Paikallisuutiset

Sovittelija oppii elämästä koko ajan jotain uutta

Terttu Lillsved ja Hellevi Kytölä ovat toimineet rikos- ja riita-asioiden sovittelijoina jo 10 vuotta.

Pietarsaari

PietarsaarelaisilleTerttu Lillsvedille jaHellevi Kytölälle sovitteluistunnot ovat tuttua vapaaehtoistyötä. Molemmilla on vankan elämänkokemuksen sekä ihmisten auttamisen halun kautta oivat eväät toimia sovittelijoina. Rikos- ja riita-asiat voidaan sovittelijoiden tuella sopia osapuolten kesken, jolloin asiaa ei välttämättä tarvitse puida käräjillä. Lähtökohtana aina on, että osapuolet ovat halukkaita sovitteluun.

Kaksikko oli samalla sovittelijakurssilla 10 vuotta sitten ja sieltä he saivat peruseväät tehtäväänsä.

– Se oli hyvä kurssi mm. sen vuoksi, että siellä valotettiin kaikkea oikeusmenettelyyn ja rikoksiin liittyviä asioita. Kurssi antaa sellaisen perusvalmiuden, mutta itse työ opettaa parhaiten, sanoo Kytölä

”Sovittelussa palkitsevaa on, kun osapuolet löytävät toisensa sa sopimus saadaan aikaan. Kuula aito anteeksipyyntö ja anteeksiantaminen.” Terttu Lillsved

– Kurssin jälkeisillä ensimmäisillä kerroilla olemme varsinaisten sovittelijoiden mukana eräänlaisia kuunteluoppilaina, jotta tositilanteesta saa jonkinlaisen tuntuman. Ja on tämä 10 vuotta ollut jatkuvaa oppimista elämästä, jatkaa Lillsved.

Sovittelijaksi ryhtyminen vaatii elämänkokemusta ja avarakatseisuutta sekä tietenkin ihmissuhdetaitoja.

– Olen itse työskennellyt pitkään asiakkaiden parissa, joilla on ongelmia. Ehkä sitä on jollain tapaa ”viallinen”, kun tykkää auttaa muita, Kytölä naurahtaa.

– Olen ollut seurakunnassa ja sen ulkopuolella tekemisissä ihmisten kanssa. Olen myös mukana tukiperhetoiminnassa, Lillsved säestää.

Sovittelussa on läsnä aika kaksi sovittelijaa. Ne eivät välttämättä ole aina sama pari.

– Se vaihtelee. Minä esimerkiksi käyn välillä istunnoissa Kokkolassa. Koska alue ulottuu Vaasasta aina Kokkolaan, on pakko tehdä ryhmätyötä, Lillsved kertoo

Kytölä jatkaa, että työssä on oltava itsensä kanssa sinut ja ehyt, koska sovitteleminen on ajoittain aika vaativaa. Omia tunteita ei saa päästää neuvottelutilanteessa pintaan.

– On asennoiduttava siten, että mikään ei ole elämälle vierasta. Ei pidä kauhistua, vaikka joutuu kohtaamaan tilanteita, joita ei ole itselle koskaan vastaan tullut. Pitää ymmärtää, että ihmisille sattuu kaikenlaista ja ihminen kykenee tekemään vaikka mitä. On oltava tavallaan avarakatseinen. Rikoksia emme koskaan hyväksy, mutta sitä ei pidä neuvottelutilanteessa näyttää ulospäin. Meidän tehtävämme on seurata ja ohjata sekä kirjata, mitä osapuolet sopivat esimerkiksi korvauksista.

Lillsved sanoo, että valtaosa sovitteluista liittyy väkivaltarikoksiin. Lähinnä se on eriasteista nujakointia, näpistyksiä ja kunnianloukkauksia. Kaksikko sanoo, että tyypillisin tapaus on tappelu aamuyön tunteina.

– Yleensä nujakoinnit tehdään humalapäissään, kun itsekontrolli häipyy.

Sovittelu on aina vapaaehtoista ja sen voi halutessaan keskeyttää.

– Joskus osapuolet ovat todella kaukana toisistaan ja sovintoa ei yksikertaisesti synny, mutta harvinaisempaa se on.

Istunnoissa sovittelijoilla on ainoastaan ohjaava rooli ja he valvovat vain, ettei synny kohtuuttomia sopimuksia. Muuten sovittelu sujuu täysin osapuolten ehdoilla.

– Joskus, varsinkin nuorten kohdalla, joutuu hieman auttamaan, että nuori alkaisi puhua tapahtuneesta. Varsinkin kun huoltaja on mukana, mikä alle 15-vuotiaiden kohdalla vaaditaan. Joskus vanhempia voi pyytää ulos hetkeksi ja se yleensä avaa lukon, Kytölä sanoo.

Lillsvedin mukaan sovittelutilanne on aivan erilainen kuin oikeudessa, missä syytetyn ei tarvitse puhua mitään. Osapuolet joutuvat sovittelussa alttiiksi toisilleen, kun taas oikeudessa juttu viedään osapuolilta ja muut hoitavat asian kulun.

– Sovittelussa toinen osapuoli kohdataan silmästä silmään, eikä kukaan puhu heidän puolestaan. Tilanteessa ei ole tuomaria, ei syyttäjää eikä asianajajia.

Joskus asianomistaja saattaa olla niin röyhkeä, että haluaa käyttää tilannetta hyväkseen ja hyötyä rahallisesti.

– Meidän tehtävämme on valvoa, että tällaista ei pääse tapahtumaan, Lillsved painottaa.

Vahingonteon voi Kytölän mukaan sovittaa myös työllä.

Jos vahingon kärsineet ovat yhteisöjä kuten kaupunki, seurakunta tai taloyhtiö on työtä mahdollista järjestää vahingon korvaamiseksi. Sama mahdollisuus on myös yksityisillä ihmisillä.

Sovittelijan tehtävä on vaativa. Sopimukset on oltava päteviä lain edessä, koska niitä voidaan käyttää, jos asia menee sovittelusta huolimatta oikeuteen.

– Todistajiksi me emme oikeudessa kuitenkaan kelpaa, vaikka olisimme kuulleet mitä tahansa.

Lähes poikkeuksetta sovitteluistuntoja on vain yksi per tapaus. Joskus istunto voidaan siirtää, mikäli joitain asiapapereita, kuten lääkärinlausunto puuttuu.

– Minulla on ollut tänä vuonna jo 20 sovittelua ja nyt on vasta elokuu. Viime vuonna istuntoja oli kolmisenkymmentä ja tuntuu, että sovittelujen määrät vain kasvavat, Kytölä miettii.

Suurimmassa osassa tapauksista päästään sovittelusopimukseen ja se on sovittelijoille työn suola.

– Sovittelussa palkitsevaa on, kun osapuolet löytävät toisensa ja sopimus saadaan aikaan. Kuulla aito anteeksipyyntö ja anteeksiantaminen. Sitä iloitsee onnistumisesta osapuolten kanssa, Lillsved hymyilee.

Asiat voivat tullaan sovitteluun muutaman viikon tai kuukauden päästä tapahtuneesta. Pöly on laskeutunut, eivätkä tunteet ole enää niin pinnassa.

– Lippis silmillä katsotaan alaspäin, kun ei uskalla katsoa toista osapuolta silmiin. Sen kaiken keskellä on sitten hienoa nähdä sovinnon merkkejä: aletaan puhua ja lähestyä toisiaan.

Kymmenestä vuodesta sovittelijana ei Kytölä vaihtaisi hetkeäkään pois.

– Ihminen on sen verran utelias vielä iäkkäämpänäkin, että on halukas oppimaan elämästä jotain uutta. Sellaista, jota ei ole vielä täysin ymmärtänyt.