esimerkiksi pahoinpitelyjä sekä lievempiä rikoksia kuten vahingonteko, petos, varkaus, kunnianloukkaus tai laiton uhkaus.

Minkälaista ihmisiä kurssille haetaan?

– Sovittelussa on ajatuksena, että tavalliset ihmiset sovittelevat tavallisten ihmisten asioita. Mitään taustakoulutusta ei kurssille vaadita, koska me annamme koulutuksen. Laissa lukee, että sovittelijana voi toimia henkilö, joka on suorittanut sovittelijan koulutuksen ja jolla on sellainen koulutus ja kokemus, jota tehtävän hoitaminen edellyttää. Persoona, joka haluaa ja pystyy auttamaan toisia ja olemaan rauhallinen sekä kiinnostunut osapuolten asioista. Tietenkin on hyvä, jos on kokemusta ihmisten kanssa toimimisesta ja omaa vuorovaikutustaitoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sovittelussa olennaista on osapuolten halukkuus siihen. Se voi olla myös vapauttava kokemus, kun osapuolten katseet kohtaavat.

– Syyttäjä harkitsee virallisen syytteen alaisissa rikoksissa tapauskohtaisesti, miten asiassa voidaan edetä. Tärkein etu sovittelussa on, että pystyy selvittämään asiat ja kohtaamaan toisen osapuolen. Puhumalla pääsemään yhteisymmärrykseen ja käymään läpi sattunutta tapahtumaa sekä sen herättämiä tunteita ja ajatuksia.

Oikeudenkäyntiin verrattuna sovittelu on aika lailla erilainen, koska siinä molemmat osapuolet saavat ja joutuvatkin puhumaan. Oikeudenkäynnissä ei välttämättä tarvitse puhua mitään.

– Osapuolet hoitavat keskenään konfliktiaan, oli se sitten joku ikkunan rikkominen, lyöminen tai mitä tahansa. Osapuolet pyrkivät itse sovittelijoiden avustuksella sopimaan asioista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sovittelussa on mahdollista tehdä virallinen sovittelusopimus, jonka myötä korvauksista voi sopia.

– Sellaisia sopimuksia pyritään tekemään, että se on kaikille kohtuullinen ja sopimusta pystytään noudattamaan. Totta kai tarkoituksena on, että uhrin kärsimät vahingot korvataan. Sovittelutoimisto sitten seuraa, että sopimusta noudatetaan.

Pietarsaaren seudulla on tällä hetkellä kymmenkunta sovittelijaa, mutta tapausten kasvun vuoksi vapaaehtoisväkeä tarvitaan lisää.

– Pulaa on suomenkielisistä, mutta etenkin ruotsinkielisistä sovittelijoista.

Koko toiminta tapahtuu Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) alaisuudessa ja määrärahat myöntää valtio. Vaasan kaupungin alaisuudessa toimiva Pohjanmaan sovittelutoimisto vastaa palveluiden tuottamisesta Rannikko-Pohjanmaan sekä Keski-Pohjanmaan 23:ssa kunnassa.

Sovittelu on osapuolille täysin ilmaista. Myös valtakunnallinen sovittelijan peruskurssi.

Ketä sovittelutilanteessa on läsnä osapuolten lisäksi?

– Mukana on aina kaksi sovittelijaa. Jos mukana on alaikäisiä, niin heidän huoltajansa, mahdollinen tukihenkilö esimerkiksi Rikosuhripäivystyksestä. Tulkki tietenkin, jos osapuolena on ulkomaalainen.

Suurin osa asioista tulee sovitteluun poliisin kautta. Poliisi on jo siinä vaiheessa kysynyt osapuolten halukkuutta sovitteluun.

– Pietarsaaren alueella tehdään asukasmäärään suhteutettuna paljon sovitteluja. Se kertoo siitä, että poliisi suhtautuu seudulla myönteisesti sovitteluun ja aktiivisesti laittaa juttuja soviteltavaksi.

Sovittelijakurssi alkaa syyskuussa ja kestää marraskuulle.

– Tällä hetkellä meillä on Pietarsaaren kurssille kuusi ilmoittautunutta, mutta lisää tarvitaan kurssin järjestämiseksi. Opiskelu vie kaikkiaan 52 tuntia, joista osa viikonloppuisin ja osa arki-iltaisin. Osa on myös etäopiskelua, Muotio valaisee.

Tämänkaltaisesta vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Pohjanmaan sovittelutoimistoon.

ps@pietarsaarensanomat.fi

Sovittelupalvelut

Rikos- ja riita-asioiden sovittelu on puolueeton, vapaaehtoinen ja maksuton palvelu, jossa koulutetut ja vaitiolovelvolliset vapaaehtoissovittelijat auttavat osapuolia neuvottelussa.

Osapuolet voivat puhua tapahtuneesta rikoksesta tai riidasta, kokemuksistaan ja tunteistaan tapahtumiin liittyen. Sovittelussa käsitellään myös uhrille aiheutuneita henkisiä ja aineellisia haittoja ja voidaan sopia niiden hyvittämisestä.

Rikoksen ja riidan osapuolet saavat itse vaikuttaa oman asiansa käsittelyyn ja asiaansa koskevaan päätökseen. Sovittelijoiden tehtävä on huolehtia siitä, että sovittelun lopputulos syntyy osapuolten yhteisenä päätöksenä. Sovittelu voi olla joko rikosprosessille rinnakkainen tai sitä täydentävä menettely.

Sovittelupalveluja saa sovittelutoimistoista, joissa työskentelee sovittelun ammattihenkilöstöä ja vapaaehtoissovittelijoita. Vapaaehtoiset sovittelijat toimivat ammattihenkilöstön ohjauksessa ja valvonnassa.

Sovittelupalveluita tuottavat kunnat, järjestöt tai yhdistykset. Suomessa on 29 sovittelutoimistoa tai toimipistettä ja palveluita on saatavissa koko maassa. Palvelut on tarkoitettu kaikille.

Sovittelussa voidaan käsitellä rikoksia, joiden arvioidaan soveltuvan soviteltaviksi ottaen huomioon rikoksen laatu, tekotapa, rikoksesta epäillyn ja uhrin keskinäinen suhde sekä muut rikokseen liittyvät seikat kokonaisuutena.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä