Paikallisuutiset

Jaro otti taisteluvoiton – kolme maalia pilkulta seitsemän täysosuman illassa

Jaron Jonas Emet ja kumppanit juhlivat voiton tuonutta rangaistuspotkumaalia. Ottelussa pallo vietiin pilkulle peräti kolme kertaa.
Jaron Jonas Emet ja kumppanit juhlivat voiton tuonutta rangaistuspotkumaalia. Ottelussa pallo vietiin pilkulle peräti kolme kertaa. Kuva: Kevin Åkerlund

Jaro - AC Oulu 4–3 (2–1)

Jaakonpäivien keskiviikon ottelusta muodostui melkoinen trilleri, kun Jaro ja Oulu mättivät maaleja vuoron perään. Kotiyleisön riemuksi punapaidat kirivät lopussa tappioasemasta arvokkaaseen voittoon.

Ottelu sujui Jarolta alussa täysin suunnitelman mukaan. Avausmaali jo 9. minuutilla, kun Jahir Barrazan napakka kääntölaukaus upposi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vieraiden hyökkäyspelistä otettiin tylysti teho pois ja Jarolla oli vahva pallonhallinta. Hallintaa riitti puolisen tuntia, ennen kuin Oulu sai rivinsä ojennukseen.

”Olihan tämä yhtä vuoristorataa. Turhautuminen ja tyytyväisyys vuorottelivat.” Niklas Käcko Jaron valmentaja

Erikoistilanteet olivat koitua Jaron kohtaloksi. 36. minuutilla Oulun toppari Venecio Ferreira pukkasi vapaapotkusta tasoituksen.

Jaro kuittasi neljä minuuttia myöhemmin. Barraza käytti hyväkseen vieraiden maalivahdin ja puolustajan epäröintiä ja tuikkasi heidän välistään Joni Remesahon antaman pallon verkkoon.

Juuri ennen taukoa iski oululaishyökkääjä Darvin Chavezin jalkaan sellaisen tällin, että puolustajan oli jätettävä peli kesken.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tauon jälkeen Jaron peli katosi. Prässi ei toiminut ja puolustukseen tuli virheitä varsinkin vastahyökkäyksissä.

Pavle Milosavljevicin taklauksen 52. minuutilla erotuomari näki virheelliseksi ja kokenut maalitykki Juho Mäkelä laukoi rangaistuspotkusta tasoituksen.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Jaron vapaapotku kääntyi vastahyökkäykseksi vastaavanlaisin seurauksin, pallo pilkulle. Mäkelä sijoitti nyt toiseen kulmaan ja vei joukkueensa johtoon.

Jaron taukojohto kääntyi karkeista virheistä nopeasti takaa-ajoksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tilanne näytti pahalta. Mutta vaikealla hetkellä esiin astui hieman pimennossa ollut nuorukainen, Severi Kähkönen. Terävä nousu puolustuksen ohi maalille ja Anthony Olusanya sai viimeistellä Kähkösen esityöstä tasoituksen.

Vauhtiin päässyt Kähkönen haki 83. minuutilla vielä voittomaalia, mutta taklattiin nurin ja nyt Jarolle rangaistuspotku. Jonas Emet laukoi pilkulta voittomaalin ja kauden ensimmäisensä.

Valmentaja Niklas Käcko oli helpottunut.

– Olihan tämä yhtä vuoristorataa. Turhautuminen ja tyytyväisyys vuorottelivat. Alussa kaikki toimi hyvin eikä mitään paniikkia pitänyt tulla. Mutta sitten vaan tuli virheitä ja vastahyökkäykset, joita emme pystyneet kontrolloimaan johtivat rangaistuspotkuihin. Parasta kuitenkin oli taisteluilme, joka riitti viimeiseen minuuttiin saakka. Pystyimme nousemaan tasoihin ja voittoon. Aivan uskomatonta.

Jonas Emet joutui ottamaan lopussa vastuuta.

– Peli toimi 25 minuuttia hyvin. Sen jälkeen teimme pelin vaikeaksi. Prässi ei toiminut ja vastahyökkäyksistä tuli vaikeuksia. Osoitimme kuitenkin vahvuutta tulemalla tasoihin ja ohi. Rankkari ei ollut paras mahdollinen, mutta tiesin, että se menee sisään, tuumi Emet.

Jaro on viime peleissä tehnyt paljon maaleja ja sarjassa toiseksi eniten. Valitettavasti myös omassa päässä verkko heiluu.

Puolustuspelissä on rutkasti parannettavaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä